Seuran talousongelmat pakottivat Susijengin sentterin siirtymään

Susijengin Gerald Lee junior pelasi jälleen erinomaista kautta romanialaisen Ploiestin paidassa. Leen vahvat otteet eivät jääneet huomaamatta, kun Espanjan kivikovassa ACB-sarjassa pelaava UMCA Murcia nappasi sentterin riveihinsä.

Leen mukaan seuralta tuli vihreää valoa uuden seuran etsinnän suhteen, kun seura paljasti olevansa pienoisissa rahavaikeuksissa. Muutaman hylätyn tarjouksen jälkeen Ploiesti hyväksyi Murcian tarjouksen ja Lee pakkasi laukkunsa ja suuntasi Kaakkois-Espanjaan.

27-vuotias uusikaupunkilainen oli joukkueensa paras pistemies ja koko sarjassa pistetilaston nelonen, vaikka peliminuutteja kertyi joukkueessa vasta keskimäärin kahdeksanneksi eniten. Lee miettii, että oma osansa Murcian kiinnostuksella saattoi olla myös vahvat Eurocupin ottelut Valenciaa vastaan, joissa Lee tehtaili kahdessa ottelussa 12 ja 17 pistettä.

– Minulla oli jo vähän aikaa uusi seura haussa, kun seuran taloustilanne oli tiedossa ja sana oli kiertänyt. Ehkä pelasin Valenciaa vastaan sen verran hyvin Eurocupin otteluissa, että siirryn nyt parin sadan kilometrin päähän Murciaan, Lee heittää.

Lee oli haluttu mies jo viime kaudella, kun muun muassa italialainen Serie A-joukkue Brindisi oli hän kintereillään. Tuolloin siirto kuitenkin kariutui ja Lee jäi Romaniaan.

– Silloin oli hieman hankalampi tilanne, kun minut haluttiin heti joulun jälkeen ja minulla oli alkuperäinen sopimus voimassa helmikuun loppuun saakka, eivätkä he halunneet päästää minua silloin pois.

Leellä ei ole uudesta asuinpaikastaan vielä juuri tietoa, mutta kelit ovat ainakin Romanian vastaavia paremmat.

– Katselin vähän kuvia ja tosi kivalta näytti. Päivän korkein lämpötilakin näytti +15, joten vähän lämpimämpään ilmaan ollaan menossa, Lee naureskelee.

Murcia on tällä hetkellä Espanjan kovassa ACB-sarjassa sijalla 11. Sarja on kuitenkin äärimmäisen tasainen, sillä kolmen voiton sisällä on kahdeksan joukkuetta joihin myös Murcia kuuluu. Leen kevään huippukohtiin osuvat ainakin ottelut suurseuroja Real Madridia ja Barcelonaa vastaan, jotka molemmat tulevat Murciaan vierailulle.

– Mielenkiinnolla odotan, että pääsen pelaamaan niitä joukkueita ja pelaajia vastaan joita on tullut katseltua telkkarista, Lee päättää.

Lee nähtäneen uuden joukkueensa kanssa tositoimissa jo heti sunnuntaina, kun Murcia kohtaa vieraskentällä Estudiantesin.