NBA All-Star aloitusviisikko ja valmentajat julkaistu – mukana yllätysnimi!

NBA:n paljon odotettuun tähdistöviikonloppuun on aikaa enää tasan kolme viikkoa. NBA julkaisi tänään myös ottelun valmentajat sekä avauskokoonpanot, ja mukaan mahtui ainakin yksi todellinen yllätysnimi. Tähdistöottelun avausviisikkoon pääsee perinteisesti eniten fanien ääniä saaneet pelaajat. Mukana on All-Star -avausviisikon vakiokalustoa, ensikertalaisia sekä paluun tekeviä tähtiä. NBA-joukkueiden päävalmentajat päättävät vaihtopelaajat, jotka julkaistaan vajaan viikon päästä torstaina 29.1. Itse ottelu pelataan legendaarisessa Madison Square Gardenissa Sunnuntaina 15.2.

Itä

Idän joukkueen valmentajana nähdään oikeutetusti kauden suurimman yllätyksen järjestänyt Atlanta Hawksin 35-8 recordiin valmentanut, Mike Budenholzer. Valitettavasti yksikään Hawksien pelaaja ei kuitenkaan avausviisikkoon päässyt, osittain joukkueen äärimmäisyyksiin hiotun yksilöitä korostamattoman pelitavan vuoksi. Myös muun muassa Derrick Rose, Dwyane Wade, Kevin Love sekä viime vuoden tähdistöottelun MVP Kyrie Irving loistavat poissaolollaan.

Avausviisikko

Etukenttä

LeBron James (CLE)

Selvästi eniten ääniä idässä saaneen LeBron Jamesin nimi tähdistöjoukkueen avausviisikossa tuskin yllättää ketään. Onhan kyseessä jopa maailman parhaaksi urheilijaksi tituleerattu herrasmies. LeBron onkin tuttu näky idän pelipaita päällä, ja hän onkin ollut vakionäky All-Star joukkueessa aina toisesta kaudestaan, vuodesta 2005,  saakka. Mies on tällä kaudella pitänyt pystyssä koko kovin odotuksiin kauteen lähtenyttä Clevelandia, vaikka joukkueessa on Kyrie Irvingin ja Kevin Loven kaltaisia muita todellisia supertähtiä. LeBron on nakutellut toiseksi joukkueensa eniten pisteitä ottelua kohden, tasan 26 mukavalla noin 50% heittoprosentilla.

Pau Gasol (CHI)

Chicagossa erinomaisen alkukauden pelannut Pau tekee ansaitun paluun NBA All-Star-otteluun kolmen vuoden tauon jälkeen, tällä kertaa idän valkoisissa peliasuissa. Kokemusta tähdistöottelusta 34-vuotiaalta veteraanilta löytyy neljän ottelun verran lännen väreissä miehen Lakers-aikakaudelta. Paun vireestä kertookin paljon myös se, että kaveri teki vajaa pari viikkoa sitten uuden ennätyksensä 46 pistettä ja 18 levypalloa yhdessä ottelussa! Pau onkin keskiarvottanut tuplatuplia touhuamalla 18,6 pistettä ja 11,5 reboundia peliä kohden tämän kauden otteluissa. Samalla hän on myös liigan viidenneksi eniten peliä kohden heittoja torjuva mies, mikä on erinomainen saavutus laiskan puolustajan maineessa olevalta pelaajalta.

Carmelo Anthony (NY)

Myös Carmelo Anthony on tuttu näky All-Stars parketeilla ja onkin pelannut niin lännen, kuin idänkin pelipaidassa. Denverissä Melo pääsi tähdistökenttään vuosina 2007,2008 ja 2010 ja New Yorkissa jokaisena pelaamallaan kaudella 2011-14. Sanoisin mielellään, että Melo pitää New Yorkkia pystyssä, mutta tällä hetkellä joukkuetta ei pidä pystyssä kukaan eikä mikään. Vertaisinkin Carmelon tilannetta Kobe Bryantin tilanteeseen, jossa joukkue on aivan suossa ja mies joutuu tekemään kaikki ratkaisut. Näiden kahden herrasmiehen valinta kertookin enemmän NBA:ssa vallalla olevasta tähtikultista kun pelaajien hienoista kausista.

Takakenttä

John Wall (WAS)

John Wall on idän starttereiden kuopus ja 6.9.1990 syntynyt mies onkin ensimmäistä kertaa tähdistöottelun avausviisikossa. Pelinrakentajalla on tällä kaudella eniten koriinjohtaneita syöttöjä koko liigassa ja mies onkin ollut joukkueensa, itäisen konferenssin kakkospaikalla olevan Washington Wizardsin, ehdoton johtohahmo yhdessä niinikään hienoa kautta pelaavan Bradley Bealin kanssa. Wallin suurin ongelma on ollut pallonmenetysten kasautuminen, mutta viimeaikoina on näyttänyt, että jotain on harjoituksista jäänyt päähän, ja pallonmenetyksiä tulee huomattavasti totuttua vähemmän.

Kyle Lowry (TOR)

Kyle Lowryn huima loppukiri toi miehelle uran ensimmäisen avausviisikkopaikan tähdistöottelussa. (Getty)

Kyle Lowryn huima loppukiri toi miehelle uran ensimmäisen avausviisikkopaikan tähdistöottelussa. (Getty)

Suurimman yllätyksen järjesti Kyle Lowry, joka oli joulupäivänä julkaistuissa äänetystuloksissa idän takamiehistä vasta sijalla 4. Toki hän oli kaksi viikkoa takaperin julkaistussa tuloksissa noussut jo Irvingin ohi sijalle kolme, mutta oli yhä yli 100 000 ääntä toisena olevaa Dwyane Wadea jäljessä. Toronto Raptors pistikin pystyyn hirmuisen kampanjan, jotta joukkueen pelinrakentaja saisi ansaitsemansa avausviisikkopaikan. Pelaahan 28-vuotias Lowry uransa parasta kautta. Sosiaalisessa mediassa Lowryn tukijoihin liittyivät muun muassa kanadalainen hip hop-artisti Drake sekä jopa Kanadan pääministeri Stephen Harper. Tämä olikin riittävä ponnistus ja Lowry sai kun saikin uransa ensimmäisen avauspaikkansa tähdistöottelussa. Eroa kolmanneksi jääneeseen Wadeen oli lopulta reilu 15 000 ääntä.

