Tyhjätaskusta taivaisiin: viikko 4

NFL:n runkosarjasta on pelattu nyt kolme viikkoa ja ensimmäiset viikot ovat tarjonneet todella paljon yllätyksiä. Yllätyksiä tullaan varmasti näkemään myös jatkossa, mutta varmasti vähenevissä määrin, koska yleensä kesällä isoja muutoksia tehneet joukkueet saavat viimeistään tässä vaiheessa pyöränsä pyörimään, jos ne ovat pyörimään lähdössä. NFL:n onkin siitä erikoinen sarja, että ennakkoon todella vaikea arvioida mitkä joukkueet tulevat varmasti menestymään. Joten jos vielä neljännenkin ottelun jälkeen jonkun suosikin pyörä ei kulje kannattaa alkaa miettimään onko joukkue enään edes minkäänlainen suosikki. NFL:ssä nimittäin joukkueiden väliset marginaalit ovat äärettömän pieniä ja sen takia joukkueilta voidaan nähdä suuriakin romahtamisia peräkkäisien kausien välillä.

Tänään lähdemme haistelemaan joukkueiden oikeita tasoja ja sitä millaiseen vireeseen joukkueet voivat vielä yltyä tällä kaudella. Sitä ennen kuitenkin vielä kevyt muistutus NFL-kilpailustamme joka päätyy tulevan keskiviikkona. Kokonaiskilpailun voittohan lipsahti jo torstaina Jannelle, mutta edelleen yksi Maddeneistä odottaa uutta omistajaansa. Joten tällä viikolla kannattaa hieman pienemmätkin laput laittaa sähköpostilla tulemaan allekirjoittaneelle, koska Madden voi irrota yllättävän helpolla tällä viikolla.

Tyhjätaskun varma:

23:25 San Francisco 49ers +6.0 – Green Bay Packers 2 1.73 (Nordicbet)

Allekirjoittaneen papereissa alkukauden VARMIN KOHDE! Packers on vaan yksinkertaisesti satakertaa parempi joukkue ja tulee hakkaamaan lyhyestä viikosta huolimatta 49ersin maanrakoon.

Tyhjätaskun rekkakohde:

23:25 Arizona Cardinals – St. Louis Rams yli 41.5 pistettä 1.70 (Nordicbet)

Cardinals on tehnyt tällä kaudella keskimäärin 42 pistettä ottelussa ja viime otteluiden perusteella meno ei ole ainakaan hiipumassa vaan enemminkin yltymässä. Siksi onkin vaikea nähdä syytä minkä takia Cardinals ei tulisi tekemään tuota määrää myös Ramsia vastaan. Ramsin puolustuksen takakenttä ei kuitenkaan ole niin kova, että se pystyisi pimentämään Cardinalsin loistavaan vireeseen yltyneet laitahyökkääjät.

Tyhjätaskun hakukohteet:

23:25 Denver Broncos – Minnesota Vikings 2 3.60 (Nordicbet)

Vanha ja väsynyt Peyton Manning on johdattanut rimaa hipoen joukkonsa kolmeen voittoon, mutta jossain vaiheessa rima on yksinkertaisesti liian korkealla ja ylitystä ei enään tule. Allekirjoittanut uskoo Vikingsin olevan nyt se liian korkealla oleva rima ja sen takia Broncosin ensimmäisen tappion olevan väistämätön. Varmistelijat voivat lisäksi pelata Vikingsia 8.5 pisten tasoitsella, jolloin vieraat saavat edelleen mukavan 1.70 kertoimen.

03:30 New Orleans Saints – Dallas Cowboys 2 2.50 (Nordicbet)

Ottelussa tullaan näkemään kaksi tämän hetken huonointa aloittavaa pelinrakentajaa johtuen loukkaantumisista. Siksi ottelu tulee ratkeamaan siihen kumpi joukkueista pystyy kuljettamaan palloa eteenpäin tehokkaammin maatapitkin. Tämä taas tulee olemaan lähes epäreilu taistelu, koska Cowboysilta löytyy sarjan paras hyökkäyksen linja ja sen takaa pystyy hieman huonommatkin keskushyökkääjät juoksemaan tarvittaessa lähemmäs 200 jaardia. Ottelu tulee siis ratkeamaan Cowboysin loistavaa linjapelaamiseen, jonka seurauksena Cowboys juoksee Saintsin yli, yön viimeisessä ottelussa.

Otteluista kolmea voi seurata tulevan yön aikana Viasatin Viaplay-palvelusta, joten näitä kohteita pelaamalla myös penkkiurheilijat saavat jännitettävää yöhönsä.