Ennakko: Siipirikkoinen Minsk haastamaan Jokereita

Jokerit palaa tasan viikon mittaiselta tauoltaan tositoimiin, kun keskiviikkona vastaan asettuu saman Bobrov-divisioonan Dinamo Minsk. Kohtaaminen on joukkueille kauden kolmas; kahdessa aiemmassa voitot on tasattu. Minsk vei Ilmalassa Jokereiden KHL-historian ensimmäisen ottelun maalein 4-5 jatkoajalla, mutta Jokerit haki lokakuun alussa revanssin täpötäydeltä Minsk-Arenalta maalein 2-3.

Ottelu alkaa klo 18.30 ja on nähtävissä paikan päällä ja tuttuun tapaan myös Viasat HockeyFinlandilla ja Viaplay-palvelussa!

Siipirikkoinen Minsk

Todella vahvan lokakuun pelannut ja yhdeksässä ottelusta kymmenestä pisteitä mukaansa saanut Minsk on aloittanut marraskuun hapuilevasti. Neljästä ottelusta on tullut kolme tappiota ja yksi voitto, maalieron ollessa pakkasella viiden osuman verran (10-15).

Oma osansa asiassa on varmasti hyökkäyspään loukkaantumisilla, sillä joukkueen tehokaksikko Jonathan Cheechoo (22 ottelua, 10+15) ja Charles Linglet (19 ottelua, 8+11) on sivussa. Lisäksi mm. Artyom Demkov ja Artur Gavrus ovat loukkaantuneina, samoin joukkueen kakkoskassari Dmitry Milchakov.

Otteet ovat silti parantuneet isossa kuvassa vuoden takaiseen verrattuna, etenkin vieraissa. Viime kaudella joukkue raapi yhteensä 10 pistettä vieraspeleistään, kun kuluvalla kaudella niitä on kasassa jo 21. Myös pistekeskiarvossa on havaittavissa ”pientä” kohennusta. Viime kauden 54 ottelussa pisteitä kertyi 0.98 ottelua kohden, tällä kaudella saldo on 1.72. Toki kausi on vielä pitkä ja mitä tahansa voi tapahtua.

Minsk saapuu Jokereiden tavoin otteluun levänneenä. Joukkueen edelliset pelit ovat viime viikon keskiviikolta ja perjantailta kaukaa idästä, jossa se kävi ottamassa pataan Admiral Vladivostokilta 6-3 ja Amur Habarovskilta 4-2. En kuitenkaan antaisi noille tuloksille hirveästi painoarvoa, sillä ne olivat kovan otteluruuhkan kaksi viimeistä matsia, ja kuten mainittu, matkustaminen noinkin kauas vie aina omat veronsa. Lisäksi Vladivostok on mainettaan parempi joukkue, etenkin NHL-mittaisessa kotikaukalossaan.

Minkälainen Minsk huomenna sitten asettuu vastaan? Suoraviivaista peliä pelaava vaarallinen ylivoimajoukkue. Vaikka mainittu kaksikko Cheechoo-Linglet olisikin huomenna sivussa, ylivoimapeli toimii. Toki, onnistumisprosentti on tullut alkukauden päätähuimaavista, lähes 40 % lukemista inhimillisemmälle n. 25 % tasolle, mutta yhä edelleen joukkue iskee ylivoimalla kiekon nuottaan kolmanneksi tehokkaimmin koko KHL:ssä.

Heleniuksen sauma?

Jokerit on saanut ansaitsemansa levon ja pelaajat Ville Lajusta, Atte Ohtamaata ja Henrik Karlssonia lukuunottamatta viettivät vapaata viikonloppua. Fyysisesti pelaajat kyllä jaksavat vääntää runkosarjan 60 ottelua ilman pitkiä lepotaukojakin, mutta tiiviissä ottelutahdissa kovalle joutuva päänuppi on saanut irtautua hetkeksi kiekosta. Osa pelaajista käytti viikonlopun minilomiin, kuten Jere Karalahti Lontoon-reissuun.

Sunnuntaina Karjala-turnauksessa Suomen tylysti nollannut Henrik Karlsson palasi joukkueen pariin, ja pahin huutelu on saatu hoidettua alta pois. Valmennuksella Erkka Westerlundin ja Markus Kettererin johdolla on edessään kimurantti valinta; heittääkö maagisessa vireessä sunnuntaina ollut Karlsson maalille, vai antaako Riku Heleniukselle näytön paikka. Kaksikon vire puoltaisi Karlssonin peluutusta, mutta toisaalta nyt olisi hyvä sauma peluuttaa myös Heleniusta ja katsoa missä mennään hänen suhteensa. Kausi ei tästä ainakaan nuorene, ja Karlssonilla on allaan vakuuttavat näytöt jo lokakuun ajalta.

