Pettynyt JYP hakee balsamia haavoilleen

Liiga jatkuu tänään kolmen ottelun voimin, kun JYP-KalPa-, Ilves-Sport- ja Lukko-HPK-otteluparit nousevat estradille.

JYP-KalPa-ottelusta on luvassa hyvin mielenkiintoinen: KalPa pelaa jo viikon kolmannen sarjaottelunsa, kun JYP pelaa vasta viikon ensimmäisensä. JYP pelasi tiistaina Ruotsissa CHL-kiekkoa ja koki karvaan tappion Skellefteålle, minkä vuoksi jyväskyläläisten CHL-taival päättyi tämän kauden osalta.

Pettymys on varmasti Keski-Suomessa suuri, sillä joukkue voitti ensimmäisen osaottelun ja oli erittäin lähellä voittoa Ruotsissakin, mutta Skellefteå tuli ottelun loppuhetkillä tasoihin ja lopulta ohi. Tänään onkin mielenkiintoista nähdä, kuinka JYP on käsitellyt tappionsa. Onko joukkue ajautunut henkiseen takalukkoon vain kasvoivatko näytönhalut entisestään?

KalPan meno on jatkunut samanlaisena jo pitkään: joukkue tekee vähän maaleja, mutta myös päästää vähän. Tiistaina joukkue hävisi kotonaan Ilvekselle maalein 1-2 ja eilen torstaina kuopiolaiset voittivat kotijäälleen Ässät voittomaalikilpailun jälkeen 2-1.

Jyväskylä on ollut paha paikka vierailijoille, sillä JYP ei ole jäänyt kertaakaan pisteittä kotonaan. JYP on voittanut yhdeksästä kotiottelustaan kahdeksan, mikä tekee keskisuomalaisista Liigan parhaan kotijoukkueen. KalPa joutuukin parantamaan tänään roimasti otteitaan, mikäli kuopiolaiset haluavat lähteä täyden pistepotin kanssa takaisin kotiinsa.

Joukkueiden pelityyleissä on paljon eroja ja tämä kieltämättä suosii kotijoukkuetta: JYP pelaa tuttua vahvaa puolustuspeliä, jota voisi kutsua niin sanotuksi ”robottikiekoksi”. Kurinalainen puolustus- ja keskialueen puolustupeli tuottavat hankaluuksia vastustajalle ja varsinkin KalPan kaltaisille joukkueille, joidenka peli perustuu taidokkaaseen kiekon liikutteluun. Vielä kun KalPan tehokkuus maalintekopaikoilla on ollut melko heikkoa, näyttävät kaikki ennakkoasetelmat JYPin kannalta hyvältä.

Tutut ratkaisijat?

Kotijoukkueen parhaimmat pistemiehet eivät ole kovin suuri yllätys, sillä Eric Perrin ja Jani Tuppurainen ovat olleet loistavassa vedossa kauden ensimmäisellä kolmanneksella. Tuppurainen pelasi Karjala-turnauksessa Leijonissa ja esiintyi edukseen, mikä varmasti nosti miehen itseluottamusta, joka oli jo ennestään korkealla.

Perrin on ollut totutun hyvä ja johtanut JYPin ykköskenttää jälleen kerran. Perrin ja Tuppurainen eivät pelaa samassa kentässä ja kotijoukkueelta löytyykin tehoja laajalla rintamalla. Joukkueesta on löytynyt yllättäjiä, kuten Markus Hännikäinen, joka on iskenyt jo 16 tehopistettä ja puolustaja Valtteri Kemiläinen, jonka kiekollinen peli on ollut kerrassaan loistavaa.

KalPan joukkueessakin on tehoja syntynyt useammalle kentälle, mutta viimeaikoina on ollut hiljaisempaa. Tietyiltä avainpelaajilta vaaditaan parempia tuloksia, kuten Tomas Kubalikilta ja Jukka Voutilaiselta. Kuopiolaisten pistelinkona on häärinyt Michal Birner, joka on pystynyt illasta toiseen pelaamaan hyvällä tasolla.

Tänään kaukalossa nähdään myös paljon nuoria lupauksia, joilta voidaan odottaa kovia kiekkouria: JYPiltä löytyvät muun muassa Juuso Ikonen, 19, ja Sami Niku, 18. KalPalta vastaavasti Kasperi Kapanen, 18, ja Jonne Tammela, 17, joka on tullut ryminällä miesten kentille. Vauhdikas laituri on äärimmäisen taitava ja hän rakentaa peliä loistavasti. Vaikka Tammela on pienikokoinen, hänellä on paljon voimaa alakropassaan, minkä vuoksi hän pystyy jo nyt pelaamaan Liiga-tasolla.

Seuraa heitä:

Markus Hännikäinen: Rymistelevä voimalaituri on kasvanut pelaajana äärimmäisen paljon. Kesällä Columbus Blue Jacketsin tulokasleirille osallistunut Jokerit-kasvatti on saanut itseluottamuksensa kohdilleen ja se näkyy. Tuottaa harmaita hiuksia vastustajan pakeille suoraviivaisella pelityylillään.

Jonne Tammela: Ensi kesänä varausikään tuleva Tammela ei ole aivan ykköskierroksen tasoa NHL Draftissa, mutta nuorukaiselle voi odottaa kuitenkin varausta myöhemmiltä kierroksilta. Poikkeuksellisen taitava pelaaja on koostaan huolimatta todella kovan luokan lupaus. Tämä kaveri pystyy haastamaan JYP-pakkeja henkilökohtaisilla suorituksillaan ja hankkimaan joukkueelleen ylivoimatilanteita tai parhaassa tapauksessa myös maaleja.

Arvio:

JYP on kotikentällään sen verran vahva, että KalPan voitto tuntuu melko kaukaiselta. Eilen pelannut kuopiolaisryhmä pysyy tuloksellisesti mukana ottelussa, mutta kotijoukkue nappaa kolme pistettä taskuunsa.

Veikkaus: JYP voittaa maalein 4-3.

Vedot:

Poimimme NordicBetin listoilta seuraavat kohteet lapulle

  • JYP-KalPa yli 4,5 maalia @1.75 ja yli 5.5 maalia @2.60
  • Jani Tuppurainen tekee maalin @3.20

Muista peleistä:

  • Lukko -1 @2.05
  • KooKoo-Jukurit alle 4.5 @2.60
  • LeKi @1.85

Liiga-kierros alkaa kello 18:30 ja voit seurata otteluita Nelonen Pro -kanavilla tai Ruutu-palvelussa.

Hyppää NordicBetin kelkkaan ja nappaa uusien asiakkaiden riskitön veto. Saat panoksesi takaisin aina 200€ asti, jos ensimmäinen vetosi häviää. Tsekkaa lisätiedot linkin takaa.