HIFK on nyt täysin uudessa tilanteessa – valtava testi Törmäselle

HIFK hävisi eilen Tapparalle ja tamperelaiset ovat enää voiton päässä mestaruudesta. Ottelusta jäi päällimmäisenä mieleen Jere Karjalaisen viimeistelemä voittomaali, mikä onkin ollut kiekkokansan kuumin puheenaihe siitä lähtien. Finaalisarjan kannalta ratkaisevaksi tekijäksi nousee se, että miten helsinkiläiset pystyvät käsittelemään valtavan takaiskun.

HIFK:n leirissä oltiin luonnollisesti tuohtuneita ottelun jälkeen. Muun muassa aiemmin tilanteessa kuin tilanteessa viileänä pysyneet päävalmentaja Antti Törmänen ja kapteeni Arttu Luttinen antoivat palaa lehdistön edessä ja kohuotsikot olivat valmiita.

Helsinkiläisten kannalta on suuri onni, että seuraava finaali on vasta tiistaina. Mikäli kuudes kohtaaminen olisi ollut heti seuraavana päivänä, niin kannun olisi voinut melkeinpä jo ojentaa Tapparalle. Nyt HIFK:lla on lähes kolme päivää aikaa nollata tilanne, kunnes kiekko putoaa jäähän tiistaina Hakametsässä.

Finaalisarjan kannassa oleellista onkin, että miten valtava takaisku pystytään käsittelemään HIFK:n leirissä. Pystytäänkö tilanne kääntämään suureksi voimavaraksi vai kääntyykö mahdollinen turhautuminen joukkuetta vastaan?

HIFK on ollut Törmäsen alaisuudessa todella kurinalainen nippu. Nyt joukkue, ja erityisesti päävalmentaja, joutuvatkin todella suureen testiin. Haastavampaa lähtökohtaa kenties ratkaisevaan finaaliotteluun on vaikea kuvitella. Törmäsen aikana joukkue on ollut täydellisesti päävalmentajan näpeissä, mutta eilen joukkueen paketti alkoi rakoilla.

Helsinkiläisten otteista paistoi jo neljännen kohtaamisen loppuhetkillä pieni turhautuminen, kun Tappara kuittasi voiton maalein 3-0. Tapparan pelajat näyttivät päässeen vastustajan ihon alle, kun muun muassa Tomas Zaborsky purki turhautumistaan käytösrangaistuksen arvoisesti.

Eilinen kohumaali jätti varjoonsa sen, että Tappara on pelannut erinomaisesti edelliset kaksi ottelua. HIFK on onnistunut maalinteossa ainoastaan kertaalleen viimeisen kuuden erän aikana. Jussi Tapola on saanut Tapparan pelaamaan todella tiiviisti eikä joukkue lähde mukaan helsinkiläisten huomattavasti vauhdikkaampaan pelitapaan.

Finaalisarja on kokenut melkoisen muutoksen. Vielä tiistaina HIFK oli juuri pöllyttänyt Tapparaa murskalukemin ja mestaruus näytti valuvan vääjäämättä Helsinkiin. Nyt Tappara on todella lähellä hopeaputken päättymistä kahden erinomaisen ottelun myötä. Ei olisi todellakaan yllätys, mikäli finaalisarja saisi vielä yhden luvun ja ratkaisu siirtyisi seitsemänteen otteluun Helsinkiin. Kaikki riippuu siitä, miten HIFK pystyy käsittelemään lauantain takaiskun.

Kuudes ja mahdollisesti ratkaiseva finaali pelataan tiistaina Hakametsässä. Kiekko putoaa jäähän kello 18.30 ja voit seurata ottelua tuttuun tapaan Nelonen Prolta sekä Ruutu -palvelusta.

Kansikuva: All Over Press