Huippuvireinen Tappara alkaa löytää tasoaan

Rajusti tälle kautta uudistunut Tampereen Tappara on löytänyt yllättävän nopeasti punaisen langan peliinsä.

Viime kaudella Tappara lähti suurena ennakkosuosikkina kauteen, mutta alkuongelmat kestivät pitkälle talveen. Tällä kaudella Tappara-ryhmä on muuttunut eikä monikaan uskonut joukkueen olevan vielä tässä vaiheessa näin hyvässä vedossa.

Joukkue on kuitenkin hitsautunut nopeasti yhteen ja tulos on ollut vakuuttavaa: Tappara on kerännyt 13 ottelussa 27 runkosarjapistettä – eli Liigan piikkipaikka on vain kolmen pisteen päässä – ja tänään tamperelaiset voivat saavuttaa sen, kun sarjakärki Rauman Lukko isännöi kirvesrintoja.

Tappara on voittanut viisi viimeistä otteluaan ja se on jäänyt pisteittä viimeksi vajaa kuukausi sitten. Tapparan viiden viimeisen ottelun maalisuhde on 19-10, mikä kielii tamperelaisten kovasta kunnosta. Joukkue pelasi viime ottelunsa perjantaina, kun se möyhensi Kouvolan KooKoon maalein 6–1.

Tappara on paperilla kova ja nyt se on alkanut olla sitä jäälläkin. Ykköskentän Henrik Haapala, Kristian Kuusela ja Jani Lajunen ovat olleet hirmuvireessä ja he ovat johdattaneet Tapparaa voittojen tielle. Kun Lajunen on hoitanut kahden suunnan pelin mallikkaasti, ovat Kuusela ja Haapala päässeet toteuttamaan itseään hyökkäyspäässä: Kuuselan viiden viime ottelun saldo on 2+6=8 ja Haapalan 4+3=7.

Tapparan suurin vahvuus on materiaalin laajuus, vaikka kaikki pelaajat eivät olekaan terveenä tai parhaassa lennossaan. Esimerkiksi Patrik Laine on ollut sivussa jo lähes kaksi viikkoa sekä Arttu Ilomäen pelikäyrä on osoittanut viime aikoina alaspäin. Stephen Dixon, Jan-Mikael Järvinen sekä Veli-Matti Savinainen eivät ole vielä näyttäneet parasta osaamistaan. Tämän vuoksi Tapparalla on vielä paljon varaa parantaa suoritustaan.

Joukkueen pelityyli on myös vastustajille hankala: Tappara on nopea, taisteleva ja suoraviivainen joukkue, jonka työmoraali on parhaasta päästä. Kirvesrintojen keskialueen puolustuspeli on tehokasta eikä vastustaja pääse helposti Tapparan puolustusalueelle muuta kuin roiskimalla. Tällöinkin Tappara-pakit ovat useimmiten ensimmäisenä kiekolla.

Sarjajohtajallakin kulkee

Tämän illan Liiga-kierroksen mielenkiintoisin ottelu pelataan ehdottomasti Raumalla. Hienon alkukauden pelannut Lukko on myös vahvassa vireessä, vaikka joukkue kokikin hieman yllättäen tappion kotonaan JYPille.

Lukko oli ennen JYP-ottelua neljän ottelun voittoputkessa eikä joukkue ole kokenut 15 ottelun aikana kuin neljä tappiota.

Raumalaisten pelityyli on sama kuin aina ennenkin ja se muistuttaa hyvin pitkälti Tapparan omaa. Lukon maalivahtipeli on Ryan Zapolskin johdolla Liigan parasta, joukkueen pakistossa on iso määrä taitoa, kovuutta sekä kokemusta ja joukkueen hyökkäyspään kärki on mahtava.

Joukkue on ollut liikaa tiettyjen pelaajien varassa, mutta viime otteluissa on nähty parempia merkkejä, kun esimerkiksi isoin odotuksin kauteen lähtenyt Sami Lähteenmäki on saanut tehoja irti.

Lukon kärkiyksilöt Toni Koivisto, Janne Niskala, Jesse Virtanen, Ville Vahalahti ja muutamat muut ovat mainiossa kunnossa eikä heille löydy helposti pysäyttäjiä. Etenkin uudelleensyntyneen Koiviston peli on ollut tehokasta ja hän on ollut alkukaudella koko sarjan parhaimpia pelaajia.

Arvio:

Tappara ja Lukko ovat järjestäneet viime vuosina hyvin tasaisia otteluita ja sellainen on edessä tänäänkin. Molempien toimiva puolustuspeli pitää pelin vähämaalisena, mutta aivan 0–0-peliä tuskin nähdään. Molemmilla on loistava kärki ja ratkaisut tullaan tänään näkemään ylivoimapelissä. Lukon ylivoimapeli on ollut Liigan parasta ja se tulee tuottamaan Tapparalle tänään ongelmia. Ei olisi suuri yllätys, jos ratkaisua haettaisiin jatkoajalta, sillä erot ovat niin pienet. Betsson on tasurille kertoimen 3.95.

Kierroksen muut ottelut:

  • JYP-Kärpät
  • TPS-Ilves

Seuraa kello 18.30 alkavaa Liiga-kierrosta Ruutu-palvelussa tai Nelonen Pro -kanavilla.

Kansikuva: All Over Press

Twitter: Trajamaki11