Jääkiekon MM-kisat 2014: Päivä 6

Monta kihausta AO8 iskee Kazaksthanin verkkoon? (Getty)

Monta kihausta AO8 iskee Kazaksthanin verkkoon? (Getty)

16.45 Sveitsi – Saksa 1.70 – 4.45 – 3.80:

Turnaus tähän asti:
Sveitsi on pahemmassa kuin pulassa. Kolme ottelua ja kolme tappiota tarkoittaa sitä, että kaikki viimeiset ottelut olisi voitettava varsinaisella peliajalla, jotta puolivälieräpaikka olisi vielä mahdollinen. Saksa avasi turnauksen vahvasti kahdella hienolla voitolla, mutta Suomea vastaan Saksan peli taantui tutummalle tasolle, eikä joukkue kyennyt haastamaan ottelussa enää kunnolla.

Ottelun ratkaisukohdat:

Sveitsille kyseessä on ensimmäinen kuolemanottelu, Saksalla sen sijaan suurta hätää ei ole. Voitolla Saksa varmistelisi paikkaansa lohkon paremmassa puoliskossa, mutta tilaisuuksia tähän on vielä luvassa myöhemminkin. Sveitsin akilleen kantapää on ollut tällä kertaa puolustuksessa. Selkeää liideriä puolustuksesta ei ole löytynyt ja maalivahdit Reto Berra ja Leonardo Genoni eivät ole olleet aivan tasollaan. Saksa on sen sijaan jopa hieman ylisuorittanut ensimmäisissä peleissään, mikä heijastui huomattavasti heikompana suorituksena Suomea vastaan. Sveitsi on varmasti nälkäisempi joukkue näistä kahdesta.

Tulosveikkaus:

Sveitsi lopettaa varjojen mailla vaeltelun ja vie ottelun maalein 3-0.

16.45 Tsekki – Italia 1.07 – 14.50 – 15.50:

Turnaus tähän asti:
Tsekki aloitti turnauksensa voittamalla Slovakian, mutta Ruotsia ja Kanadaa vastaan tuloksena oli niukat tappiot. Italia ei ole hienoa Ranska-voittoa lukuunottamatta esittänyt mitään poikkeuksellista ja turpiin on tullut odotetusti.

Ottelun ratkaisukohdat:
Tsekille riittäisi pelkkä perussuorittaminenkin, mutta kaksi tappiota alla sisuunnuttaa kuumaverisiä tsekkejä aivan varmasti. Erot joukkueiden taitotasossa ovat hurjat, mikä tarkoittaa Italialle hikistä iltapäiväurheilua.

Tulosveikkaus:
Tsekki vie ja Italia vikisee maalein 7-1.

20.45 Venäjä – Kazakstan 1.05 – 13.50 – 19.50:

Turnaus tähän asti:
Kazakstan taistelee edelleen tiukasti putoamista vastaan, mutta edellisten kahden ottelun tappiot eivät lupaa joukkueelle hyvää. Venäjä on ollut turnauksessa toistaiseksi aivan ylivoimainen ja jyrännyt tieltään vastustajan toisensa perään.

Ottelun ratkaisukohdat:

Venäjältä puuttuvat pelikiellosta kärsivä Vadim Shipatshov, kätensä edellisessä ottelussa murtanut Dimitri Orlov, kipeänä oleva Maksim Chudinov sekä viiltohaavaa kädessään paranteleva Andrei Zubarev. Vaikka menetyslista on pitkä, Venäjän ei silti tarvitse juuri hikoilla voittaakseen Kazakstanin. Kazakstanin tehtävä on roikkua ja kiusata, sekä yrittää iskeä vastaiskuista maaleja, mutta Venäjän hyökkäyskalusto tehnee silti rumaa jälkeä maalintekopaikoissa.

Alexander Ovechkin elää pisteistä ja maaleista. Mies saattaa luistella tänään jäällä hieman säästeliäämmin kuin aikaisemmissa otteluissa. Mutta. AO8 iskee, kun miehelle annetaan tilaa. Ja hyökkäyspäässä mies tekee maalien eteen töitä vaikka vastassa olisi Kroatia. Tänään jäälle tulee jossain kohtaa tilaa, kun kazakkien taistelutahto on murrettu. Silloin Ovechkin on parhaimmillaan. Odotan miehen iskevän muutaman maalin ja pisteitä siihen vielä päälle. Betsson tarjoaa Ovechkinin yli 1.5 maalista maistuvaa 4.00-kerrointa ja siihen on mukava tarttua. Miehen hattutempusta saa rahansa jo 14.50-kertaisena takaisin eikä sekään mahdottomuus ole, kun odotettavissa on venäläisten suurinumeroiset juhlat.

Tulosveikkaus:
Venäjä murskaa Kazakstanin 8-0.

20.45 Slovakia – Norja 1.72 – 4.50 – 3.85:

Turnaus tähän asti:
Slovakia alku on ollut katastrofi. Tsekkiä vastaan joukkue taisteli vielä hyvin, mutta Kanada ja jopa Ranska nappasivat Slovakialta täydet pisteet. Norjan alku on ollut positiivisempi. Vaikka peli on aika ajoin takkuillutkin, joukkue aloitti turnauksen kahdella voitolla ja taisteli Ruotsia vastaan urhoollisesti loppuun asti tappiosta huolimatta.

Ottelun ratkaisukohdat:
Kierroksen mielenkiintoisin ja oletettavasti tasaisin ottelu ratkeaa muutamaan asiaan. Slovakian pitää pystyä pitämään pelinsä kasassa täydet 60 minuuttia, tähän asti se ei ole vielä onnistunut. Norjalle tuli Ruotsi-ottelun myötä positiivinen maalivahtiongelma, sillä nuori maalivahtilupaus Steffen Söberg pelasi erinomaisen ottelun ja haastaa kokeneemman Lars Haugenin tolppien välissä tosissaan. Norjan hyökkäyspeli on myös arvoitus. Intoa on, mutta hyökkäyspelistä puuttuu vielä sellainen logiikka, jolla tilanteita saataisiin tasaisemmin vyörytettyä vastustajan maalille.

Tulosveikkaus:
Norja yllättää Slovakian viemällä ottelun 3-2.

Nyt voi hake riskittömästi lisäjännitystä myös tämän päivän peleihin, sillä Betssonilla on tarjolla riskitön veto kaikille asiakkaille jääkiekon MM-kisoihin. Iskeekö Ovechkin hattutempun? Murskaako Tsekki Italian yli 4.5 maalin erotuksella? Yllättääkö Norja Slovakian?

Suomi lähtee tavoittelemaan mitalia MM-kisoista kahden heikomman vuoden jälkeen – Uskotko Leijonien mahdollisuuksiin Minskissä? Betsson tarjoaa kaikille suomalaisille asiakkaille riskittömän vedon jääkiekon MM-kisoihin. Saat takaisin jotain joka tapauksessa riipumatta siitä osuuko vetosi vai ei!