Kolumni: Puheet heikosta alakerrasta voidaan lopettaa

Suomen MM-joukkueen puolustuksen tasoa on arvosteltu enemmän tai vähemmän, mutta tärkein asia tuli eilisessä Kanada-ottelussa esiin: Leijonien puolustus on riittävän hyvä.

Leijonien hyökkäystä on ylistetty useampaan kertaan, eikä suotta, sillä tehoja on löytynyt jokaisesta kentästä ja verkko on heilunut paremmin kuin hyvin. Suomen viimeistelyprosentti sekä tasaviisikoin että ylivoimalla on turnauksen eliittiä.

Suomen maalivahtiosaston ja pakiston yllä on ollut kysymysmerkkejä – ja aivan aiheestakin – sillä se ei vakuuta paperilla eikä aiemmin kentälläkään. Esimerkiksi alkulohkon USA-ottelussa suomalaispuolustajat olivat pahoissa ongelmissa kiekon kanssa, kun vastustajan karvauspeli oli aktiivista.

Kanada-ottelu näytti kuitenkin Suomen ”heikoimman” osaston todellisen tason. Kun panokset kasvoivat, oli pelikin sen mukaista. Suomi ei edelleenkään pysty hallitsemaan tapahtumia kiekon kanssa, mutta viisaalla viisikon puolustuspelillä Leijonat pystyy nollaamaan minkä joukkueen tahansa.

Syy, miksi Leijonat nollasi Kanadan, oli Suomen puolustuspeli Kanadan maalintekosektorilla. Leijonat tukki viisikkona kaikki vapaat väylät pakottaen kanadalaiset pitämään kiekkoa viivassa, laidoilla sekä kulmissa. Yleensä kanadalaisvedot blokattiin, mutta jos kiekko löysi tiensä suomalaispelaajien ohi, hoiti maalivahti Mikko Koskinen tilanteet helposti. Tällöin myös suomalaispakit olivat irtokiekoilla ensimmäisenä.

Tällainen kilpikonnamainen puolustuspeli teki Kanadan NHL-tähtien tehtävän mahdottomaksi. Vaahteralehtipaidat eivät päässeet ottelussa montaakaan kertaa todellisille maalintekopaikoilla, milloin Mikko Koskisen tehtävä jäi lopulta melko helpoksi. Koskinen ei ole maalivahti, joka ottaisi useampia ”game savereita” pelissä, jos kentällä mentäisiin päästä päähän. Mutta hän on maalivahti, joka pystyy ottamaan peittävyydellään kaukolaukaukset varmasti, joten Suomen kurinalainen viisikkopuolustus on tärkein asia Suomen mestaruushaaveiden kannalta.

Mestaruuteen ei tietenkään kävellä pelkällä kilpikonnapuolustuksella, vaan yhtä tärkeää on pakiston kiekollisuus. Kanada-ottelun surkean alun jälkeen Leijonien alakerta nousi myös sillä saralla aivan uudelle tasolle. Pakit nostivat jalalla keskialueelle sekä pelasivat hyvää avauspeliä, mikä johtui vain ja ainoastaan yhdestä asiasta: pelirohkeudesta.

Esimerkiksi peruspakit Atte Ohtamaa ja Lasse Kukkonen näyttivät täysin NHL-tason pelaajilta kanadalaisten rinnalla. Säväyttävintä pelirohkeutta esitti pakistossa kuitenkin nuori Ville Pokka. Chicago Blackhawksin lupauksella ei ollut kiire, hän avasi peliä rohkeasti keskustaan eikä sortunut pahoihin harhasyöttöihin. Kiekollisesti heikointa peliä esitti Esa Lindell, jonka täytyy parantaa selvästi peliään, mutta muu pakisto oli kuin kotonaan huippukovassa mittelössä.

Suomen pakisto on kasvanut ja kasvaa edelleen, joten nyt on enää turha puhua alakerran riittävyydestä. Samanalaisella taktiikalla kaatuu sekä Venäjä että Kanada toistamiseen. Tanska hoituu taas aivan toisenlaisella kiekolla.

Betsson tarjoaa MM-kisoissa 20 euron riskittömän vedon, jolla saat lisäjännitystä peleihin. Pääset lunastamaan tarjouksen tästä.

Kansikuva: All Over Press