NFL-kierroksen kuumin ottelu – Packersilla pieni mahdollisuus varmistaa jo illalla pudotuspelipaikkansa

Joulun kunniaksi NFL-kierroksesta pelataan suurin osa otteluista tänään. Kun suomalaiset rahoittuvat aaton kunniaksi perheidensä ja sukulaistensa kanssa joulupöytään, jenkeissä päivä menee sujuvasti jefun parissa ja jouluun keskitytään vasta huomenna. Kun laatikot ja rossolit on meilläpäin syöty, voi hyvällä omalla tunnolla siirtyä illaksi ja yöksi Viasatin tarjonnan pariin, jonka kautta on nähtävissä neljä ottelua suorana lähetyksenä klo 20 alkaen. Ensimmäisessä aallossa kohtaavat myös äärettömän mielenkiintoisen NFC North -divisioonan joukkueet Green Bay Packers ja Minnesota Vikings. Molemmat joukkueet ovat vielä mukana kilpajuoksussa pudotuspelipaikoista ja itse asiassa divisioonan voittokin on edelleen avoinna, vaikka Lions onkin molempien joukkueiden edellä.

Veikkaa oikein Tapaninpäivän Valioliiga-ottelut ja voita osuutesi 5000 € palkintopotista.

Tilanne otteluun lähdettäessä

Packersin ja Vikingsin yhteinen matka NFL:ssä on yksi pisimpiä. Vuodesta 1961 lähtien joukkueet ovat kohdanneet 112 kertaa ja niissä Packers on ollut aavistuksen parempi lukemin 59–51–2. Kaksi edellistä ottelua, joista jälkimmäinen tämän kauden syyskuussa ovat päättyneet Vikingsin alle TD:n voittoon, mutta näitä otteluita edeltävistä 12 ottelusta Vikingsillä on vain yksi voitto. Syyskuinen ottelu päättyi lukemiin 14–17 ja se muistetaan ennen kaikkea molempien joukkueiden hyvästä puolustustyöskentelystä. Ottelussa nähtiin yksi syötönkatko, yhdeksän säkitystä ja kuusi pallon rähmäystä, joista kolme päätyi puolustuksen hallintaan.

NFC North V–H  Div 
Detroit Lions9–53–2
Green Bay Packers8–63–1
Minnesota Vikings7–71–3
Chicago Bears3–112–3

Divisioonan sisällä Bears on ollut jo pitempään ulkona pudotuspeleistä, mutta muu kolmikko jatkaa edelleen taistelua sinne pääsystä. Vikings oli vielä puolessa välissä kautta matkalla kohti divisioonan voittoa, mutta kahdeksasta viime ottelusta sillä on kasassa vain kaksi voittoa ja kun samalla Lions ja Packers ovat parantaneet otteitaan, on Vikings jäänyt kisassa haastavimmalle paikalle. Tappio illan ottelussa tarkoittaisi Vikingsin pudotuspeliunelman kariutumista ja voitollakin matka on vielä karikkoinen, koska jatkopaikka edellyttää myös heikkoja suorituksia Redskinsiltä ja Buccaneersilta. Packersin pakka voi vielä kestää tappionkin, mutta vaikeuksia sekin tietää. Voittamalla Vikingsin, Packersillä on teoreettisesti mahdollisuus jopa sinetöidä jatkopaikkansa vielä tänään. Packers varmistaa pudotuspelipaikkansa, jos Packers voittaa + Redskins ei voita + Buccaneers häviää + Falcons ei häviä + Packers saa paremman tuloksen voitettujen vastustajien tasosta kuin Buccaneers. Toisin sanoen paljon pitää tapahtua, jotta jatkopaikka on selvä ennen viimeistä kierrosta.

Molemmilla joukkueilla on haasteita saada parasta kokoonpanoaan viheriölle, sillä Packersin keskushyökkääjä James Starks joutunee jättämään toisen ottelun putkeen väliin ja huilia ovat kaivanneet myös mm. Randall Cobb, T.J. Lang, J.C. Tretter ja Damarius Randall. Vierasjoukkue Vikings puolestaan sai viime viikolla pitkältä sairaslomalta keskushyökkääjä Adrian Petersonin takaisin, mutta tämä viikko on taas mennyt huilatessa, eikä varmuutta miehen pelaamisesta vielä ole. Myös hyökkäyksen linjamies Brandon Fusco joutunee jättämään ottelun väliin, kun taas laitahyökkääjä Stefon Diggs nähtäneen kentällä, vaikka harjoittelu ei ole täysimääräisesti viikolla onnistunut. Myös puolustus saattaa edelleen olla vajaalukuinen.

Mitä odottaa ottelulta?

