Katsaus Pohjois-Amerikan junioreihin – Kuka ihmeen Petrus Palmu?

Pohjois-Amerikka on kutsunut monia suomalaisjunioreita viime vuosina ja trendi sen kuin vain kasvaa. Olemme tarkkaileet tilannetta juniorikaukaloissa ja nyt kerromme ketkä ovat onnistuneet rapakon takana alkukaudella.

Maailman kovimmiksi juniorisarjoiksi tituleeratut WHL, OHL ja QMJHL ovat olleet monelle suomalaispelaajalle ponnahduslauta isommille kentille. Muun muassa Olli Määttä ja Julius Honka ovat nousseet kyseisten sarjojen kautta suuren yleisön tietoisuuteen.

OHL eli Ontario Hockey League on ollut viime vuosina suomalaisten suosima sarja ja tälläkin kaudella Ontariossa pelaa neljä suomalaistalenttia. QMJHL:ssä pelaa vain yksi suomalaispelaaja ja WHL:ssä ei pelaa yhtään, mutta kokonaisuudessaan suomalaisten määrä on kasvanut Pohjois-Amerikassa, kun otetaan huomioon kaikki Yhdysvaltain ja Kanadan juniorisarjat.

Lisäksi suomalaiset ovat alkaneet suunnata yhä enemmän Yhdysvaltain yliopistosarjoihin. Kovin yliopistosarja kasvattaa vuosittain NHL:ään kovia pelaajia, jonka vuoksi onkin ihmeellistä, miksi Suomessa ei noteerata tätä sarjaa lähes ollenkaan. Kyseessä ei ole juniorisarja, mutta pelaajat ovat nuoria ja sen vuoksi mukana tässä jutussa.

Ei saa unohtaa myöskään Yhdysvaltain pääjunioriliigaa, USHL:ää, josta useimmat pelaajat suuntaavat yliopistosarjoihin. Muun muassa Erik Haula nousi USHL:stä yliopistojoukkue Minnesota Golden Gophersin miehistöön, josta porilaishyökkääjä siirtyi lopulta NHL-jäille.

AHL:n nuoret suomalaislupaukset ovat kuitenkin jätetty jutun ulkopuolelle, koska he ovat jo tunnettuja talentteja ja suomalaiset ovat heidän edesottamuksistaan jo paremmin selvillä.

Pienen miehen suuret teot

OHL:ssä on pelannut monia suomalaislupauksia, ja vaikka tänä vuonna lista onkin hieman nimettömämpi, voidaan alkusyksyn perusteella puhua hyvästä OHL-syksystä suomalaisittain. Sarjassa pelaa neljä härmäläistä: Alex Lintuniemi, Petrus Palmu, Juho Lammikko ja Jarkko Parikka.

Lintuniemellä on jo toinen kausi menossa samassa sarjassa, kun loppukolmikko pelaa vasta ensimmäistä kauttaan Ontariossa. Se ei ole haitannut menoa: varsinkin joensuulainen Petrus Palmu on aloittanut kautensa räväkästi. 168-senttinen Palmu pelasi vielä viime kaudella Jokerien B-junioreissa, joten hyppy kivenkovaan OHL:ään oli varmasti suuri, mutta sitä ei uskoisi alkukauden perusteella. Taitava ja nopea hyökkääjä on iskenyt maaleja tiuhaan tahtiin rapakon takana ja noussut suureen rooliin joukkueessaan. 17-vuotiaan eurooppalaispelaajan ei ole yleensä helppo napata roolia maailman parhaasta juniorisarjasta, mutta Jokipojat-kasvatti pystyi siihen.

Lammikko ja Parikka edustavat samaa joukkuetta, Kingston Frontenacsia. Florida Panthers varasi porilaisen Lammikon, 18, viime kesänä kolmannella kierroksella ja mieheltä odotetaan hienoa uraa. Lammikko tunnetaan monipuolisena pelaajana, jota voi käyttää pelin jokaisessa tilanteessa. Lammikko onkin vakuuttanut OHL:ssä kypsillä otteillaan ja Ässät-kasvatti on äitynyt myös pisteiden tekoon.

Parikka, 17, on käynyt hyvin epätyypillisen tien suomalaisille: imatralainen peruspakki suuntasi jo yläasteen jälkeen ison veden taakse, kun miehen suunnaksi tuli USHL, eli Yhdysvaltain pääjunioriliiga. Ketterä-kasvatti nappasi yllättäen paikan USHL-joukkue Des Moines Buccaneersista ja siirtyi täksi kaudeksi Kingstoniin. Parikkaa ei kentällä aina huomaa, mikä on hänen roolissaan hyvä. Nuorukainen on hoitanut tonttinsa Kanadassa toistaiseksi kohtuullisesti, mutta parannettavaa löytyy vielä.

HIFK-kasvatti Lintuniemi on todella lupaava puolustaja, vaikka hänestä ei vielä paljoa Suomessa juuri tiedetäkään. Isokokoinen pelaaja varattiin viime kesänä toisella kierroksella NHL:ään Los Angeles Kingsin organisaatioon. Tällä kaudella Lintuniemi on pystynyt pelaamaan jälleen vahvaa kahden suunnan peliä ja aloittanut kautensa kelvollisesti.