Heleniukselle tekisi hyvää saada startti ja hyvä ottelu alleen, sillä Jokerit tarvitsee kaksi maalivahtia loppukautta ajatellen. En halua maalailla mitään piruja seinille, mutta jos tällä hetkellä selkeästi ykkösveskan roolissa oleva Karlsson loukkaantuisi, eikä Heleniuksella olisi pelituntumaa nimeksikään, vaikuttaisi se osaltaan ainakin hetkellisesti kenttäpelaajien pelaamiseen pääkopan sisällä. Miten voit luottaa aukottomasti veskariin, joka ei ole ole pelannut kuin hyvin satunnaisesti?

Korpikari harjoitusvahvuudessa

Loukkaantumisten takia lähes kuukauden sivussa ollut Oskari Korpikari palasi joukkueen harjoitusvahvuuteen alkuviikosta, mutta miehen pelikunto on vielä kysymysmerkki. Itse epäilisin, että Kiekko-Laserin kasvatti palaa tositoimiin vasta sunnuntain Bratislava-ottelussa.

Jokerit tänään

61 Tommi Huhtala – 39 Niko Kapanen – 50 Juhamatti Aaltonen
76 Jere Sallinen – 90 Johan Harju – 79 Eetu Pöysti
67 Linus Omark – 42 Petr Koukal – 12 Steve Moses
14 Tomi Mäki – 32 Riku Hahl – 28 Jani Rita

4 Ossi Väänänen – 13 Ryan Gunderson
6 Topi Jaakola – 10 Jere Karalahti
2 Oskari Korpikari – 3 Daine Todd

Vedonlyönti

Ottelu on haastava vedonlyönnin näkökulmasta pitkän tauon jälkeen, mutta jotain pelattavaa sieltä löytyy. Kotiedulla ei Jokereiden peleissä tilastollisesti ole ollut juurikaan merkitystä, joten sen tuoma etu kannattaa unohtaa. Jokerit lähtee tästä huolimatta otteluun ennakkosuosikkina, ja toki ansaitusti. NordicBet tarjoaa kotivoitolle kerrointa 1.65, mikä on mielestäni hieman alakanttiin, joten jätetään se pelaamatta.

Maalimääristä löytyy tämän ottelun helmet. Yli 4.5 maalia saa kertoimen 1.60, mikä vaikuttaa suhteellisen todennäköiseltä ottaen huomioon faktan, että peräti 11 ottelua Jokereiden 13 kotipelistä on päättynyt yli 4.5 maalin lukemiin. Toki huippuvireinen Karlsson voi hyvänä iltana pysäyttää kaikki kiekot (kuten sunnuntaina Suomea vastaan), mutta koska hänenkään pelaamisestaan ei saada varmuutta ennen kuin puolilta päivin, on tuo kerroin tarttumisen arvoinen. Minskin ylivoima on toiminut loukkaantumisista huolimatta kohtuullisesti viime aikoina. Vaikka Jokereiden yksi painopiste kauden keskimmäiselle kolmannekselle on jäähymäärän vähentäminen, uskoisin että 1 vs. 1 -haastoista tykkäävät Matt Ellison ja Ryan Vesce tulevat aiheuttamaan ainakin muutaman jäähyn kotijoukkueelle.

Kotijoukkueelta heräämistä osoitellut Juhamatti Aaltonen janoaa lisäpisteitä ja maaleja, ja Petr Koukalin johtama kenttä pääsee täysin levänneenä Minskin puolustuksen kimppuun.

Valinta: Yli 4.5 maalia, kerroin 1.60
Rekkoihin: Jokerit -1.5 2.20 ja yli 5.5 maalia 2.30

Kierroksen muut betsivalinnat:

Ufa-Omsk yli 4.5 maalia 1.55
Ufa-Omsk  2.25
Barys Astana-
Sotši 1.50
Barys Astana -1.5 
-Sotši 1.95 (ja miksei myös maaleja nähtäisi?)

Muista osallistua myös Keskiviikkokisaamme, jossa tehtävänä on veikata ottelun tulos sekä viimeisen maalin syntyaika. Jaossa on todella haluttuja tuotepalkintoja, joista osaa on tähän asti näkynyt vain Jokereiden joukkueen käytössä. Skabaan tästä.

(Päivtetty 12.9., lisätty Jokereiden ilmoittama illan kokoonpano)