Leijonissa hurja taistelu kisapaikoista – tänään vastassa MM-kisaisäntä

Suomen valmistautuminen kohti Tshekin MM-kisoja jatkuu tänään, kun Leijonat kohtaa kisojen isäntämaan Znojmossa.

Suomen A-maajoukkue on pelannut jo kuusi harjoitusottelua ja vielä on kaksi edessä ennen kisoja. Saksan, Sveitsin ja Venäjän kahdesti kohdannut Leijona-lauma on onnistunut kehittämään peliään huhtikuun kuluessa, mutta tärkeintä on ollut yksilöiden näytöt. Suomi kohtaa tänään ja perjantaina Tshekin, mikä on viimeinen tilaisuus pelaajistolle antaa näyttöjä.

Monet pelaajat ovat varmasti jo antaneet päävalmentaja Kari Jaloselle tarvittavat näytöt, mutta tietyistä pelipaikoista riittää vielä hurjaa taistelua. Oman mausteensa mukaan tuo tietenkin NHL:n pudotuspelit, joista voi olla tarjolla Leijonille kovankin luokan vahvistuksia. Muun muassa maalivahti Pekka Rinteen Nashville Predators on enää tappion päässä kesälomasta. Myös Valtteri Filppulan Tampa Bay Lightning ja Jori Lehterän St. Louis Blues ovat tällä hetkellä tappio-asemassa sarjoissaan. Jalonen pitänee kovan luokan NHL-pelaajille ovia loppuun asti auki, minkä vuoksi lopullisen kisajoukkueen arvioiminen on vielä mahdotonta.

Tänään Jalonen on rakentanut jo mahdollisia tulevia kenttiä MM-kisoihin ja varsinkin kaksi ensimmäistä kolmikkoa näyttää hyvin valmiilta. Suomen ykköskentässä viilettää tuttu tutkapari Juhamatti Aaltonen ja Petri Kontiola. Kaksikon rinnalla pelaa New Jersey Devilsin Tuomo Ruutu, joka tuo kenttää rouhimis- ja maalintekotaitoa. Tämä kenttä on rakenteeltaan täydellinen, mutta pystyykö Kontiola-Aaltonen-akseli samanlaisiin suorituksiin tänä vuonna kuin aiempina vuosina? Kaksikko ei ole ollut tänä vuonna parhaimmillaan, mutta heidän kisapaikkansa lienee varma, sillä tällaista taitoa Leijonilla ei ole liikaa.

Suomen kakkoskenttä on rakennettu NHL-pelaajista ja koko kolmikon kisaliput ovat jo printattuna, mutta mielenkiinto kohdistuukin näiden herrojen kemioihin. Alexander Barkov saa tänään rinnalleen seurakaverinsa Jussi Jokisen ja Toronto Maple Leafsin Leo Komarovin. Tämäkin kenttä on roolitettu hyvin, mutta heiltä pitää nähdä tulosta isolla kädellä. Jokinen-Barkov-akseli ei ole ainakaan NHL:ssä pystynyt kovin suuriin temppuihin, minkä vuoksi kemiat eivät pakosta natsaa maajoukkueessakaan, mutta kyseinen on kolmikko on vähintäänkin kokeilemisen arvoinen.

Myös Leijonien kolmosvitjassa näyttäisi olevan varmoja kisapelaajia: Jarkko Immonen, Teemu Hartikainen ja Antti Pihlström pelaavat tänään yhdessä ja tämä kolmikko ei vaikuta yhtään hullummalta kolmoskentältä kisoja ajatellen. Jalonen hakee jo selvästi ketjukemioita kolmen ensimmäisen kentän suhteen ja jättää taistelun viimeisistä kisapaikoista neloskentälliseen.

4. ketjun muodostavat tänään Juha-Pekka Hytönen, Harri Pesonen sekä Oskar Osala. 13. hyökkääjän paikalla nähdään Venäjää vastaan loistanut Ossi Louhivaara. Jokerit-hyökkääjät Tommi Huhtala ja Petteri Wirtanen saavat mahdollisuutensa todennäköisesti perjantain ottelussa. Nämä pelaajat ratkovat viimeiset kisapaikat keskenään.

