Kunlun Red Star – kiinalainen kummajainen kiekkokartalla

Viime vuoden puolella – tarkalleen ottaen syyskuun ensimmäisenä päivänä – tehtiin omanlaista jääkiekkohistoriaa, kun Pekingiin kiireellä kasattu Kunlun Red Star pelasi ensimmäisen sarjaottelunsa KHL:ssä. Habarovskissa paikallista Amuria vastaan pelattu ottelu toi kiinalaisen jääkiekkoilun, ainakin nimellisesti, kertaheitolla maailman huipputasolle. Samalla toteutui KHL:n tähän mennessä kunnianhimoisin hanke, laajentua Venäjän itärajojen yli valtaville Kiinan markkinoille. Alku on ollut ohdakkeinen, eikä tapahtumia seuran ympäriltä ole puuttunut.

Hätäiset ensiaskeleet

Nopeaan tahtiin viime kevään aikana edenneet neuvottelut kiinalaisseuran liittymisestä KHL:ään saivat sinettinsä 25.6.2016, kun KHL:n johtoporras ilmoitti HC Kunlun Red Starin hakemuksen menneen läpi. Myös itse Vladimir Putin oli paikalla julkistamassa uutista. Seura aloittaisi liigassa jo saman vuoden syksynä, vain kahden kuukauden varoajalla.

Joukkuetta alettiin koota käytännössä lennosta, ensimmäisen Vierumäellä pidetyn leirin aikana. Pelaajien varusteita ja seuran henkilöstöä täydennettiin loppukesästä sitä mukaa, kun nimiä saatiin papereihin. Ensimmäisen harjoitusottelunsa Red Star pelasi jo heinäkuun lopulla, häviten Vierumäellä toiselle KHL joukkueelle, Traktor Tseljabinskille.

Muitakin sattumuksia oli. Elokuussa käyty harjoituspeli Barys Astanaa vastaan nousi otsikoihin, kun Barysin gooni Damir Ryspajev kävi yksin usean Kunlunin pelaajan kimppuun, yrittäen vielä lopuksi tunkeutua vastustajan vaihtoaitioon. Ottelu jouduttiin keskeyttämään ja Ryspajev tienasi sekoamisestaan elinikäisen pelikiellon KHL:ään.

Harjoitusottelu Barys Astanan ja Kunlun Red Starin kanssa päättyi ennen aikojaan. (Kuva: AOP)

Red Star joutui pelaamaan ensimmäistä kotiotteluaan lukuunottamatta liki koko syksyn evakossa Shanghaissa, yli tuhannen kilometrin päässä pääkaupungista, koska sen kotihalliksi tarkoitettu monitoimiareena oli ehditty aiemmin jo buukata täyteen muita urheilu- ja musiikkitapahtumia. Viimein joulukuussa joukkue pääsi jälleen Pekingiin ja oikealle kotikentälleen, LeSports Centeriin.

On syytä muistaa, ettei jääkiekko ole täysin kummajainen maan asukkaille, vaikkakin se on edelleen kaukana suositusta urheilumuodosta. Kiina on ollut Kansainvälisen jääkiekkoliiton jäsen jo vuodesta 1963. Rekisteröityjen pelaajien määrä maassa tosin on häkellyttävän alhainen. Viime vuonna Kiinassa laskettiin olevan vaivaiset 1225 pelaajaa, kun mukaan lukemaan otettiin aivan kaikki. Miehet ja naiset, juniorit ja seniorit. Rekisteröityjä aikuisia miespelaajia maassa oli vuonna 2016 vain 200 kappaletta. Se on todella vaatimaton lukema maailman väkirikkaimmalle valtiolle. Maalle, jossa asuu yli 1,3 miljardia ihmistä.

Vertailun vuoksi mainittakoon, että esimerkiksi Uudessa-Seelannissa rekisteröityjä kiekkoilijoita oli 665. Jopa Yhdistyneissä arabiemiirikunnissa (342 pelaajaa) ja Meksikossa (243 pelaajaa) on harrastajamäärät suuremmat, joten tekemistä Kiinalla vielä riittää.

Kaiken taustalla Pekingin talviolympialaiset

Kunlun Red Starin perustamisen yhtenä suurimpina tavoitteina on vauhdittaa kiinalaisen jääkiekkoilun kehittymistä. Asia koetaan maassa todella tärkeäksi, sillä juuri Peking sai järjestettäväkseen vuoden 2022 talviolympialaiset. Isäntämaan roolissa Kiinalla on automaattinen osallistumisoikeus jokaiseen lajiin, mukaan lukien jääkiekko. Irvokasta kuitenkin on, että Kiina on tällä hetkellä maailman ranking-listalla vasta sijalla 37.

Kontrastia tuo vuoden 2014 Sotshin olympialaisten huonoimmin rankattu joukkue, Itävalta, joka on tällä hetkellä rankingin 17.sijalla.

Tähän haetaankin muutosta nyt KHL:n vetoavulla. Kiistatta maailman toiseksi parhaassa liigassa pelaa hurja määrä maailmanluokan pelaajia. Suuri osa heistä luonnollisesti on venäläisiä, mutta myös eurooppalaisia ja pohjois-amerikkalaisia on liigassa runsaasti. Kunlun Red Starin tavoitteena on saada lisättyä tasaisesti kiinalaispelaajien määrää kokoonpanossaan, ja tarjota tällä tavoin oman maansa maajoukkuepelaajille kokemusta huipputason peleistä ja säännöllisestä pelaamisesta kovan luokan tähtiä vastaan.

