Ilves-SaiPa: Jatkuuko lappeenrantalaisten hurmos?

Liigan illan ainoassa kamppailussa kohtaavat Ilves ja SaiPa Tampereella. Joukkueet lähtevät koitokseen hyvin erilaisista lähtökohdista, sillä SaiPa pelaa jo kolmannen ottelunsa tällä viikolla, kun Ilves tahkoaa vasta ensimmäisensä.

Kotijoukkue Ilves pelasi viimeksi viime lauantaina, jolloin tamperelaiset ottivat takkiin Rauman Lukolta. Ilves pelasi viime viikollakin vain kaksi ottelua, joten joukkue on ainakin hyvin levännyt. Onko pelaamattomuus hyvä vai huono asia? Se on toinen kysymys.

SaiPan viikko alkoi tiistaina CHL-ottelulla ja jatkui eilen torstaina Liiga-ottelulla TPS:ää vastaan. Eilinen ottelu oli kaikkea muuta kuin tavallinen, sillä ottelussa iskettiin kahdeksan maalia ja kaikki ottelun viimeisessä erässä. SaiPa voitti turkulaiset peräti 7-1, mikä varmasti nosti lappeenrantalaisten itseluottomuksen korkealle.

Joukkueet ovat pelanneet hyvin tasaisesti tällä kaudella, sillä molemmat ovat pelanneet 27 ottelua ja joukkueet erottaa sarjataulukossa vain yksi piste. Ilves on kerännyt 43 runkosarjapistettä, kun SaiPalla on 42. Myös tehdyt ja päästetyt maalit ovat hyvin lähellä toisiaan, joten puhutaan erittäin tasaisesta kamppailusta tilastollisesti.

SaiPa on ollut viime aikoina kuitenkin tamperelaisia edellä, sillä joukkue on voittanut viimeiset kolme Liiga-otteluaan keräten 8 runkosarjapistettä eikä SaiPan verkkoon ole tehty näissä otteluissa kuin kaksi maalia. Tänään nouseekin maalivahtipeli isoon valoon, sillä molemmilta joukkueilta löytyy erinomaiset veräjänvartijat. SaiPan Jussi Markkanen on noussut tasolleen ja ollut Liigan kuumimpia veskareita ja Ilveksen nuorukaistorjuja Joonas Korpisalo on ollut koko kauden erittäin vakuuttava. Maalivahteihin ei peli kaadu tänään kummallakaan.

Kotijoukkueen viime aikaiset ongelmat ovat löytyneet hyökkäyspäästä – maalinteko ei ole maistunut tupsukorvilla samalla tavalla kuin alkukaudesta. Esimerkiksi Teemu Rautiainen iski alkukaudesta pisteitä kovalla tahdilla, mutta nuoren miehen otteisiin pitäisi vielä löytyä tasaisuutta. Ilveksestä löytyy muitakin nuoria pelaajia, jotka eivät pysty pitämään tasoaan illasta toiseen.

SaiPalla on hieman iskukykyisempi joukkue, kuten eilen nähtiin: David McIntyre nakutti puhtaan kypärätempun TPS:n verkkoon ja on pelannut koko kauden todella hyvällä tasolla. McIntyren johtama kentällinen on ollut loistava ja sen kanssa Ilveksen täytyy olla hereillä. Kanadalaisen rinnalla ovat pelanneet Tommi Jokinen ja Dave Spina – varsinkin Spina on ollut syyskauden suurimpia onnistujia Liigassa, sillä laituri on nakutellut jo 13 maalia ja 25 tehopistettä.

Seuraa heitä:

Sami Sandell: Ilveksen kultakypärä, sielu ja johtaja. Pelaa jälleen hyvää kautta ja loistaa kaikilla kolmella pelialueella. Nuorisokaarti ei ole pystynyt pelaamaan tasollaan illasta toiseen, mutta Sandell on pystynyt ja on juuri siksi tamperelaisten tärkein hyökkääjä.

Sam Lofquist: Ensimmäistä vuottaan Liigassa pelaava puolustaja on ottanut paikkansa SaiPan takalinjoilta. Loistava lyöntilaukaus, joka pelottelee vastustajan alivoimanelikoita illasta toiseen. Jälleen kerran mahtava ulkomaanhaku SaiPan taustajoukoilta.

Arvio:

SaiPalla on hyvä meno päällä ja jatkaa siitä, mihin eilen jäi. Lappeenrantalaiset ovat pelanneet kauden edetessä paremmin ja näyttäneet viime vuotisia otteitaan. Ilveksellä on pitkä tauko alla ja alku voi olla hankala, minkä turvin vierasjoukkue hakee tänään täyden pistepotin Hakametsästä.

Veikkaus: SaiPa voittaa maalein 4-2.

Ottelu alkaa kello 18:30 ja voit seurata matsia Nelonen Pro -kanavilta tai Ruutu-palvelussa.