Kommentti: Leijonien turnaus sai täydellisen alun

Suomen miesten jääkiekkomaajoukkue aloitti urakkansa olympiajäillä 5-2-voitolla Saksasta. Vastustajana Saksa on perinteisesti ärsyttävä, ja sitä se olisi voinut olla nytkin. Suomen turnausavauksesta ei tullut kuitenkaan nihkeä, vaan Leijonat suoriutui tehtävästään odotettua paremmin. Leijonien pelissä oli huomattavissa lukuisia hyviä asioita, jotka luovat uskoa jatkoon:

Ylivoima ja kärkipelaajien taso:

Etenkin ylivoimapelin toimivuus lämmittää mieltä: Leijonat sai käytännössä neljä ylivoimamahdollisuutta, mikä tuotti kolme maalia. Saksa otti viidennenkin kaksiminuuttisen, mutta se tuli vain 24 sekuntia ennen päätössummeria, joten todelliseksi ylivoimayritykseksi sitä ei voi laskea.

Suomen ylivoiman kapellimestarina toimivat Eeli Tolvanen (1+3), Petri Kontiola (0+2) ja Sami Lepistö (1+1). Tämän kolmikon upea kiekonsiirtely tekee Leijonien ylivoimapelistä loistavan, ja se tulee toimimaan myös kovempia maita vastaan.

Tolvasen ja Kontiolan onnistumiset olivat myös tärkeitä, sillä heidän täytyy kantaa vastuuta hyökkäyspäässä läpi turnauksen. Tällainen alku antaa hyvät eväät jatkoon. Kontiolan näytöt syksyn maajoukkuepeleistä eivät olleet kovin vakuuttavia, joten kysymysmerkkejä löytyi. Nuoren Tolvasen tehot katosivat puolestaan marraskuussa, joten hänenkin kohdalla riitti uhkakuvia.

PAPP:

Suomen PAPP eli puolustusalueen puolustuspeli oli hyvällä tasolla, ja niin sen pitääkin olla, jotta Suomen kaltainen joukkue voisi menestyä. Suomen viisikot pelasivat pääsääntöisesti tiiviisti ja virheettömästi, milloin Saksan hyökkäykset jäivät lähinnä kulmiin. Suomi myös vei kaksinkamppailuja hyvällä prosentilla, minkä vuoksi saksalaisten todelliset maalipaikat jäivät todella vähiin 5 vs. 5 -pelissä.

Saksa toki sai joitain paikkoja, ja joukkueen toinen maali syntyikin viidellä viittä vastaan, mutta paikat syntyivät suomalaisten yksilövirheistä. Muun muassa Saksan toinen maali meni täysin Miro Heiskasen surkean avauksen piikkiin. Näin ollen Leijonilla ei ole suuria huolenaiheita, sillä yksilövirheet ovat aina korjattavissa. Niiltä ei voi kokonaan välttyä, mutta ne voi minimoida.

Paineen alta pois:

Saksan pelityyli on ollut jo pitkään luisteluun perustuva. Saksa tulee kiekottomana nopeasti ja fyysisesti päälle, ja joukkue pyrkii lähtemään nopeasti omista. Tällainen pelityyli voi aiheuttaa vastustajalle ongelmia kiekon kanssa, mutta Leijonilla ei ollut pienintäkään ongelmaa.

Vaikka saksalaishyökkääjät tulivat hanakasti päälle, pysyivät suomalaispakit kiekossa ja avasivat peliä mallikkaasti. Suomi hyödynsi myös keskustaa, eivätkä puolustajat yrittäneet koko ajan pelata laidoille, mikä on aina hyvä merkki.

Riistopeli:

Suomalaiset onnistuivat tekemään Saksan kiekollisen pelin todella tukalaksi hanakalla karvauksellaan. Saksan hyökkäyksiin lähdöt olivat suorastaan huonoja, kun suomalaiset olivat oikea-aikaisesti riistämässä kiekkoa. Tällöin Saksan peli pysähtyi kerta toisensa jälkeen puolustusalueelle. Ja jos Saksa pääsi keskialueelle, riisti Suomi kiekon viimeistään silloin.

Lasse Kukkonen:

Lasse Kukkosen maajoukkuevalintaa on kritisoitu jo useamman vuoden ajan, mutta tämä kokenut johtaja osoittaa aina kritiikin turhaksi. Kukkonen hoitaa oman pään pelin satavarmasti. Piste.

Ja Saksaa vastaan kärppäkapteeni onnistui myös maalinteossa, joten Lasselle löytyy tilausta.

Kansikuva: Getty Images