HIFK:n Åsten saanut Tapparan konkarit hermoromahduksen partaalle

Ennakkoon Tapparan piti olla joukkue, joka vie HIFK:iä kuin märkää rättiä niin pelillisesti kuin fyysisesti. Jopa tamperelaisten Markus Kankaanperä aloitti kuittailun ennen sarjan alkua helsinkiläisten suuntaan ja väitti IFK:n pelaajia pikkupojiksi.

Yksi niistä, joita Kankaanperä piti pikkupoikana, on punapaitojen agitaattori, 22-vuotias Micke-Max Åsten. Åsten hämmensi jo Ilves-sarjassa, mutta nyt Tapparaa vastaan nuorukhermostui IFK-hyökkääjään ja torstaina Kankaanperä taklasi miestä päähän viimeisellä minuutilla.

– Kaverilla ei vissiin kupoli oikein kestänyt. En oikein tiedä mitä sille tapahtui, Åsten kuittasi Kankaanperän taklauksen.

Tapparan pelaajat saaneet kokea Åstenin ihollansa (AOP)

Tapparan pelaajat ovat saaneet kokea Åstenin ihollansa (AOP)

Kupolin kestämättömyyttä on ollut tosiaan havaittavissa ja Åsten on paikkansa täyttänyt IFK:n kokoonpanossa. Vastustajan hämmentämisen lisäksi Åsten antoi syötön torstai-illan ensimmäiseen maaliin, jonka viimeisteli Mika Partanen. Pikkupojat ovat omalta osaltaan kääntäneet sarjan helsinkiläisten eduksi, kun HIFK otti tasoittavan voiton Tapparasta torstaina.

– Oltiin aika tyly isäntä 60 minuuttia. Startti oli hyvä meiltä ja mentiin ekassa erässä 2-0-johtoon. Toinen erä taisi päättyä 1-1 ja viimeinen erä puolustettiin tosi tylysti, eikä annettu kaverilla paikkoja, Åsten kertasi torstain ottelua.

”Me pystytään vielä parantamaan”

Kahden ensimmäisen pelin jälkeen Tappara johti sarjaa 2-0 ja kaikki näytti olevan selvää: Tampereella kausi jatkuisi vielä puolivälierien jälkeen. Tosin samat ongelmat, mitkä ovat nyt korostuneet tamperelaisten pelissä, olivat jo havaittavissa kahdessa ensimmäisessäkin kohtaamisessa. Silloin HIFK teki virheitä puolustuksessa, jotka maaliahne Olli Palola käytti hyväkseen.

Josh Green hermostui Åsteniin ja lensi suihkuun (AOP)

Josh Green hermostui Åsteniin ja lensi suihkuun (AOP)

– Keskityttiin niiden pelien jälkeen omaan tekemiseen eikä kauheasti katseltu Tapparan peliä. Jotain katsottiin, mutta enimmäkseen oma tekeminen oli päällimmäisenä, Åsten selvitti.

Tapparan pelaaminen on pysynyt samankaltaisena kuin kahdessa ensimmäisessä ottelussa. Jos Tapparan peli on pysynyt samana, on HIFK onnistunut parantamaan omaa tekemistään. Virheitä, joita ensimmäisissä otteluissa tuli, ei ole enää näkynyt. Punapaitojen tekemisen taso on jo hyvin lähellä sitä, mitä se oli syksyllä parhaimpina aikoina.

– Me pystytään vielä parantamaan tuota omaa tekemistä ja pelaamaan paremmin 60 minuuttia. Oikeassa suunnassa ylöspäin ollaan, niin siihen täytyy olla kohtuullisen tyytyväinen, Åsten myhäili.

Åsten näki, että sarjan ensimmäisetkin ottelut olisivat olleet HIFK:n voitettavissa eikä hän ollut silloin huolissaan joukkueensa suunnasta. Siitä hän ei ole huolissaan nytkään, vaan tietää joukkueensa rahkeet. Nuorukaisella on mielipide myös siihen, että kaatuuko Tappara lauantaina pelattavassa viidennessä ottelussa.

– Todennäköisesti, Åsten sanoo päättäväisesti.

Kuinka sitten pikkupoikien ja papparaisten välien selvittely jatkuu Tampereella, jää nähtäväksi. Tapparalla toki pieni ennakkosuosikin viitta yllä, ja jos IFK:lla oli kahdessa edellisessä pelissä pakkovoiton paikka, niin nyt Tapparalla on sama tilanne. Jos HIFK saa pidettyä tasonsa tai siitä vielä parannettua, on helsinkiläisten kolmas voitto Hakametsän jäähallista tänä keväänä hyvin lähellä.