Robert Heleniuksella ”ennennäkemätön” vedonlyöntikerroin lauantain huippuotteluun

Robert Helenius (25-1) kohtaa lauantaina Cardifissa uransa suurimmassa ottelussa Dillian Whyten (21-1). Helenius lähtee otteluun tilastojen perusteella ensimmäistä kertaa ammattilaisurallaan altavastaajana.

Kun tutustuu Heleniuksen uran kerroindataan, on lauantainen asetelma jopa ennennäkemätön, sillä Helenius ei ole datan mukaan koskaan aiemmin ollut altavastaaja.

Muun muassa suomalaisten suosima vedonlyöntiyhtiö Betsafe tarjoaa Heleniuksen voitosta peräti 5,20 kerrointa. Heleniukselle tarjotaan siis raa’asti mitattuna hieman alle 20 prosentin voitonsaumaa. Heleniuksen tyrmäyksestä pulitetaan rahat jopa 10-kertaisina takaisin. (Kerroinpäiväys 25.10.)

Helenius on ollut ammattilaisurallaan tähän saakka murskaava ennakkosuosikki. Derek Chisoraa vastaan hänet asetettiin 88 prosentin suosikiksi. Johann Duhaupasia vastaan hän oli puolestaan noin 70 prosentin suosikki, mutta hävisi ottelun tyrmäyksellä kuudennessa erässä.

Asiantuntijoiden mukaan Heleniuksen kovaan kertoimeen vaikuttavat ne tosiseikat, että nyt hänellä ei ole kotikehää, kotiyleisöä, kotituomareita eikä omaa promootiota puolellaan, vaan hän on puhtaasti työkeikalla Walesissa.

Ja ennen kaikkea asetelmaan vaikuttaa se, että hänen vastustajansa on ehdoton eturivin huippunyrkkeilijä, joka rakentaa uutta nousua Anthony Joshualle kokemansa tappion jälkeen. Asiantuntijat kuitenkin alleviivaavat läpi brittiläisen nyrkkeilymedian sitä, että Heleniuksella on Whytea vastaan merkittävä ”tyrmääjän mahdollisuus”, eli mitä tahansa voi tapahtua.

Joshua ottelee huippuillan päämatsissa Carlos Takamia vastaan IBF:n ja WBA:n MM-titteleistä. Paikanpäälle odotetaan noin 75 000 fanaattista katsojaa. Heleniuksen ottelu on matsikortin kolmanneksi viimeinen, ja ottelussa jaetaan WBC:n Silver-vyö.

(Joshua-Takam / Helenius-Whyte -illan näyttää Suomessa Viaplay PPV -lähetys)

Robert Helenius ei ole nähnyt koskaan urallaan omassa kulmassaan näin isoja numeraaleja. (Kuva: Betsafe)