Torstai-illan NFL-huumaa – Voiko Patriots pärjätä vielä kolmospelinrakentajallaankin?

Torstain ja perjantain välisenä yönä kohtaavat kaksi viidestä AFC-konferenssin voittamattomasta joukkueesta toisensa. Hieman jopa yllättäen täydet pisteet kahdesta avausottelustaan napannut New England Patriots jatkaa viime viikolla alkanutta kotiotteluidensa putkea saaden vastaansa ensimmäiseen vierasotteluunsa matkaavan Houston Texansin.

Tilanne otteluun lähdettäessä

Yön ottelun joukkueet ovat kohdanneet toisensa 2000-luvulla kahdeksan kertaa, joista Texans on onnistunut voittamaan ainoastaan yhden ja senkin kauden 2010 viimeisessä ja merkityksettömässä ottelussa. Viime vuonna joukkueet pelasivat Texansin kotistadionilla joulukuussa ja tuolloin vierasjoukkue oli suvereenisti parempi lukemin 27–6. Nyt lähtötilanne on hyvin erilainen, koska Patriots joutuu astelemaan kentälle kolmospelinrakentajansa johdolla.

Molemmat joukkueet selviytyivät avausotteluistaan hyvin Patriotsin voittaessa Cardinalsin kahden ja Dolphinsin seitsemän pisteen erolla. Samaan aikaan Texans vei voitot seitsemän pisteen turvin Bearsista ja Chiefsistä. Kausi on vielä nuori, mutta molemmat ovat osoittaneet olevansa hyvässä vireessä ja valmiita taistelemaan divisioonansa voitosta. Patriotsin vahvuudet ovat löytyneet hyökkäyspäästä sen ollessa vahva edetyissä jaardeissa mitattuna. Kokonaisjaardeissa joukkue on liigan viidenneksi paras kolmannelle viikolle lähdettäessä. Texansin hyökkäys on liigan keskitasoa, mutta puolustus ehdotonta kärkeä. Päästettyjä jaardeja sekä pisteitä on liigan kolmanneksi vähiten.

Mitä odottaa ottelulta?

Jacoby Brissett (Getty)

Jacoby Brissettille avautuu loistotilaisuus näyttää taitonsa paljon odotettua aiemmin. (Getty)

Kauden alla Patriots-leirissä murehdittiin Tom Bradyn neljän ottelun pelikiellon perään, mutta samalla lausuttiin monet iltarukoukset kakkos-QB Jimmy Garoppolon terveyden puolesta. Garoppolon piti olla joukkueen takuumies alkukauden ajan, mutta pahin skenaario toteutui viime viikolla, kun mies loukkaantui ja joutuu jättämään ainakin tulevan ottelun väliin. Nyt tehtävä myönnettiin tulokaspelinrakentaja Jacoby Brissettille, joka ehti ottaa tuntumaa viime ottelun loppupuoliskolla jo NFL:ään. Vielä mielenkiintoisemmaksi tilanne muuttuisi, jos myös Brissett loukkaantuisi, jolloin pelinrakentajana nähtäisiin laitahyökkääjä Julian Edelman. Tämäkään ei ole mahdotonta, mutta ehkä se olisi jo hieman liikaa yhdelle joukkueelle näin lyhyessä ajassa.

Brissettin myötä Patriotsin hyökkäys muuttui viime ottelun lopulla hyvin juoksupainotteiseksi. Nähtäväksi jää, onko pelisuunnitelma samankaltainen myös Texansia vastaan. Tällöin viime ottelussa 123 jaardia 29 yrityksellä juossut keskushyökkääjä LeGarrette Blount nousee kultaakin kalliimmaksi pelaajaksi. Myös Brissett pystyy käyttämään jalkojaan ja luvassa onkin hieman erinäköistä peliä kuin olemme tottuneet joukkueelta näkemään. Heittohyökkäyksessä Martellus Bennett otti roolia viime viikonloppuna 114 jaardin verran ja saanee edelleen vastuuta, vaikka tähtimerkit lupaavatkin loukkaantumisesta kärsineen Rob Gronkowskin löytyvän taas avauksesta sisemmän laitahyökkääjän paikalla.

Brissett sai kritiikkiä yliopistossa turhan monista säkityksistään ja kun vastaan asettuu liigan eniten säkkejä kerännyt (9) Texans-puolustus J.J. Wattin johdolla tulee illasta nuorukaiselle pitkä. Puolustus ei ole Wattin varassa, vaan joukkue on täynnä uransa parasta kautta pelaavia puolustajia. Pelaajat, kuten Jadeveon ClowneyVince Wilfork ja Benardrick McKinney ovat vain muutamia nimiä, jotka vievät Texansia kohti liigan parhaan puolustuksen henkistä titteliä. Puolustus on tähän mennessä päästänyt vain kaksi TD:tä selkänsä taakse ja on useasti hoitanut pallon omalle hyökkäykselleen alta aikayksikön. Sitä kautta hyökkäys on saanut olla kentällä keskimäärin 58 prosenttia ottelusta, joka puolestaan helpottaa joukkueen menestymistä huomattavasti.

Tulokaslaituri Will Fullerilla on jo yli 200 jaardia kasassa. (Getty)

Tulokaslaituri Will Fullerilla on jo yli 200 jaardia kasassa. (Getty)

Texans-hyökkäyksessä iso rooli on viime kauden jälkeen joukkueeseen Broncosista siirtyneellä pelinrakentaja Brock Osweilerilla, joka ei ole vielä räjäyttänyt pankkia, mutta on pystynyt pelaamaan hyvällä tasolla. Kolme syötönkatkoa on turhan paljon, mutta komeat pitkät heittopelit DeAndre Hopkinsille ja Will Fullerille ovat olleet Osweileria parhaimmillaan. Lyhyet pelit, etenkin lähellä maalia, vaativat vielä kehitystä. Patriots-puolustus on ollut pulassa nimenomaan heittopeleissä ja siinä on sopiva sauma päästä rokottamaan vastustajaa ensi yönä.

Arvio

Koska Patriotsin kokoonpano on taas elänyt, on ottelun lopputulosta äärettömän haastava arvioida. Patriots lähtee pelinrakentajahaasteistaan huolimatta otteluun pienoisena ennakkosuosikkina, mutta usko Texansin puolustukseen riittää kuitenkin nostamaan vierasjoukkueen omassa veikkauksessamme voittajaksi. Patriots on tehnyt hyvin pisteitä kahdessa viime ottelussaan, mutta on vaikeaa nähdä ottelusta tulevan suurimaalista.

Otteluveikkaus: New England Patriots – Houston Texans 19 – 22

Ottelu on nähtävissä torstain ja perjantain välisenä yönä klo 03:25 alkaen Viaplay-palvelussa.

Kansikuva: Getty