Mikäli NHL:stä ei tule enää hyökkääjiä, tippuu näistä kuudesta pelaajasta todennäköisesti kaksi. Yksi mielenkiintoinen taistelu nähdään Leijonien nelossentterin paikasta, josta vääntävät Hytönen ja Wirtanen. Tästä kaksikosta tippuu luultavasti toinen rannalle. Lopuista neljästä laitahyökkääjästi tippunee vähintäänkin yksi pelaaja seuraamaan kisoja kotikatsomosta ja tämä pelaajaa saattaa löytyä Pesonen-Osala-akselin väliltä.

NHL-pelaajat eivät ole tietenkään ainut uhka näillä nimille, sillä Liigasta ja SHL:stä voi hyvinkin joku napata vielä kisapaikan, mutta se on taas toinen tarina.

Sama laulu alakerrassa

Leijonien pakistossakin on jo pelaajia, joiden kisalipun leimaus on jo varmaa: tänään ykkösparissa pelaavat Sami Lepistö ja Juuso Hietanen ovat myös MM-jäillä Leijonien kärkipakit. Suomen kakkosparissa pelaava Buffalo Sabresin Rasmus Ristolainen voidaan jo julistaa varmaksi MM-lähtijäksi, mutta lopuissa paikoissa riittääkin mielenkiintoa.

Leijonien viimeiselle leirille osallistui 10 puolustajaa ja todennäköisesti kaksi heistä tulee vielä tippumaan. NHL:ssä Suomen ainut pelaava puolustaja on Sami Vatanen ja hän ei tulossa kisoihin Ducksin menestyksen vuoksi. Liigassa ainut potentiaalinen nimi on Lasse Kukkonen, mutta hänenkin pelikuntonsa on täysi kysymysmerkki.

Näin ollen näistä kymmenestä nimestä valitaan luultavasti kahdeksan kisoihin lähtijää ja ainakin kolmella pakilla on jo varma Tshekin reissu edessään. Myös Topi Jaakola, Atte Ohtamaa ja Tuukka Mäntylä ovat hyvin todennäköisesti kisoissa mukana.

Tänään katsomossa istuvat Ville Lajunen ja Anssi Salmela sekä kokoonpanossa olevat Esa Lindell ja Jyrki Jokipakka ratkovat todennäköisesti viimeiset paikat keskenään. Salmela ja Lindell ovat pystyneet antamaan hyviä näyttöjä huhtikuun aikana, mutta Jokipakalta ja Lajuselta vaaditaan enemmän. Dallas Starsin vakiokokoonpanoon murtautunut Jokipakka ei vakuuttanut vielä Venäjää vastaan, joten hänellä on nyt erittäin tärket Tshekki-pelit edessään. Lajunen on puolestaan hyvin tuttu pelaaja ”Kojolle”, mutta hänenkin pitää vielä pystyä näyttämään, miksi hän olisi oiva lisä MM-ryhmään.

Suomen kokoonpano illan Tshekki-otteluun:

Tuomo Ruutu – Petri Kontiola – Juhamatti Aaltonen
Sami Lepistö – Juuso Hietanen

Jussi Jokinen – Aleksander Barkov – Leo Komarov
Topi Jaakola – Rasmus Ristolainen

Antti Pihlström – Jarkko Immonen – Teemu Hartkainen
Atte Ohtamaa – Esa Lindell

Oskar Osala – Juha-Pekka Hytönen – Harri Pesonen
Tuukka Mäntylä – Jyrki Jokipakka

13. hyökkääjä:
Ossi Louhivaara

Atte Engren (Juuse Saros)

Suomen ja Tshekin taisto alkaa kello 18:30 ja voit seurata ottelua MTV Sport -kanavilla tai Katsomo-palvelussa.