Suomi-Tshekki klo 18.45 – One Step Closer

Palola laittaa Leijonissa kiekkoa reppuun samaan tahtiin kuin Liigassa (Alloverpress)

Palola laittaa Leijonissa kiekkoa reppuun samaan tahtiin kuin Liigassa ja Jormakan tarinaa ei sovi unohtaa (Alloverpress)

On ollut takin kääntämistä ja kääntötakkia. On ensiksi purnattu ja pelin jälkeen kehuja sadellut. Kaikki tuo on turhaa, sillä olen varma, että kun pelit ovat pyörähtäneet käyntiin ja koko kansa ahtautunut ruutujen ääreen, on se kannustus lähtenyt puhtaasta sydämestä. On sitten pelejä ennen sanottu tai twiitattu mitä tahansa.

Muistatteko vuoden 1995 joukkueen. Kun sitä rosteria katsoo ennen ja jälkeen kisojen, on tällekin joukkueelle suotava kaikki mahdollisuudet. Silloin joukkueessa oli paljon lupaavia nuoria ja niitä vanhan koulukunnan jo uransa ehtoopuolella olevia konkareita. Näetkö yhteyden? Vuonna 1995 joukkueessa ei ollut yhtään pelaajaa NHL:stä. Venäläiselle ammattilaisliigalle oltaisiin naurettu. Joukkueen runko oli muodostettu täysin Liiga-pelaajista mausteenaan muutama Ruotsissa sekä Sveitsissä pelannut taituri. Kun joukkuetta katsoo nyt, ne lupaavimmat pelaajat loivat mittavat urat Pohjois-Amerikassa, osa ei ehkä noussut sitä viimeistä askelta urallaan ja osa siirtyi turnauksen jälkeen sivuun, mutta miesten nimet ovat vahvasti esillä tänäkin päivänä meidän jääkiekkohistoriassa.

Vuoden 1995 ero tähän päivään on eriskummallinen. Silloinkaan ei täysillä uskottu, mutta toivo oli erittäin vahvana läsnä. Meitä oli ryöpytetty vuosien saatossa jo tarpeeksi ja sen kurimuksen päätöstä koko kansa odotti kuin kuuta nousevaa. Epäilys ja epäonnistumisen pelko väistyi uskon ja toivon edeltä. Lopun tuntevat kaikki.

Jagr – taakka vai voimavara

Jagria katsotaan joukkueessa ylöspäin ja syystä. Mies on painanut kisoissa piste per peli tahtia. (Alloverpress)

Jagria katsotaan joukkueessa ylöspäin ja syystä. Mies on painanut kisoissa piste per peli tahtia. (Alloverpress)

Kun 1995 kisoja pelattiin. Oli yksi herra jo aikamoisessa liekissä taalajäillä. Jaromir Jagr draftattiin Pohjois-Amerikkaan vuonna 1990. Kun Suomi juhli maailmanmestaruutta oli tämä kuuluisa takatukka voittanut jo kaksi Stanley Cupia ja tuona samaisena vuonna ’95 mies palkittiin Art Ross Trophyllä (NHL:n runkosarjan pistepörssin voittaja). 42-vuotias legenda pelaa nyt viimeisiä kisojaan ja tavoittelee sitä viimeistä kruunua mittavalle uralleen.

”Pitäkää sormet ristissä. Jos kaikki osuu kohdilleen, vanhankaupungin torilla tavataan. Ja kaikille arvostelijoilleni minulla on loistouutisia: enää kaksi ottelua ja sitten pääsette minusta ikuisiksi ajoiksi. Toivottavasti pääsette paikalle!” -Jaromir Jagr Facebookissa

