Alavireinen Sport saa kotihalliinsa vieraaksi nousujohteisen JYPin

Sport on kovan tehtävän edessä, kun se yrittää raapia pisteitä edellään olevalta JYPiltä, noustakseen lähemmäksi playoff-sijoja. Edellisessä ottelussa vahvan näytön osaamisestaan antanut vierailija lähtee otteluun ennakkosuosikkina.

Sport muistetaan kauden ensimmäiseltä puoliskolta joukkueena, joka taisteli viimeiseen asti ja pakotti ottelut usein jatkoajalle tai rankkarikilpailuun asti. Viimeisestä kymmenestä ottelusta joukkue on voittanut vain kaksi, joista kovin työnäyte on sarjakärki Kärppien kaataminen kotihallissa tammikuun toisella viikolla. Kahta Ilves-kamppailua ja yhtä Pelicans-ottelua lukuun ottamatta maalinteko on tökkinyt pahemman kerran ja joukkue toisensa jälkeen on vienyt pisteet vaasalaisten ulottuvilta.

JYP pelasi vähämaalisia otteluita koko tammikuun ajan ja sama tahti on jatkunut myös helmikuun kahdessa ensimmäisessä ottelussa. Viime kerralla joukkue antoi oivan työnäytteen myös maalinteossa, kun joukkue kaatoi Pelicansin kotikentällään 6-2.

Vaikka JYP onkin ”vasta” sijalla 10, niin parhaimmillaan JYP voi olla keväällä se vastustaja, jota kärkijoukkueet eivät halua kohdata heti ensimmäisellä kierroksella. Parhaimmillaan JYP voi vielä nousta jopa suoralle pudotuspelipaikalle. Kärkijoukkueista JYP kohtaa vielä Tapparan, HPK:n, Kärpät, TPS:n ja Pelicansin, jolloin mitataan joukkueen halu välttää sääliplayoffit ja nousta suoralle pudotuspelipaikalle.

Erikoisen illan asetelmasta tekee voittotilasto, sillä Sport on vienyt nimiinsä kaikki kolme kohtaamista tällä kaudella. Ottelut ovat päättyneet yhden maalin erolla ja viimeksi Sport nousi Jyväskylässä jatkoaikavoittoon tekemällä kaksi maalia ylivoimalla ottelun 3. erän lopussa, nousten kuilun partaalta pisteille.

Ennakkoasetelmissa JYP pyrkii hyydyttämään Sportin hyökkäyspelin ja lisäämään kotijoukkueen maalinteon tuskaa. Sportilla tulee olemaan vaikea ilta jyväskyläläisten kärsivällisen pelitavan kanssa.

Kansikuva: AOP