Kohti 53. Super Bowlia: Los Angeles Ramsin matka finaaliin

Viaplay LogoNäe Viasatilla yksi maailman katsotuimmista urheilutapahtumista, amerikkalaisen jalkapallon NFL:n loppuottelu: Super Bowl LIII

Los Angeles Rams, joka pitkään tunnettiin nimellä St. Louis Rams on kotiutunut viimeisten kolmen kauden aikana suhteellisen hyvin länsirannikolle. Sen pitkään kestänyt hiljaiselo päättyi vihdoin viime kaudella joukkueen voittaessa divisioonansa ensimmäistä kertaa sitten kauden 2004. Viime vuonna pudotuspelit jäivät kuitenkin yhden ottelun mittaisiksi Falconsin tiputtaessa joukkueen jo Wild Card -kierroksella. Tänä vuonna matka on vienyt aina Super Bowliin asti, jonka se on historiansa aikana onnistunut voittamaan vain kertaalleen, kaudella 1999 (Super Bowl XXXIV).

Ramsin loistavasti menneen runkosarjan jäljiltä myös moni pelaaja ansaitsee henkilökohtaista hehkutusta. Useampi sitä saikin liigan ja fanien toimesta. Runkosarjan tähdistökentälliseen eli All-Pro:hon valittiin joukkueesta kaksi valovoimaisinta tähteä, keskushyökkääjä Todd Gurley sekä puolustuksen linjamies Aaron Donald. Heidän lisäkseen kakkoskentällisen erikoisjoukkueeseen ylsivät lentopotkaisija Johnny Hekker sekä puolustuksen linjamies Cory Littleton. Nelikosta Hekkeriä lukuun ottamatta kaikki saivat kutsun myös Pro Bowliin, johon paikkansa ansaitsi myös pelinrakentaja Jared Goff.

Täydellinen alkukausi rytmitti Ramsin menestystä

Kauden alla olimme valmiit nostamaan Los Angeles Ramsin NFC:n suurimpien ennakkosuosikkien joukkoon, mutta emme osanneet odottaa siitäkään huolimatta joukkueen hallitsevan runkosarjaa 13 voiton edestä. Oma arviomme oli 11 voittoa, mutta sentään divisioonavoitto osui ennakoidusti kohdalle. Muilta osin divisioonan joukkueet pelasivat hyvin eri tavalla, miten uskalsimme odottaa ennen kauden alkua. Rams aloittikin kautensa äärettömän komealla tavalla edeten ensimmäiset kaksi kuukautta voitosta toiseen. Kahdeksan ottelun voittoputkeen mahtui voitot mm. Chargersista, Vikingsista, Seahawksista ja Packersista 33 tehdyn pisteen keskiarvolla. Rams porskuttikin konferenssin ykköspaikalla suunnatessaan New Orleans Saintsin vieraaksi viikolla 9. Yhden tappion aiemmin kärsineen Saintsin tehot olivat kuitenkin liikaa Rams-puolustukselle ja ottelussa syntyi kaiken kaikkiaan 80 pistettä. Niistä 45 kuului kotijoukkueelle, johon myös ottelun voitto jäi.

Rams tokeni nopeasti Saints-tappiosta ja voitti kolme seuraavaa ottelua. Keskimmäinen näistä otteluista oli vielä Saints-otteluakin komeampi ilotulitus. Kansas City Chiefsiä vastaan pelatun ottelun jokaisella neljänneksellä tehtiin pisteitä yli 20 ja kokonaispistemäärä kasvoi 105 pisteeseen. Pelkästään viimeisellä neljänneksellä tehtiin 35 pistettä, joista 21 Chiefsin toimesta. Sekään ei kuitenkaan riittänyt vierasvoittoon, vaan Rams keräsi arvokkaan voiton itselleen. Ottelusta historiaan jää etenkin huikea molempien joukkueiden heittohyökkäys. Chiefsin Patrick Mahomes heitti 478 jaardia, 6 TD:tä ja 3 syötönkatkoa, kun taas Ramsin Goff 413 jaardia ja 4 TD:tä ilman syötönkatkoja.

