Jääkiekon MM-kisat 2014: Päivä 10

Kanada – Ruotsi 16.45 2.05 – 4.10 – 3.00

Turnaus tähän asti:

Edessä on lohkon kärkiottelu, jossa käytännössä ratkaistaan lohkon voittaja. Kanadan peli on turnauksen edetessä parantunut huomattavasti ja joukkue on edennyt kivuttomasti voitosta voittoon. Ruotsi on edelleen tappioitta, mutta otteet eivät ole olleet siitä huolimatta kummoisia.

Ottelun ratkaisukohdat:

Kanada on saanut rutiininsa päälle ja joukkue on hyökkäyspäässä Venäjän ohella turnauksen murhaavin joukkue. Myös puolustuspeli on maistunut eikä pelissä ole ollut näkyviä heikkouksia ennalta heikompia maita vastaan. Ruotsin peli takkuaa erityisesti hyökkäysalueella, eikä joukkueen viimeistelytaito ole ollut odotetulla tasolla. Kanadaa vastaan Ruotsin on löydettävä uusia aseita hyökkäyspeliinsä, jos pisteet meinataan kotiin kärrätä. Puolustuspäässä Ruotsi on pelannut toistaiseksi varsin hyvin, mutta hyökkäysten käynnistäminen omalta alueelta on ollut aivan liian hankalaa.

Tulosveikkaus:

Kanadan kisajuna puksuttelee hyvää vauhtia ja Ruotsi kärsii ensimmäisen tappionsa maalein 3-1.

Tsekki – Norja 20.45 1.27 – 6.50 – 8.00

Turnaus tähän asti:

Tsekki on ollut yksi turnauksen suurista pettymyksistä. Otteet ailahtelevat pelin sisällä aivan liikaa, eikä joukkue ole vieläkään saanut yhtenäistä suoritustasoa aikaan. Edellisessä ottelussa Tsekki kärsi todella masentavan tappion Tanskalla rankkareilla, mikä tasoitti lohkon keskikastin taistelua entisestään. Norja puolestaan antoi niin ikään Ranskalle pudotuspelitaisteluun etulyöntiaseman häviämällä keskinäisen ottelun niin ikään rankkareilla 4-3. Norja on pelannut tasollaan varsin tasaisesti, mutta se taso ei ole ollut Norjan parasta osaamista.

Ottelun ratkaisukohdat:

Norja on materiaaliltaan Tanskaa laadukkaampi kokonaisuus, joten jos Tsekki jatkaa varjojen mailla eikä Alexander Salak saa vieläkään kumia kiinni kunnolla, Norjalla on yllätyksen avaimet käsissään. Tsekki tietää, ettei se saa hävitä tätä ottelua, sillä voittaja ottaa ison harppauksen kohti pudotuspelejä. Jos tämäkään asetelma ei saa Tsekkiä heräämään, niin johan on kumma. Norjalla riittää eilisen ottelun jälkeen varmasti kiimaa haastamaan tsekit tosissaan.

Tulosveikkaus:

Tsekit menevät jo neljättä kertaa turnauksessa jatkoeriin, eivätkä vieläkään onnistu kääntämään ottelua siellä voitokseen. Norja vie rankkareilla maalein 4-3.

Venäjä – Saksa 20.45 1.13 – 8.90 – 12.50

Turnaus tähän asti:

Venäjä on murjonut jäänrakoon vastustajan toisensa jälkeen. Joukkue suorittaa tällä hetkellä hurjalla tasolla. Saksan mahdollisuudet pudotuspeleihin alkavat olla menneet, eivätkä joukkueen jatkuvat ailahtevat otteet ainakaan auta asiaa. Edellisen ottelun häviäminen Valko-Venäjälle kahden maalin johtoaseman jälkeen painaa varmasti puserossa vieläkin.

Ottelun ratkaisukohdat:

On vaikea nähdä, millä aseilla Saksa pystyisi Venäjän haastamaan. Venäjä hallitsee peliä parhaimmillaan kaikilla osa-alueilla, eikä Saksan ohut materiaali riitä mitenkään pitämään numeroita tasaisina.

Tulosveikkaus:

Venäjän juna puksuttelee Saksan yli 7-3.

Nyt voi viritellä hieman uskaliaampia lappuja, sillä Betssonilla on tarjolla riskitön veto kaikille asiakkaille jääkiekon MM-kisoihin.

Suomi lähtee tavoittelemaan mitalia MM-kisoista kahden heikomman vuoden jälkeen – Uskotko Leijonien mahdollisuuksiin Minskissä? Betsson tarjoaa kaikille suomalaisille asiakkaille riskittömän vedon jääkiekon MM-kisoihin. Saat takaisin jotain joka tapauksessa riipumatta siitä osuuko vetosi vai ei!