Kommentti: HIFK:n pakkohankinta on pelastanut joukkueen täydelliseltä farssilta

Ruutu LogoKääntyykö HIFK:n kurssi nousuun? Voit katsoa helsinkiläisten kaikki ottelut Ruutu+ -palvelun kautta.

HIFK:n alkukausi on ollut haasteellinen. 13 ottelun jälkeen joukkue on sarjataulukon kymmenellä sijalla 15 pisteen myötä, mikä on tahmeasta viime kaudesta huolimatta alle odotusten. Helsinkiläisten tunnelin päässä on kuitenkin hiljalleen alkanut näkymään valoa ja monet pelaajat ovat pystyneet nostamaan tasoaan. Yksi joukkueen pelaajista on kuitenkin ollut ylitse muiden.

HIFK:n sesongin päälle ilmaantui tummia pilviä jo elokuussa, kun Kevin Lankinen loukkaantui harjoituksissa. 22-vuotias torjuja oli viime kaudella vaisun HIFK:n avainpelaajia ja venyi peräti seitsemään nollapeliin, mikä oli isoin lukema maalivahdeista. Suoritus on huima, kun ottaa huomioon miten heikosti helsinkiläisjoukkue pelasi valtaosan kaudesta.

Lankisen harjoituksissa saama vamma osoittautui vakavaksi ja maalivahti joutuu olemaan sivussa noin neljän kuukauden ajan. HIFK reagoi tilanteeseen nopeasti ja värväsi yksivuotisella sopimuksella Atte Engrenin riveihinsä. Kyseessä oli todellinen onnenpotku HIFK:lle, että tämän tasoinen maalivahti oli vielä vapailla markkinoilla.

Viime kaudella SHL:ssä torjunut Engren onkin osoittanut tasonsa heti alkukauden aikana. 29-vuotias torjuja on ollut alkukauden paras maalivahti Liigassa ja pelastanut huimilla torjunnoillaan läjän pisteitä HIFK:lle. Mainio esimerkki tästä on torjunta SaiPaa vastaan ottelun loppuhetkillä, kun kamppailu eteni jatkoajalle Engrenin käsittämättömän torjunnan myötä. Voit katsoa kopin Ruutu -palvelusta tästä linkistä. 

HIFK:n peli on tökkinyt alkukauden aikana pahasti ja ilman Engreniä joukkueella olisi huomattavasti laihempi pistesaalis. HIFK hävisi kahdeksasta ensimmäisestä pelistään peräti seitsemän ja yhtä synkkää kauden aloitusta saa hakea helsinkiläisseuran historiasta todella kaukaa. Kolmannessa kamppailussa tulleen avausvoittonsa jälkeen HIFK hävisi viisi ottelua putkeen ja keskustelupalstoilla alettiin jopa kyseenalaistamaan päävalmentaja Ari-Pekka Selinin asemaa.

Varsinkin vierasotteluissa on ollut haasteita. HIFK ei ole voittanut seitsemästä matkapelistään ainuttakaan. Joukkue on tehnyt näissä ainoastaan kahdeksan maalia. HIFK ei ole jäänyt kertaakaan maaleitta, mutta onnistunut vain avausottelussa viimeistelemään enemmän kuin yhden maalin, kun JYPin verkko heilui kahdesti.

Maalinteko onkin tuottanut HIFK:lle eniten haasteita tällä kaudella. Tämän suhteen on tosin tapahtunut parannusta, kun hyökkääjät ovat alkaneet saada onnistumisia Erik Thorellin johdolla. Myös Vili Sopanen on erinomainen lisä helsinkiläisten palapeliin. Taitava hyökkääjä on päässyt jo ensimmäisissä otteluissaan erinomaisille tekopaikoille, mikä lupaa hyvää loppukautta ajatellen.

Myös päätöserät ovat olleet haastavia HIFK:lle. Helsinkiläiset ovat onnistuneet pitämään vastustajan nollilla kolmansissa erissä vain neljä kertaa. Näistä kamppailuista kolme päättyikin HIFK:n voittoihin.

Kilpipaidat ovat raapineet viidestä edellisestä ottelustaan yhdeksän pistettä nappaamalla komeat kotivoitot Ässistä, KooKoosta ja Lukosta. Joukkueen kurssi osoittaakin lievästi yläkanttiin.

Vaisuhkosta alkukaudesta huolimatta HIFK on säilynyt kohtalaisella iskuetäisyydellä erinomaisen maalivahtipelin myötä. Monet syksyllä menetetyt pisteet olisivat kultaakin kalliimpia keväällä, kun runkosarjan lopullinen järjestys on selvillä.

Viimeisenä lukkona toimiva Engren pitää ainakin huolen siitä, että HIFK:n kaudesta ei voi muodostua täydellistä pannukakkua. HIFK:lla on joukkueessaan paljon potentiaalia, mikäli palaset vain loksahtavat kunnolla kohdalleen. Tästä on ollut jo hieman viitteitä viime aikoina, sillä joukkueen peli-ilme on ollut huomattavasti parempi ja avainpelaajat ovat väläytelleet todellista tasoaan.

Kansikuva: All Over Press