Colts piti viime viikolla Vikings-puolustusta pilkkanaan nakuttaen 34 pistettä tulostaululle. Ennen sitä yli 20 pistettä ovat onnistuneet tekemään heitä vastaan ainoastaan Eagles (21), Lions (22), Redskins (26) ja Cardinals (24), joten maalijuhla oli jonkinlainen yllätys useammalle katsojalle. Joukkue ei muutoinkaan onnistunut juuri missään ja Adrian Petersonin paluukin jäi torsoksi kuuden juoksun ja 22 jaardin siivittämänä. Jos joukkue mielee hakea voiton viileältä Lambeau Fieldiltä, täytyy puolustuksen palata omalle tasolleen tai olla jopa ärsyyntyneenä viime ottelusta keskimääräistä parempi. Työtä vaikeuttaa se tosiasia, että jo kaksi puolustuksen linjamiestä on siirretty loukkaantuneiden reserviin ja takapuolustuksen Harrison Smithin ja Trae Waynesin pelaaminen ei ole varmaa. Packersin hyökkäys puolestaan on noussut ottelu ottelulta paremmin esiin ja kahdessa viime ottelussa pisteitä on kertynyt kolmosella alkava määrä. Viime ottelussa esiin nousi uusi ratkaisupelaaja, kun keskushyökkääjä Ty Montgomery pelasi uransa parhaan ottelun, johon sisältyi 162 juoksujaardia ja 2 TD:tä. Myös Aaron Rodgers parantaa menoaan sitä mukaan, kun panokset kasvavat. Viidessä viime ottelussa hänelle ei ole tullut ainoatakaan syötönkatkoa. Kasassa on jo 32 TD-heittoa ja yli sadan QB-indeksi, jotka molemmat ovat liigan terävintä kärkipäätä.

Sam Bradfordilla on pitänyt kiirettä heikon hyökkäyslinjansa takana. (Getty)

Vikings-hyökkäys on mielenkiintoisessa tilanteessa, jos Peterson on taas avauksessa. Joukkue on lähes koko kauden taistellut juoksupeliensä kanssa ja ollut niissä liigan heikoin 70,6 jaardin keskiarvollaan. Nyt joukkue sai takaisin tähtikeskushyökkääjänsä, joka ei selvästikään ollut vielä täydessä kunnossa viime ottelussa. Kuinka paljon joukkue lähtee muuttamaan pelityyliään kauden ratkaisuhetkillä ja miten se vaikuttaa lopputuloksiin? Kun huomioidaan, että Packersin juoksupuolustus on toiminut hyvin, ei juoksupainotteinen hyökkäys vaikuta todennäköiseltä. Heittopeleillä Packers on saatu aiemminkin murtumaan ja Petersonin tilanne huomioiden se lienee Vikingsin lääke tällä kertaa. Pelinrakentaja Sam Bradfordilla on neljästä viime ottelusta kaksi TD:tä ja kaksi syötönkatkoa, joten aivan nappiin ilmahyökkäykset eivät ole menneet. Miehen heittoprosentti on lähes koko kauden ollut yli 70 prosenttia ja viime ottelussa lähes 80. Viime viikolla Bradford löysi loistavasti Kyle Rudolphin, joka merkkautti kauden parhaat jaardimäärät (97). Tämä duo on tälläkin kertaa avainasemassa, jos Stefon Diggs joutuu jättämään ottelun väliin. Diggsin mukaantulo antaisi heittopeleihin laajuutta ja Packers-puolustukselle lisää ajateltavaa.

Arvio

Vaikka Vikings vei alkukauden kohtaamisen nimiinsä, on tilanne nyt hyvin erilainen. Packers-hyökkäys on vireessä ja ratkaisijoita löytyy laajalla rintamalla. Joukkueen puolustuksella on vielä petrattavaa, mutta juoksupelit se hoitaa hyvin. Vikings ponnistaa rökäletappionsa jälkeen viimeiseen taistoon pudotuspelipaikasta ja nollasteisella vierasstadionilla pyrkii puolustuksensa kautta pitämään ottelun vähämaalisena ja siten jättämään hyökkäykselle avaimet ottelun kääntämiseksi voittoon. Packers on vain kahdesti jäänyt alle 20 pisteeseen, joista toinen Vikingsiä vastaan, mutta on vaikeaa nähdä, että nykykuntoinen kotijoukkue tekisi sen taas. Voitto lipuu siis Packersille, joka pääsee ensi viikolla taistelemaan divisioonan voitosta matkatessaan Lionsin vieraaksi Ford Fieldille.

Otteluveikkaus: Green Bay Packers – Minnesota Vikings 26 – 16

Ottelu on nähtävissä lauantaina klo 19:55 alkaen Viaplay Urheilu HD -kanavalla sekä Viaplay-palvelussa.

Kansikuva: Getty