Runkosarjan viimeinen neljännes käynnistyi tappioilla Bearsille ja Eaglesille, kun molemmat joukkueet onnistuivat vihdoin pitämään Ramsin maltillisissa pistemäärissä. Bears vei kotonaan voiton lukemin 15–6 ja Eagles vieraskentällä 30–23. Näin ollen kahdelle viimeiselle kierrokselle jäi rutkasti panosta Ramsin taistellessa vielä rinta rinnan NFC:n ykköspaikasta Saintsin kanssa. Joukkue tekikin kaikkensa voittaen ensin Cardinalsin ja heti perään 49ersin selkein numeroin, mutta Saintsin hoitaessa oman leiviskänsä toisaalla, Rams jäi tasapisteissä konferenssin kakkospaikalle.

Kokenut kulmapuolustaja Aqib Talib pelasi runkosarjassa vain kahdeksan ottelua. Niissä otteluissa joukkue päästi 17,3 pistettä/ottelu, kun taas lopuissa otteluissa 28,3 pistettä/ottelu. (Harry How/Getty)

Ramsin puolustus oli runkosarjassa aika ajoin pulassa etenkin vahvoja heittohyökkäyksiä vastaan. Alkukauden loukkaantumisten vuoksi sivussa pitkään ollut Aqib Talib kuitenkin käänsi voimasuhteita loppukaudella tuoden joukkueelle vihdoin mahdollisuuden pimentää vastustajiensa ykköslaitahyökkääjät. Chiefsistä elokuussa siirtynyt Marcus Peters oli sitä yrittänyt alkukauden aikana pääosin heikohkoin tuloksin, mutta Talibin mukaan tulo nosti joukkueen menestysmahdollisuudet uudelle tasolle. Puolustuksen linjamies Aaron Donald puolestaan oli ilmiliekeissä puhkoessaan vastustajajoukkueiden hyökkäyksen linjoja. Tuloksena oli huimat 20,5 säkitystä, joka on melkein tuplasti Donaldin aiempaa ennätystä enemmän. Hyökkäyksessä oli useampiakin onnistujia, joista valovoimaisimpina pelinrakentaja Goff sekä keskushyökkääjä Todd Gurley. Gurley juoksi kaikkiaan 17 TD:tä sekä 1 251 jaardia. Laitahyökkääjistä puolestaan Robert Woods ja Brandin Cooks nappasivat palloja reilun 1 200 jaardin vauhdilla kumpainenkin ja yhteensä miehet tehtailivat 11 TD:tä.

Kylmäpäisyys ja vahva juoksupuolustus Ramsin aseina pudotuspeleissä

Konferenssin kakkospaikalta Rams sai huilata yhdessä Saintsin kanssa Wild Card -kierroksen ja joukkue nähtiin tositoimissa vasta divisioonakierroksella, jossa vastaan asteli Dallas Cowboys. Ottelun alku antoi odottaa paljon, sillä kolmella peräkkäisellä hyökkäysvuorolla joukkueet onnistuivat pisteiden teossa. Kun Rams onnistui kahdessa seuraavassa omassaan Cowboysin epäonnistuessa, puoliajalle suunnattiin lukemissa 20–7. Kolmannella neljänneksellä Cowboys onnistui kirimään eroa vain viisi pistettä umpeen ja kun viimeisellä neljänneksellä molemmat onnistuivat vain kertaalleen maalinteossa, kirjattiin voitto Ramsille lukemin 30–22. Ramsin loistava puolustustyöskentely nousi avainasemaan voitossa, kun joukkue onnistui jättämään vahvasti juoksuhyökkäykseen runkosarjassa luottaneen Cowboysin vain 50 juoksujaardiin. Sen sijaan joukkue itse pinkoi pallon kanssa urakalla C.J. Andersonin kerätessä 123 ja Todd Gurleyn 115 juoksujaardia kasaan. Tämä taisteluvoitto nostikin Ramsin lopulta jatkoon ja Cowboysin tie nousi taas kerran pystyyn divisioonakierroksella. Samalla Rams-päävalmentaja Sean McVaystä tuli NFL-historian nuorin pudotuspelin voittanut päävalmentaja 32 vuoden ja 353 päivän iässä.