Visio kuulostaa juuri nyt kornilta. Kunlunin pelaajalistassa on yhteensä viisi kiinalaista pelaajaa, mutta todellisuudessa heille ei juurikaan ole vastuuta tarjolla. Esimerkiksi viimeisimmissä Red Starin otteluissa kokoonpanoon on selviytynyt vain puolustaja Zach Yuen. Nuorukaisen saama peliaika on illasta toiseen selvästi koko joukkueen pienin.

Olympialaisiin on kuitenkin vielä viisi ja puoli vuotta aikaa, joten paljon asioita ehtii ennen sitä tapahtua. Ei olisi lainkaan mahdoton ajatus, että Kiinan hallitus, tai muita varakkaita hyväntekijöitä päättäisi investoida maan kiekkoiluun vielä lisää varoja.

KHL:n presidentti Dmitry Chernyshenko uskoo, tietenkin, uuteen tulokkaaseen.

– Joukkueesta on mahdollista tulla koko maan jääkiekkotietämyksen keskus, Chernyshenko sanoi insidethegames.biz –sivustolle antamassaan haastattelussa aiemmin tällä kaudella.

–  Joukkuetta valmentaa Vladimir Jursinov Jr., joka on kerännyt valtavasti mainetta ja kokemusta KHL:stä sekä maailman muista kiekkosarjoista.

Hän ennustaa myös Pekingissä pelattavien KHL-pelien kasvattavan lajin suosiota ja sitä kautta lisäämään dramaattisesti harrastajamääriä.

Toisenlaisiakin mielipiteitä löytyy. Jos jääkiekko on muuttunut Suomessa jo elitistiseksi lajiksi, on se Kiinassa sitä vielä voimakkaammin. Köyhillä, eikä monilla keskiluokkaisillakaan ole käytännössä varaa harrastaa lajia. Tällä hetkellä harjoituksista pulitettava hinta saattaa nuorillakin pelaajilla olla jopa 150 euroa tuntia kohden, ja kivuta viikkotasolla miltei tuhanteen euroon saakka. Sellaiseen luksukseen ei yksinkertaisesti suurella osalla ole mahdollisuutta ottaa osaa.

Jokerit torstaina historiallisessa ottelussa

Jokerit matkusti keskiviikon vastaisena yönä Helsingistä Pekingiin. Yli 6300 kilometrin mittainen lento ja kuuden tunnin aikaero tuovat omat haasteensa helsinkiläisten valmistautumiseen. Tuttuun tyyliin, joukkue elää pitkälläkin vieraskiertueella Suomen ajassa.

– Olisi vaikeaa siirtää kelloa, kun tulemme takaisin jo ensi viikolla. Koko kauden aikana on parempi pysyä Suomen ajassa, tanskalaiskapteeni Peter Regin totesi Jokereiden kotisivuilla ennen matkalle lähtöä.

Jokerit pelaa ensimmäistä kertaa Kiinassa torstaina.(Kuva: AOP)

Ottelussa Kunlun Red Staria vastaan Jokerit tekee myös suomalaista urheiluhistoriaa olemalla ensimmäinen seura, joka pelaa sarjapisteistä Kiinan maaperällä.

Kunlun Red Star pelaa kotiottelunsa hulppeassa LeSports Centerissä. Areena rakennettiin alun perin vuoden 2008 Pekingin kesäolympialaisten koripallonäyttämöksi. Jääkiekko-otteluissa yleisökapasiteetti on 14 000, mikä tekee hallista KHL:n toiseksi suurimman. Tyhjiä penkkejä on kuitenkin peleissä toistaiseksi riittänyt liiaksikin.

Virallisten tilastojen mukaan Pekingin hallissa on käynyt väkeä tällä kaudella keskimäärin 5700 henkeä ottelua kohden. Todellinen katsojamäärä lienee silti vieläkin pienempi. Kiireellä kasaan parsittu joukkue ei ole vielä voittanut massoja puolelleen. Kenties Kunlun tuli sarjaan vuotta liian aikaisin, ja ilman kunnollista markkinointi strategiaa.

Olemattomaan valmistautumis aikaan nähden Kunlun Red Star on pelannut varsin hyvän kauden. Joukkue keikkuu juuri ja juuri pudotuspeliviivan päällä ja se taistelee kynsin hampain paikastaan playoffseihin.

Yhteensä yhdeksän suomalaisen edustaman Kunlunin sekä Jokereiden välisessä kohtaamisessa on kiehtova nyanssi. Koska viimeksi on yhtä paljon suomalaisia ollut kokoonpanoissa, Suomen rajojen ulkopuolella pelattavassa sarjaottelussa?

Artikkelikuva: AOP

Lähteet: The Diplomat, Insidethegames.biz, Yle, Jokerit.com

Seuraa Euroopan parasta kiekkoa Viasatin kanavilla tai Viaplay-palvelussa. Kattavan kerrointarjonnan KHL-kiekkoon löydät Unibetilta