Jagr on Tshekin selkeä johtaja. Päävalmentaja vaihtui olympialaisten jälkeen ja nimellisen komennon otti Tshekin kahteen MM-kultaan johtanut Vladimir Ruzicka. Joukkue on nuori ja ehkä hieman nimetön. Tulevaisuuden lupauksia ja konkareita joukkue kuitenkin vilisee. Tomas Hertl, Roman Polak, Jakub Kindl, Michail Jordan, Jiri Hudler, Roman Cervenka ja maalivahti Alexander Salák ovat kuitenkin kovan luokan pelaajia, Jagrista puhumattakaan. Joukkue on laadukas yhdistelmä slaavilaista jääkiekko-osaamista NHL:stä ja KHL:stä. Ja vielä Jaromirista; mies oli perjantaijäillä iskenyt hallille muita ennen. Farkut ja t-paita päällä luistimet jalkaan ja muutama rundi kaukalossa ja koppiin kun jengi tulee treenaamaan.

Joukkueen nälkää ja slaavilaista mentaliteettia spekuloitiin kisojen alkusarjaa myöten. Tshekin ja Suomen turnausta yhdistääkin vaikeudet. Slovakia kaatui avausottelussa jatkoajalla ja sitä seurasi tappiot Ruotsille (3-4 ja) sekä Kanadalle (3-4). Myös yllättäen Tanska onnistui Tshekin kaatamaan samoin lukemin jatkoajan jälkeen. Slaavilainen luonne kuitenkin syttyy tosissaan vasta ratkaisupeleissä. Se on nähty monta kertaa aiemmin. Mutta tähän on pakko sanoa: USA antoi Tshekille voiton ilmaiseksi.

Jenkeillä oli puolivälieräottelussa paikat ratkaista, mutta lopulta ehkäpä juuri turhautuminen sai USA:n kapteenin törttöilemään. Päähän kohdistunut taklaus, Justin Abdelkader suoraan pihalle ja Tshekki iski ylivoimalla kahdesti. USA:n rimpuilu ei lopulta riittänyt ja Tshekki marssi ”ilmaiseen” 4-3 voittoon.

Tshekin joukkue on vieläkin kysymysmerkki. Se ei ole vielä joutunut kaikkeaan näyttämään.

Leijonan nälkä

Unelman tekee mahdottomaksi yksi ainoa asia, epäonnistumisen pelko - Eino Leino (Alloverpress)

Unelman tekee mahdottomaksi yksi ainoa asia, epäonnistumisen pelko – Eino Leino (Alloverpress)

Palataan vuoteen ’95. Turnaus pelattiin myös silloin ilman todellisia supertähtiä. Kaikkien joukkueiden runko oli enemmän tai vähemmän muodostettu Euroopassa pelaavista. Kanadan ja USA:n joukkueita ei voi millään verrata tähän turnaukseen. Tänä vuonna 2014 Leijonat kaatoi lähes Liiga-joukkueella Kanadan NHL-nipun. Jos sitä nälkää oli vuonna 1995 voin luvata että se maha kurnii nytkin.

”On ollut paljon koettelemuksia meidän joukkueelle. Meillä on paljon ensikertalaisia, joten on ollut varmasti hieno kasvun paikka kaikille.” –Pekka Rinne, MTV Sport

Voitolla finaaliin. Win the right games. Se kumpi on nälkäisempi saa suunnattoman etulyöntiaseman. Maha ei missään nimessä ole täyttynyt Kanada-ottelun jälkeen. Se oli se ensimmäinen isku vasten suomalaista mentaliteettia epäilevien kasvoja. Nyt voi moni rehdisti myöntää olleensa väärässä. Siinä ei ole mitään hävettävää. Sen jälkeen, kun se totaalinen koko kansan tuki on Leijonien takana, voidaan pikkuhiljaa siirtää ne ajatukset jopa sinne torille. Petytään sitten yhdessä jos siihen on aihetta. Nyt mennään täysillä eteenpäin. Kohti tulevaa. Voittoa.