Konferenssifinaaliin Rams joutui matkustamaan runkosarjassa huikeita otteita esittäneen ja Ramsin jo kertaalleen voittaneen Saintsin vieraaksi. Liekö matkarasitus painanut vielä jaloissa vai oliko syynä heikko valmistautuminen otteluun, mutta Rams lämpeni hitaasti konferenssifinaaliin. Samaan aikaan Saints merkkautti itselleen kaksi potkumaalia ja TD:n kolmella ensimmäisellä hyökkäysvuorollaan. Rams puolestaan pääsi otteluun mukaan ensimmäistä kertaa vasta toisen neljänneksen alkupuolella potkumaalinsa ja piristyneen puolustuksensa myötä. Potkumaalia edelsi onnistunut juoksupotkuhämäys, jonka päätteeksi lentopotkaisija Johnny Hekker löysi 12-jaardisella heitollaan Sam Shieldsin. Vihdoin ensimmäisen puoliajan lopulla Rams onnistui päättämään omalta 19 jaardin linjaltaan lähteneen hyökkäyksen Jared Goffin komeiden heittojen jälkeen Gurleyn juoksemaan TD:hen. Puoliajalle suunnattiinkin Ramsin kannalta huomattavasti suotuisammassa 10–13-tappioasemassa. Toinen puoliaika puolestaan eteni tasatahtia. Joukkueet vastasivat aina toisen tekemään pistesuoritukseen, eikä ero päässyt kasvamaan tai kaventumaan, kunnes Ramsin viimeisellä hyökkäysvuorolla potkaisija Greg Zuerlein osui 48-jaardisen potkunsa maaliin 15 sekuntia ennen loppua tasoittaen tilanteen. Potkumaaliin päättynyttä hyökkäysvuoroa edelsi Saintsin hyökkäysvuoro, jossa tapahtui ikävä tuomarivirhe. Ottelun oikeudenjakajilta jäi huomioimatta selkeä syötönhäirintä, jonka myötä Saints olisi pystynyt käyttämään kellosta paljon aikaa ja todennäköisesti myös kasvattamaan johtonsa seitsemään pisteeseen. Näin ei kuitenkaan käynyt ja Ramsin kuitattua tilanteen potkumaalillaan, suuntasivat joukkueet jatkoajalle tilanteessa 23–23.

Potkaisija Greg Zuerlein toimi Ramsin takuumiehenä konferenssifinaalissa osuen kaikki potkunsa ja lopulta ratkaisemalla ottelun. (Kevin C. Cox/Getty)

Jatkoaikaa ei ehtinyt kulua kuin minuutti, kunnes John Johnson katkaisi Drew Breesin heiton. Rams pääsikin riistonsa myötä aloittamaan hyökkäysvuoronsa omalta 46 jaardin linjaltaan. Kahden onnistuneen pelin myötä joukkue eteni Saintsin 39 jaardin linjalle, mutta joutui tyytymään potkumaaliyritykseen. Zuerlein ei pettänyt tälläkään kertaa vaan niittasi 57-jaardisen potkun maalin perukoille. Samaan aikaan Rams siirtyi ensimmäistä kertaa ottelussa johtoon ja Zuerlein kirjasi nimensä NFL-historiaan pudotuspelien kaikkien aikojen pisimmällä ottelun ratkaisevalla potkumaalillaan. Neljännen jakson tuomarivirheestä vimmoissaan olleet Saints-pelaajat ja -valmennus jäivät katkerina seuraamaan Ramsin voiton juhlaa. Kaiken kukkuraksi Rams-puolustus pysäytti toistamiseen vastustajan juoksuhyökkäyksen jättäen Saintsin 48 juoksujaardiin.

Joukkueen avaintilastot runkosarjassa

  • 13 voittoa
  • 2. kerta pudotuspeleissä 2010-luvulla
  • 4. divisioonavoitto 2000-luvulla
  • Toiseksi eniten tehtyjä pisteitä (32,9 pistettä/ottelu)
  • Toiseksi eniten edettyjä jaardeja (421,1 jaardia/ottelu)
  • Toiseksi eniten tehtyjä TD:eitä (60)
  • Kolmanneksi eniten potkumaaleja (34)
  • Kolmanneksi eniten heittojaardeja (139,4 jaardia/ottelu)
  • 20. vähiten päästettyjä pisteitä (24,0 pistettä/ottelu)

Super Bowl LIII on katsottavissa sunnuntain ja maanantain välisenä yönä 3.2.2019 klo 23:30 alkaen  Viaplay-palvelussa sekä ilmaiseksi Viasat Urheilu- ja Viasat Jääkiekko -kanavilla ja Viafree-palvelussa.

Twitter: @TuomasKurikka

Kansikuva: Jonathan Bachman/Getty