Länsi

Lännen valmentajana on vaatimattomasti recordilla 34-6 valmentajauransa Golden State Warriorsin peräsimessä aloittanut pelaajalegenda Steve Kerr. Kerr onkin ensimmäinen rookievalmentaja sitten Larry Birdin, joka saa kunnian valmentaa All-Star -joukkuetta. Jännittävä fakta on myös se, että yksikään viime vuoden mestarijoukkue San Antonio Spursin pelaajista ei ole päässyt avausviisikkoon. Myös Oklahoma City Thunderin tähdet Kevin Durant ja Russel Westbrook sekä liigan paras pistemies James Harden loistavat poissaolollaan. Harden onkin ainoa yli miljoona ääntä saanut pelaaja, joka ei päässyt avausviisikkoon.

Avausviisikko

Etukenttä

Anthony Davis (NO)

Anthony Davis on nuoresta iästään huolimatta (11.3.1993) NBA:n parhaimmistoa ja joukkueensa New Orleans Pelicansin ehdoton tukipilari. Kuten John Wall sekä Kyle Lowry, esiintyy mies tänä vuonna ensimmäistä kertaa All-Star -joukkueen avausviisikossa. Nuorukaisen PER (Player Efficiency Rating ) onkin NBA:n paras ja mies on ylivoimainen korintorjuja johtaen liigaa 2,9 ottelukohtaisella blokillaan. Toki hän on hyökkäyspäässäkin liigan kolmanneksi paras 24,3 pisteellä peliä kohden.

Blake Griffin (LAC)

Blake on lännen joukkueen vakiokaluste, ja onkin löytynyt joukkueesta jokaisena NBA-vuotenaan, mukaanlukien miehen rookievuonna 2011. Epäinhimillisen atleettisuuden omaavaa miestä kannattaakin pitää silmällä ottelussa, sillä hienoja donkkeja tullaan aivan varmasti näkemään. Etenkin kun kyseessä on suuripisteinen näytösottelu.

Marc Gasol (MEM)

Idän joukkueen avausviisikon Pau Gasolin pikkuveli Marc on esiintynyt tähdistöottelussa vain kerran, vuonna 2012. Mies onkin pelaamassa upeaa kautta, eikä suotta ole MVP listauksissa juuri nyt sijalla 2. Marc on joukkueensa jokapaikan höylä, ja löytyykin Grizzliesin sisäisessä keskiarvovertailussa top-5 listalta niin pisteissä, syötöissä, levypalloissa, blokeissa kuin stealeissakin!

Takakenttä

Stephen Curry (GS)

Stephen Curry kiilasi loppumetreillä LeBronin ohi äänikuninkaaksi 42 841 äänen turvin. (Getty)

Stephen Curry kiilasi loppumetreillä LeBronin ohi äänikuninkaaksi 42 841 äänen turvin. (Getty)

MVP-rankkausta johtavan Stephen Curryn valinta tuskin yllättää ketään. Muun muassa Derrick Rose kehui vastikää Curryn olevan tämän hetken paras pelinrakentaja koko maailmassa. Pienoisena yllätyksenä kuitenkin tuli se, että Curry voitti jopa LeBron Jamesin ja on All-Star äänestyksen äänikuningas lähes 43 tuhannen äänen turvin. Curry on parhaan recordin omaavan joukkueensa Golden State Warriorsin johtohahmo ja iso syy myös joukkueen päätä huimaavaan recordiin.

Kobe Bryant (LAL)

Kobe Bryant on tähdistöottelun veteraani, sillä tämä olisi miehen 17. esiintyminen All-Star -ottelussa. Miehen arvostuksesta kertonee paljon myös se, että fanit äänestivät Bryantin myös viime vuonna avausviisikkoon, vaikka mies oli kyennyt pelaamaan vain kuusi ottelua koko kaudella. Kobe ei kuitenkaan pysytnyt ottelussa pelaamaan, joten viime vuodesta tuli miehen uran toinen poissaolo tähdistöottelusta ensimmäisen ollessa rookievuosi. Kuten aamulla kirjoitimme, loukkasi Bryant olkapäänsä toissayönä ja vielä on epävarmaa, pystyykö virtuoosi osallistumaan tänäkään vuonna kyseiseen tapahtumaan. Miehen mahdolliseksi korvaajaksi on ennustettu, viime vuoden tapaan Houston Rocketsia edustavaa James Hardenia, joka johtaa koko liigan pistetilastoa 27.2 pisteen ottelukeskiarvolla.

Malttamattomille on viikonloppuna tarjolla yhteensä 27 ottelua. Nyt onkin helppo katsoa maailman parasta koripalloa, sillä NBA tarjoaa League Passin ilmaiseksi vielä sunnuntaihin saakka! Sunnuntaina tuleekin kaksi erinomaista ottelua hyvään katseluaikaan:

Klo. 20:00 Chicago Bulls – Miami Heat
Klo. 22:30 Cleveland Cavaliers – Oklahoma City Thunder, Nelonen Pro 2 ja Ruutu