OHL:ssä pelaavan nelikon takaa löytyy vielä QMJHL:ssä pelaava Janne Puhakka, jolla on menossa toinen vuosi joukkueessaan, Chicoutimi Saguenéensissa. 19-vuotias Puhakka pelasi hienon alkukauden QMJHL:ssä iskien 68 ottelussa 19 maalia ja 36 tehopistettä. Tämä kausi piti olla ”The Kausi”, mutta alku on ollut espoolaiselle hankala.

CHL:n suomalaispörssi:

  1. Petrus Palmu 14 ottelua 7+4
  2. Juho Lammikko 11 ottelua 3+3
  3. Alex Lintuniemi 12 ottelua 0+5
  4. Janne Puhakka 16 ottelua 2+2
  5. Jarkko Parikka 11 ottelua 0+1

College mielessä?

USHL:ssä eli United States Hockey Leaguessa pelaa neljä suomalaista meneillään olevalla kaudella. Varsinkin yksi heistä on todellinen suurlupaus, jolta voidaan odottaa mittavaa uraa: hän on Kärppiä A-junioreista Green Bay Gamblersin riveihin siirtynyt Vili Saarijärvi, 17. Huipputaitava puolustaja on yleensä kentän pienimpiä pelaajia, mutta se ei ole haitannut menoa: Saarijärvi on joukkueensa tehokkain pelaaja ja nuorukainen pärjää viisaalla pelillään myös puolustuspelissä, sillä hän on joukkueensa yksi kolmesta pelaajasta, joka on tehotilastossa plussan puolella.

Loput kolme suomalaista USHL-pelaajaa ovat hyökkääjiä, joista parhaiten on onnistunut Joel Janatuinen, 19, joka juhli viime keväänä A-nuorten SM-mestaruutta Bluesin riveissä. Laitahyökkääjä on iskenyt alkukaudella piste per peli -tahtia, mikä on varmasti herättänyt yliopistoskouttien mielenkiinnon. Janatuisen kanssa samaa ikäluokkaa oleva IFK-kasvatti Aleksi Ainali on kärsinyt hankalasta alusta, sillä tilille on kertynyt vain kaksi ottelua loukkaantumisen vuoksi.

Hyökkääjäkolmikon lupaavin nimi on ehdottomasti Waltteri Hopponen, 18, joka edusti viime keväänä Suomen alle 18-vuotiaiden MM-joukkuetta. Hopponen pelasi hienon debyyttikauden USHL:ssä viime vuonna ja nyt häneltä odotetaan isoja tekoja. Mies jäi varaamatta viime kesän NHL-draftissa, mutta ainakin Toronto Maple Leafs on iskenyt espoolaiseen silmänsä: Hopponen sai kutsun heinäkuussa Maple Leafsin tulokasleirille ja uudelleen syyskuussaan Toronton nuorten lupausten joukkueeseen, joka pelasi muiden NHL-joukkueiden nuoria lupauksia vastaan.

USHL:stä voi saada stipendin yliopistoon, joten nähtäväksi jää, löytyykö tästä potentiaalisesta nelikosta halukkaita kiekkoilemaan collegeen.

USHL:n suomalaispörssi

  1. Joel Janatuinen 10 ottelua 2+8
  2. Vili Saarijärvi 8 ottelua 3+3
  3. Waltteri Hopponen 10 ottelua 1+4
  4. Aleksi Ainali 2 ottelua 0+1

Yliopistosarja täynnä tuntemattomuuksia

Yhdysvaltain yliopistosarja, NCAA, on tullut tunnetuksi laadukkaasta harjoittelustaan. Toisin kuin muissa pohjoisamerikkalaisissa juniorisarjoissa, NCAA:ssa pelataan vähän ja harjoitellaan paljon. Suomalaisten siirtyminen college-kiekkoilun pariin on ollut yleensä vähäistä, mutta nyt trendi on muuttunut ja tällä kaudella yliopistosarjojen pääsarjassa pelaa 16 suomalaista.

Isoimpana nimenä voidaan mainita Bostonin yliopistossa pelaava puolustaja Ahti Oksanen, 21. Isokokoisella puolustajalla on menossa jo kolmas kausi samassa paikassa ja jälki on ollut vakuuttavaa. Monipuolisena pelaajan Oksanen on herättänyt jo NHL-seurojenkin mielenkiinnon ja kaiken lisäksi Oksanen osaa pelata jääkiekkoa. Monipuolisuudesta kertoo jotain sekin, että Oksanen on nähty myös hyökkääjän tontilla joukkueensa ykköskentässä. Alkukauden kolmessa ottelussa mies on iskenut tehot 2+2.

Toinen erittäin mielenkiintoinen nimi on Kalle Kossila, joka hyökkää St. Cloud Staten joukkueessa. Taitava ja liukas laitahyökkääjä osallistui viime kesänä Winnipeg Jetsin harjoitusleirille, vaikka häntä ei olla varattu NHL:ään. 21-vuotias Kossila pelaa jo joukkueessaan kolmatta vuotta ja jälki on ollut aiemmilla kausilla tuhoisaa. Meneillään oleva kausi on alkanut tehojen valossa hiljaisesti, mutta miehen potentiaali on erittäin korkealla.

NCAA-pelejä on vielä pelattu sen verran vähän, että suomalaisten pistepörssin listaaminen on turhaa. Sarjassa pelaa toistakymmentä suomalaispelaajaa, joista ei vielä monikaan ole alkuakauden aikana säväyttänyt. Kausi näyttää, löytyykö tästä porukasta uusia ”erikhauloja”.