Leijonat sai isoihin kysymyksiin vastauksia USA:aa vastaan – nämä viisi asiaa päätöskamppailu opetti

Faneille.com LogoKiinnostaako futiksen MM-kisat paikan päällä? – Voita matka jalkapallon MM-finaaliin Moskovaan!

Suomi kohtasi USA:n lohkon päätöskamppailussa tiistaina. Leijonat raapi täyden pistepotin ja vei nimiinsä alkulohkon voiton, jonka myötä Suomi saa puolivälierissä vastaansa Sveitsin. Päätösottelu Yhdysvaltoja vastaan antoi myös vastauksia muutamiin isoihin kysymyksiin.

Vastuu jakautui paremmin

Varsinkin Sebastian Aho, Mikko Rantanen ja Mikael Granlund ovat saaneet valtavasti vastuuta läpi kisojen, niin tasakentällisin kuin erikoistilanteissakin. Esimerkiksi peräkkäisinä päivinä olleissa otteluissa Kanadaa ja Saksaa vastaan Granlund pelasi yhteensä lähes 44 minuuttia, kun taas Ahon peliaika kipusi yli 45 minuuttiin. Ei ollutkaan siis ihme, että Leijonien avainpelaajien ilme oli ajoittain hieman väsynyt päätöserässä Saksaa vastaan. Suomen alkulohkon molemmat tappiot tulivatkin tuplapelien jälkimmäisissä kamppailuissa, ja avainpelaajien kuormituksella on varmasti ollut osansa tässä. Mikäli Suomi selvittää tiensä jatkoon puolivälieristä, niin välierät ja mitalipelit pelataan peräkkäisinä päivinä. Yhdysvaltoja vastaan vastuuta jaettiin tasaisemmin, sillä kukaan pelaaja ei kellottanut yli 20 minuutin peliaikaa. Tämä on tiukan lopun kannalta erinomainen asia.

Maalivahtien suhteen selvä peli

Leijonat vuorotteli maalivahtia alkulohkon kamppailuissa, sillä sekä Harri Säteri että Ville Husso olivat torjuneet kolmessa ottelussa ennen päätöspeliä USA:aa vastaan. Molemmat maalivahdit olivat pelanneet pääosin mainiosti eikä totaalisia ohipelejä veskareiden suhteen tullut. Säteri oli kuitenkin hieman vakuuttavampi ja Leijonat voitti kaikki ottelut miehen oltua maalissa. Romahtaminen lohkon päätösottelussa Yhdysvaltoja vastaan olisi voinut muuttaa asetelmia, mutta Säteri pelasi jälleen hyvin ja otti tärkeitä koppeja tarvittavilla hetkillä. Näin ollen maalivahtien tilanne sai lopullisen sinettinsä: Säteri kantaa torjuntavastuun myös pudotuspeleissä.

Päättyneellä kaudella yhdeksän ottelua Florida Panthersin riveissä pelannut Säteri on ollut Tanskassa erinomaisessa vireessä. Miehen torjuntaprosentti 95,40 on maalivahdeista paras ja hänen taakse on uponnut keskimäärin vain yksi maali ottelua kohden. Maalivahtipeliin Leijonat tuskin ainakaan tulee kaatumaan tänä vuonna.

Kurinalaisuus

Suomi on ottanut kisoissa ajoittain turhia jäähyjä, osittain huolimattomuudesta johtuen. Joukkueen kurinalaisuus joutui erityiselle koetukselle Yhdysvaltoja vastaan, kun vastustajan kypärä alkoi niin sanotusti kiristyä päätöserässä. Leijonat ei kuitenkaan lähtenyt tökkimiseen ja jälkipeleihin mukaan, vaan päät pysyivät kylminä. Suomi otti kamppailussa neljä jäähyä ja USA onnistui kertaalleen maalinteossa ylivoimalla, mutta kokonaisuutena Leijonien alivoima on ollut erittäin hyvässä iskussa läpi kisojen. Lauri Marjamäen suojatit ovat pelanneet alivoimalla lähes 49 minuuttia, mutta vastustajat ovat onnistuneet maalinteossa vain kolmesti. Tämä on kisojen kolmanneksi paras lukema.

Tähtipelaajien pimentäminen ei ole ongelma

Leijonien puolustuspelaaminen oli pienoinen kysymysmerkki läpi alkulohkon. Suomi kuitenkin osoitti epäilykset vääriksi, sillä joukkue onnistui pimentämään vastustajien tähtipelaajat pääosin erinomaisesti. Tästä antoi osviittaa jo Kanada-peli, kun kisojen suurimpiin ennakkosuosikkeihin lukeutuva joukkue onnistui vain kertaalleen maalinteossa. Sama jatkui lohkon päätöskamppailussa, kun muun muassa Patrick Kanen pelihuumori loisti poissaolollaan Leijonia vastaan. Päättyneellä kaudella 76 pistettä Chicago Blackhawksille takonut hyökkääjä onnistui Suomea vastaan kertaalleen maalinteossa, mutta oli todella kaukana parhaasta tasostaan. Vahvat esitykset kansainvälisiä tähtipelaajia kohtaan lupaa Leijonien kannalta hyvää jatkoa ajatellen.

Leijonat valmiina tosipeleihin

Jääkiekon MM-kisojen pitkiin alkulohkoihin mahtuu monenlaisia otteluita. Yksittäisillä tappioilla ei ole välttämättä merkitystä edes lohkovoiton kannalta. Kovin moni tuskin osasikaan ennustaa, että Suomi voittaa lohkon, vaikka häviää Tanskalle sekä Saksalle. Leijonat kuitenkin näytti hauistaan kriittisillä hetkillä, mistä on osoituksena voitot Kanadasta ja Yhdysvalloista maalierolla 11-3. Vaikka molemmissa otteluissa tulikin hieman helpohkoja maaleja, niin vain kolmen maalin päästäminen lohkon pahimpia kilpakumppaneita vastaan on erinomainen suoritus. Suomi tarvitsi päätöskamppailusta täyden pistepotin lohkovoittoon ja sen joukkue myös otti hienolla esityksellä. Leijonat osoitti viimeistään tiistaina olevansa pudotuspeleihin.

Kansikuva: Martin Rose/Getty Images