Torstai-illan NFL-huumaa – Tulevaisuuden pelinrakentajat pääosassa

NFL-viikon 8 korkkaavat tasaisen AFC South -divisioonan peräpään pitäjät Tennessee Titans ja Jacksonville Jaguars. Kummallakaan ero divisioonan kärkeen ei ole päässyt kasvamaan liian suureksi, joten ottelulla tulee olemaan odotettua suurempi panos divisioonan sisällä. Yli puolet kierroksen otteluista pelataan divisioonien sisällä ja noin viikon päästä olemme taas aavistuksen viisaampia pudotuspeliasetelmista, kun kausi saavuttaa monen joukkueen kohdalla jo puolivälin.

Tilanne otteluun lähdettäessä

Saman divisioonan joukkueina Titans, sekä sen edeltäjä Oilers, ja Jaguars ovat ehtineet kohdata toisensa tasaisen tappavaan tahtiin jo 43 kertaa, joista yhden kerran pudotuspelivaiheessa. Titansilla on tukeva 24–19-johto keskinäisistä väännöistä vaikkakin viime vuosina ottelut ovat olleet hyvin tasaisia. Vuodesta 2009 lähtien joka kaudella molemmat ovat hakeneet yhden voiton, useimmat niistä kotistadionillaan. Viimeisestä vierasvoitosta on kolme vuotta aikaa, kun kaudella 2013 Jaguars haki vierasvoiton ensin lukemin 29–27 ja reilua kuukautta myöhemmin Titans kuittasi vastaavasti vieraissa 16–14-voitollaan tilit. Viimeisten kolmen kauden pistesaldo on Jaguarsin puolella 138–131.

AFC South V–H  Div 
Houston Texans4–32–0
Indianapolis Colts3–41–2
Tennessee Titans3–40–2
Jacksonville Jaguars2–41–0

Kotijoukkue Titansin kolme voittoa ovat tulleet Lionsista, Dolphinsista ja Brownsista, jotka kaikki kuuluvat liigan heikoimpaan puoliskoon. Joukkueen loppukausi tulee olemaan haastava vastustajien osalta ja tuleva ottelu on äärimmäisen tärkeä sille pudotuspelihaaveiden osalta. Joukkue on tähän mennessä ollut parhaimmillaan juoksupeleissä, niin hyökkäyksen kuin puolustuksenkin osalta. Ykköskeskushyökkääjä DeMarco Murray ei paljon esittelyja kaipaa, mutta hänen johdollaan Titans majailee edetyissä juoksujaardeissa liigan kolmospaikalla. Puolustuksen on puolestaan pystynyt pitämään miehet, kuten Frank Gore, Adrian Peterson ja Jay Ajayi alle 65 jaardissa ja on kokonaisuudessaan päästänyt kuudenneksi vähiten juoksujaardeja.

Titansin vieraaksi saapuvan Jaguarsin kaksi peräkkäistä voittoa tulivat Coltsista ja Bearsista. Joukkue ei ole kuin ajoittain saanut peliään kulkemaan ja siitä hyvänä tuloksena ovat pistetilastot, joiden perusteella Jaguars on tehnyt liigan yhdeksänneksi vähiten maaleja ja päästänyt puolestaan seitsemänneksi eniten.

Mitä odottaa ottelulta?

DeMarco Murray on jo lähes tasoissa viime kauden tilastoihin, vaikka hänen kautensa ei ole vielä edes puolivälissä. (Getty)

DeMarco Murray on jo lähes tasoissa viime kauden tilastoihin, vaikka hänen kautensa ei ole vielä edes puolivälissä. (Getty)

Titansin suunnalla katseet kohdistuvat kaksikkoon Marcus Mariota–DeMarco Murray. Nuori pelinrakentaja Mariota on pelannut ilman pahempia virheitä viime otteluissa. Kolmesta edellisestä ottelusta onkin heittänyt kahdeksan TD:tä ja vain yksi syötönkatko ja pallonmenetys. Brownsia ja Dolphinsia vastaan myös juoksu kulki vauhdikkaasti ja vei palloa 60 jaardia eteenpäin. Mariotan on tällä hetkellä helppo pelata, kun vierellä loistavia näyttöjä antaa veteraaniosaston Murray, joka on nousemassa takaisin parhaimmalle tasolleen Eaglesissa nähdyn mahalaskun jälkeen. Miehellä on jo 633 juoksujaardia tilillään, joka on liigan kolmanneksi eniten. Jaguarsin juoksupuolustus on haavoittuvainen sillä sen paras tekijä, Roy Miller, on loppu kauden sivussa ja Murray tulee saamaan taas paljon vastuuta kentällä.

Myös Jaguarsin peliä johtaa nuori pelinrakentaja. Blake Bortles oli viime kaudella liekeissä, mutta tämä kausi ei ole alkanut samalla tasolla. Miehen QB-indeksi on painunut jo reilusti alle 80:een samalla kun heitot eivät tunnu osuvan kohdalleen. Vain vajaat 60 prosenttia heitoista on löytänyt perille ja lisäksi syötönkatkoja on jo 9, kun samaan aikaan TD-heittoja on yhtä monta.

Bortlesilla olisi useampi hyvä heittokohde tarjolla laidalla, mutta jostain syystä yhteispeli ei tunnu luonnistuvan parhaalla mahdollisella tavalla. Tämä näkyy myös laitahyökkääjien tehoissa, joista heikoin esimerkki on viime kauden superonnistuja Allen Robinson. 14 maalia, 1 400 jaardia 17,5 keskiarvolla ovat jo taakse jäänyttä elämää, sillä tämän kauden saldo on toistaiseksi 3 TD:tä ja 296 jaaria 11,4 keskiarvolla. Allen Hurns ja Marqise Lee ovat olleet lähempänä omaa tasoaan, mutta heilläkin olisi vielä selkeästi enemmän annettavaa joukkueelleen. Titansin heittopuolustus oli tuuliajolla viime viikolla Coltsia vastaan. Takapuolustuksesta saattaa puuttua jopa kolme avauksen pelaajaa ja sitä kautta Jaguarsille avautuu mahdollisuus käyttää tämä heikkous hyväkseen.

Arvio

Kotietu on näytellyt joukkueiden edellisissä kohtaamisissa isoa roolia ja varmasti tälläkin kertaa Titans hyötyy siitä. Puolustus mahdollisine avainpelaajien loukkaantumisineen on avainasemassa Titansin osalta, sillä hyökkäys näyttäisi olevan hyvässä iskussa. Jaguars teki oman pohjanoteerauksensa Raidersia vastaan viime viikolla, eikä siitä paljon heikommaksi peli voi ainakaan muuttua. Lyhyt valmistautuminen tulevaan otteluun koituu nimenomaan vierasjoukkueen harmiksi ja kentän ykköstähdeksi nousee Titansin DeMarco Murray.

Otteluveikkaus: Tennessee Titans – Jacksonville Jaguars 26 – 20

Ottelu on nähtävissä torstain ja perjantain välisenä yönä klo 3:20 alkaen Viasat Jalkapallo -kanavalla sekä Viaplay-palvelussa.

Kansikuva: Getty