Päänavaus: On vain yksi ehdokas vuoden urheilijaksi – Lauri Markkanen

Ruutu LogoVähintään yksi Markkasen NBA-peli viikossa ja paljon muitakin NBA-otteluita! Tilaa Ruutu + heti!

Betsafe tarjoaa asiakkailleen viikonlopuiksi riskittömän 20 euron mobiilivedon. Katso tarkemmat tiedot ja tartu tarjoukseen tästä!

 

Lauri Markkanen on jaksanut ihmetyttää minua ja olenkin iloinen, että olen joutunut syömään sanojani hänen suhteensa oikein urakalla. Olin varma, että Lauri Markkanen joutuu tyytymään fuksivuonnaan jämä minuutteihin Arizonassa, koska ensimmäisen vuoden opiskelijoilla on yleensä vaikeaa päästä pelaamaan suuria minuutteja. Toisin kävi. En uskonut hänen kykenevän pelaamaan miesten arvokisoissa vastaavalla tasolla kuin yliopistokoriksessa, vaan epäilin hänen fysiikan kestävyyttä. Tämäkin osoittautui vääräksi luuloksi, vaikkakin Italian loistava puolustuspelin erikoisosaaja Nicolo Melli pimensikin Markkasen täysin ratkaisevassa ottelussa. Pidin myöskin vääränä, tai ainakin lyhytnäköisenä, ratkaisuna lähteä NBA Draftiin mukaan, sillä koin, että olisi ollut järkevämpää hakea lisäkokemusta yliopistokoriksesta ainakin toisen vuoden verran. Laurin ja hänen taustajoukkojensa päätös osoittautui kuitenkin absoluuttisen oikeaksi.

Tuntuukin, että Markkanen kasvaa aina odotusten mukaan. Hänen haastatteluja kuunnelleena ja pelejä katsoneena parasta on kuitenkin halu. Lauri Markkanen selkeästi haluaa kehittyä ja tulla entistä paremmaksi pelaajaksi. Tästä osoituksena käy jo se, että Markkasen peli on parantunut huimasti meneillään olevan kauden sisällä. Puhtaasta heittäjästä on kasvamassa myös lähipeliuhka ja varteenotettava puolustaja. Tämän jos minkä luulisi viehättävän Chicagon valmentajaa Fred Hoibergia.

Markkasen rooli Hoibergin joukkueessa oli ennen kauden alkua kaikkea muuta kuin varma. Häntä pidettiinkin monissa arvioissa vasta kolmantena mahdollisuutena nelospaikan pelaajaksi. Tässä vaiheessa kohtalo kuitenkin puuttui peliin ja antoi Markkaselle todellisen näyttöpaikan. Nikola Mirotic ja Bobby Portis, kaksi nelospaikan pelaajaa, ajautuivat joukkueen harjoituksissa käsirysyyn, josta seurasi se, että Markkanen pääsi kuin varkain avausviisikkoon. Ja ei ole sieltä tippumassa. Vaikka kaikille laji-ihmisille oli ilmiselvää, että Chicago Bulls tulee kyntämään syvällä suossa, niin Markkanen on ollut mielestäni Robin Lopezin ohella joukkueen absoluuttista kärkeä. Hän siis käytti näyttöpaikkansa esimerkillisesti ja tuntuu kasvavan NBA:n pelityyliin paremmin sisälle ottelu ottelulta.

Enpä olisi ennen koripallon EM-kotikisoja uskonut, että nuoresta jyväskyläläisestä tulisi loppuvuoden seuratuin suomalaisurheilija, mutta niin vain kävi. Hän on omilla peliotteillaan ja omalla persoonallaan hurmannut kaikki koriksen ystävät ja ison osan muutakin urheilua seuraavaa kansaa. Hänen peliotteensa ja suorituksensa ovat ainakin omissa papereissani nousseet niin korkealla, että Markkasen valinnan vuoden urheilijaksi luulisi olevan selviö.

Urheilugaalassa mitataankin tänä vuonna ennen muuta urheilutoimittajien ymmärrystä ja koripallon arvostusta lajina. Lauri Markkanen on pärjännyt maailman kovimmassa koripalloliigassa aivan erinomaisesti, joten ainoa syy hänen syrjäyttämisekseen vuoden urheilijaa valittaessa on koripallovastaisuus. Minä en halua nähdä edes puhuttavan keihäänheittäjistä, Patrik Laineesta tai edes aiemmasta suosikistani Henri Kontisesta samassa lauseessa Markkasen kanssa, niin ylivoimainen hän on tämän vuoden urheilutekoja mietittäessä ollut.

Tehkää siis urheilutoimittajat järkevä päätös ja nostakaa nuori koripalloilija hänelle kuuluvaan asemaan. Minkä tahansa muun valinnan tekeminen on sulaa tietämättömyyttä tai koripallon arvostuksen puutetta.

Kansikuva: AOP