Kommentti: Chicago Bullsin härski tankkaus

Ruutu LogoNBA:n koti Suomessa on Ruutu +. Hommaa omasi ja seuraa otteluita asiantuntevalla suomenkielisellä selostuksella

Ammattimaisessa urheilussa on aina varjopuolia. Kotimaisessa ykköslajissa jääkiekossa jokakeväiset tyhjennysmyynnit kuumentavat fanien tunteita. Valtameren toisella puolella taas puhutaan tankkauksesta silloin, kun joukkue on rakennettu häviämään, jotta voidaan varaustilaisuuden kautta rakentaa parasta mahdollista tulevaisuutta. Chicago Bullsin harjoittama tankkaus on kuitenkin tavattoman törkeää.

Siirtoikkunan alla Bulls, joka oli menestynyt liiankin hyvin tankkaustavoitteisiin nähden, yritti myydä lähes kaikkia edes puolittaisia tähtipelaajiaan. Kaupaksi meni kuitenkin vain loukkaantumisensa jälkeen mahtavan paluun parketille tehnyt Nikola Mirotic. Huhuissa kuitenkin pyöri, että Bulls olisi myös halunnut eroon Robin Lopezista ja Justin Holidaysta. Holiday ja ennen kaikkea Lopez ovat olleet yhdessä Lauri Markkasen kanssa Bullsin selkärankaa, joten heidän vaihtamisensa varausvuoroihin tai tulevaisuuden pelaajiin olisi antanut Bullsille oikeita eväitä niin akuuttiin tarpeeseen otteluiden häviämiselle kuin tulevaisuuden rakentamiselle.

Kävi kuitenkin niin, että Lopezin palkalle ei löytänyt ottajia. Henkilökohtaisesti ihmettelen tätä, koska hän on pelannut alkukaudella varsin mallikkaasti. Ei Robin Lopezista modernia sentteriä saa tekemälläkään, mutta hän paikkaa liikkeen ja taidon puutteet asenteella ja taistelutahdolla. Robin Lopez pelaakin tällä hetkellä ehkäpä parasta NBA-kauttaan.

Chicago Bullsin seuraava liike menee kuitenkin riman alta ja pahasti. Oletettavasti seurajohdon käskystä joukkueen valmentaja Fred Hoiberg ilmoitti viime viikolla, että niin Lopez kuin Holiday eivät tule saamaan minuutteja seuraavissa peleissä. Ontuva selitys tilanteelle oli se, että Bullsin seurajohto halusi tarkkailla nuoria pelaajia, kuten David Nwabaa ja Cristiano Feliciota, ja antaa heille peliaikaa. Tosiasia on kuitenkin kaikille koriksen ystäville selvä. Bulls penkittää tahallaan Markkasen ohella parasta pelaajaansa, jotta se häviäisi pelejä saadakseen tarpeeksi korkean varausvuoron.

Vaikka tankkaaminen kuuluukin amerikkalaiseen joukkueurheiluun, niin tällaisena versiona se on täysin tuomittavaa. Mielestäni joukkueen tulisi hyvän urheiluhengen nimissä yrittää parastaan jokaisessa ottelussa ja parhailla mahdollisilla miehillä. Täysin terveiden ja joukkueen parhaimmistoon kuuluvien pelaajien penkille jättäminen on hävettävää toimintaa ja faneille jopa suurempi paha kuin kotoisen Vaasan Sportin tyhjennysmyynnit.

Entä miten tilanteen otti Robin Lopez? Huumorilla. Lopezmaiseen tapaan hän kommentoi asiaa pilke silmäkulmassaan ja veti jutun vitsiksi. Lisäten kuitenkin, että on mukavaa katsoa kun joukkuetoverit antavat kentällä kaikkensa. Itse en olisi vastaavan epäreiluuden edessä kyennyt samaan. Toki esille tuli se, että tilanne on vaikea, mutta siirtovaatimukset ja muut loistivat Lopezin kommenteissa vain poissaoloillaan. Kuka muka ei voisi olla rakastamatta tällaista pelaajaa?

Kansikuva: Jonathan Daniel/ Getty Images