Helenius: ”Pudotuspelit ovat uusi mahdollisuus tehdä tästä kaikesta vielä parempaa”

Jokereiden suomalaismaalivahti Riku Helenius istahti haastattelupenkkiimme ja kertoi kauden kulusta, maalivahtien peluutuksesta ja ajatuksistaan kevään pudotuspeleistä. Lue haastattelumme ensimmäinen osa linkin takaa. Tässä toisessa osassa Helenius valottaa, mitkä vastustajat ja pelaajat ovat jääneet mieleen. Lisäksi lautasella on lähestyvät pudotuspelit.

Lokomotiv vakuutti

Jokerit on voittanut Lokomotivin kaksi kertaa tällä kaudella. (Pekka Rautiainen)

Jokerit on voittanut Lokomotivin kaksi kertaa tällä kaudella. (Pekka Rautiainen)

Hitaamman alun jälkeen Lokomotiv Jaroslav on noussut tukevasti kuuden kärkijoukkueen kastiin läntisessä konferenssissa. Viidenellä sijalla oleva Dinamo Minsk on Dave Kingin valmentamaa Lokoa kahdeksan pistettä edellä.

Jokerit on kohdannut Lokomotivin kaksi kertaa, joista molemmat ottelut päättyivät helsinkiläisten voittoon. Kauden alussa Hartwall Arenalla Lokomotiv kaatui maalein 3-2, ja vierasottelussa lokakuun lopussa Jaroslavissa Jokerit kävi hakemassa ryöstövoiton LoKoMo-ketjun ensimmäisen erän salamamaalien turvin lukemin 1-3.  

– Vaikka me molemmat pelit Jaroslavia vastaan ollaan voitettukin, niin se vaikutti hyvältä porukalta. Niillä oli hidas lähtö kauteen, mutta ainakin meitä vastaan se vaikutti sellaiselta porukalta, että pudotuspeleissä tulee olemaan hyvä joukkue, kehuu kotiottelussa Lokomotivia vastaan pelannut Helenius.

Hyvin luisteleva ja töitä tekevä Lokomotiv vahvistui ennen siirtorajan umpeutumista Petri Kontiolalla ja Andrei Loktionovilla. Kova hyökkääjäkaksikko nostaa entisestään Lokon osakkeita kevättä ajatellen.

Kovaltšukin vedot jäivät mieleen

KHL:ssä on runsaasti kovia pelaajia, mutta yksi pelaaja on jäänyt Heleniukselle mieleen: Ilja Kovaltšuk. 

Suomalaisvahti oli maalilla, kun Jokerit kohtasi Pietarin SKAn ensimmäistä kertaa lokakuussa Pietarissa. Tuossa ottelussa Kovaltšuk iski SKA:lle kaksi maalia.

– Meidän ihan eka peli Pietarissa…kyllähän se Ilja pari aika napakkaa laitto tuohon putken alle. Mä en oikein vieläkään oikein tiedä, miten se sai nostettua sen yhdenkin siitä nostettua, viittaa Helenius Kovaltšukin hienoon maaliin.

– Aika hyvin se poika osuaa ampua, hyviä kuteja siltä lähti siinäkin pelissä.

Päivä kerrallaan kohti pudotuspelejä

Westerlund korostaa päivittäisen tekemisen merkitystä (AOP)

Westerlund korostaa päivittäisen tekemisen merkitystä (AOP)

Valmentaja Erkka Westerlund on toistellut läpi kauden mantraa siitä, että jokainen peli on yksittäinen koitos ja osa kehitysprosessia. Tekemisen keskiössä on laadukas päivittäinen toiminta, niin otteluissa kuin harjoituksissakin. Tähtäin on koko ajan ollut pelin kehittämisessä, eikä yksittäisten otteluiden tuloksille olla annettu liikaa arvoa.

– Kauden alusta asti on painotettu joukkueen sisällä sitä, että yritetään tehdä päivä kerrallaan asioita. Tämä nyt on sitä hokijargonia, mutta se kuitenkin on ihan totta. Ei tässä hommassa voi kovin kauaskantoisesti suunnitella näitä asioita, kun ikinä ei tiedä mitä tapahtuu.

Joukkueena ei taulukkoa tuijotella

Pelin kehittämisen tärkeys näkyy Jokereilla esimerkiksi siinä, ettei sarjataulukkokeskeisyys ole samaa, mitä Road to Winter Classicissa Barry Trotzin Washington Capitalseilla nähtiin.

– Meillä ei ole kopissakaan missään sarjataulukkoa nähtävillä, se on vähän enemmän pohjoisamerikkalainen tapa. Muistan kun rautaliigassa (AHL) vedettiin, niin siellä oli päivittäin päivitettävä koko pukukopin seinän kokoinen sarjataulukko näytillä. Siellä jääkiekko on niin paljon tilastokeskeisempää kuin täällä, että se kuuluu siihen kulttuuriin, muistelee maalivahti lähes neljää ja puolta kauttaan Pohjois-Amerikan kiekkokaukaloissa.

Olipa taulukkoa näkyvillä tai ei, Helenius myöntää itse katsovansa taulukkoa ajoittain.

– Totta kai sitä tulee välillä vilkuiltua, että tietää suurin piirtein missä mennään. Onhan se kiva, että takana on enemmän porukkaa kuin edessä, lohkaisee Helenius.

Fokus pidettävä tässä hetkessä

Jokereiden tekeminen onkin ollut nousujohteista, mistä kertoo komea sijoitus sarjataulukon kärkisijoilla. Pudotuspelipaikka alkaa olemaan viimeistä varmistusta vaille varma, mutta pelaajien arkipuheissa sitä ei huomaa.

– Ei me olla joukkueen kesken puhuttu sen enempää pleijereistä, mutta veikkaan että kyllä se kaikilla kuitenkin jollain tavalla on mielessä käynyt. Tiedetään kuitenkin se, että jos nyt ei itse ruveta sössimään asioita ja jatketaan samalla lailla, niin nehän ovat edessä sitten keväällä. Ei niihin kuitenkaan voi liikaa keskittyä, muuten karkaa fokus jäljellä olevista peleistä.

Joka tapauksessa Jokereiden kausi on ollut jo tähän asti loistava, mutta jotenkin minusta tuntuu että Helenius ja kumppanit pelaavat pudotuspeleissä yllättävän pitkään, jos nyt mistään yllättävästä voidaan enää puhua.

Pudotuspelit ovat uusi tilaisuus tehdä tästä kaikesta vielä parempaa. – Riku Helenius