”Pelitapa-asia ei ole ratkaiseva, vaan luonne, yhdessä tekeminen ja taistelu. Henkisen puolen asiat.” -Erkka Westerlund, MTV Sport

Suomen puolustustaistelu on ollut jopa historiallista. Joukkue ei ole ollut taktisesti valmis, mutta paljon parempaa nähtiin jo vaahteralehtiä vastaan. Se on paljon pääkopasta kiinni. Joukkue oli rohkea. Uskallettiin antaa pienessä tilassa niitä vähän vaikeampia syöttöjä. Uskallettiin hallita kiekkoa hyökkäys sinisen yli. Ei lähdetty painimaan ja pidettiin vastustaja ulkona keskisektorilta. Tiputettiin maltilla ja annettiin nikkareiden ajaa trappiin. Kiekkoa hallittiin. Ei ollut kiire. Ei puskettu vaan haettiin vauhtia uudestaan jos tilaa ja aikaa ei syntynyt.

Kopissa on nyt puhetta. Joukkue elää. Kaikki puhaltavat yhteen hiileen. Kaikki uskovat. Tähän kun lisätään herra nimeltä Pekka Rinne. Kisojen paras maalivahti. On taivas auki.

Slaavilainen luonne vastaan suomalainen sisu

Askel kerrallaan kohti maalia (Alloverpress)

Askel kerrallaan kohti maalia (Alloverpress)

Tshekki on selkeästi pienemmän kaliiberin joukkue kuin viimeksi kohtaamamme Kanada. Tshekki ei tule ajamaan samalla voimalla maalille. Se ei ole yhtä hyvä laitaväännöissä. Sen ratkaisumateriaali on kapeampaa ja vaikka taitoa löytyy, niin joukkue ei pursua samanlaisia kliinisiä viimeistelijöitä kuin Pohjois-Amerikkalaiset joukkueet.

Leijonalla on tänään helpompi tehtävä tehdä Pekka Rinteen työstä helppoa. Joukkue pystyy saamaan slaavilaiset pyörimään sinne missä on tilaa eli laidoille. Keskusta on helpompi pitää puhtaana. Samalla työ myös hyökkäyspäässä on asetta helpompaa. Tilaa löytyy ja fyysiseen painiin ei samalla tavalla haasteta. Maalivahti Salakia en pidä yhtään sen erikoisempana kuin mitä Ben Scrivens esitti torstaina.

Kun tänään uskalletaan pelata samalla itseluottamuksella. Kun Leijonien näyttöhalu on tänä iltana samalla tasolla. Ja kun Palola saa lapansa vapaaksi ja konna jatkaa samoilla koukuilla, joita Tshekin tv pääsi jo todistamaan, marssii Leijonat tänään pelin päätyttyä kohti finaalia. Se tunne kun Leijona katsoo vierustoveriansa kunnioittaen ja uskoen, on tänään läsnä.

Voitto otetaan hinnalla millä hyvänsä. Yksi maali tehdään enemmän kuin vastustaja. Se on yksinkertaista.

Potku potkulta, vaihto vaihdolta, oikea ratkaisu toisen perään. Silloin on Leijona askeleen lähempänä sitä suurta tavoitetta, josta kukaan ei ole vielä hirveästi puhunut. Tämän ottelun jälkeen olemme taas lähempänä, mutta emme siellä maalissa.

”Nyt jos koskaan meillä on sauma mennä päätyyn asti. Me ei ole hirveästi ulospäin huudeltu tavoitteita, mutta tarkoitus oli viikonloppuun asti päästä pelaamaan. Siitä lähdettiin.” -Pekka Rinne, MTV Sport

Suomi-Tshekki klo 18.45  ja katsojaennätykset uusille lukemille. Nyt huudetaan!

Hope Dies Last!

Nyt voi viritellä hieman uskaliaampia lappuja, sillä Betssonilla on tarjolla riskitön veto kaikille asiakkaille jääkiekon MM-kisoihin.

Uskotko NYT Leijonien mahdollisuuksiin Minskissä? Betsson tarjoaa kaikille suomalaisille asiakkaille riskittömän vedon jääkiekon MM-kisoihin. Saat takaisin jotain joka tapauksessa riipumatta siitä osuuko vetosi vai ei!