Jääkiekkoliigan päätöskierros – korkeat panokset monessa ottelussa

HIFK – Ässät

Ailahtelevan kauden pelanneet stadilaiset haluavat varmasti välttää sääliplayoffit ja ansaita tämän myötä muutaman ylimääräisen lepopäivän. Villi kortti -kierroksen joukkueet aloittavat urakkansa jo ylihuomenna – lauantaina. HIFK:lle riittää kahden pisteen voitto suoraan pudotuspelipaikkaan

Ässät on voittanut vain yhden ottelun kymmenestä kamppailusta, mutta porilaisryhmä on onnistunut näissä otteluissa maalinteossa varsin kohtuullisesti materiaaliinsa nähden, joten helpolla kotijoukkue ei tule pääsemään.

Viimeksi Ässät haki pisteet Helsingin-reissullaan maalein 3-2 ja edellisessä kohtaamisessa HIFK voitti Porissa suurinumeroisesti 6-2. Yhdessä ottelussa voi käydä miten vain, vaikka kotijoukkue onkin selvä ennakkosuosikki.

HPK – Tappara

Tappara on jo varma sarjakakkonen ja se on pelannut pirteästi, voittaen neljä edellistä kamppailuaan. HPK on viidennellä sijalla ja pahimmillaan se voi suoran tappion myötä romahtaa jopa playoff-karsintaan, jos Lukko ottaa kolme pistettä ja HIFK vähintään kaksi pistettä.

Voittoetu on Lukolla, jolla on 25 suoraa voittoa, kun HIFK:lla on 23 ja Kerholla 24, joten niiden avulla Lukko voi nousta HPK:n kanssa tasapisteisiin ja voitoilla ohi. HPK:n maaliero on parempi kuin HIFK:n, joten pisteiden ollessa tasatilanteissa Kerho on viides – ellei sitten Helsingissä nähdä vähintään yhdeksän maalin murskajaisia.

HPK ja Tappara ovat kohdanneet kolmesti tällä kaudella ja voitot ovat Tapparalle 2-1. Syyskuussa Kerho oli kotonaan vahvempi rankkareiden jälkeen maalein 2-1. Kerho luottanee tiiviiseen puolustukseensa ja hyvään maalivahtipeliin, sillä joukkue on päästänyt toiseksi vähiten maaleja Kärppien jälkeen.

Ilves – Lukko

Ilveksellä on vielä mahdollisuus ohittaa Lukko ja nousta seitsemänneksi, mutta varmaa on joukkueen kauden jatkuminen playoff-karsinnassa lauantaina. Ilveksen takana oleva SaiPa voi nousta tasapisteisiin, mutta Ilveksen voitot pitävät sen edellä sarjataulukossa.

Lukolla on heikoin lähtötilanne kamppailtaessa sijoista 5-7 ja raumalaisilla on ollut mahdollisuuksia varmistaa suora pudotuspelipaikka jo useamman kierroksen ajan, mutta tappioita on tullut neljä kappaletta viidestä. Lukko voitti kymmenen kierroksen otannalla neljä viidestä. Sittemmin tuli yksi voitto ja neljä tappiota – tappioiden ja voittojen merkinnät ovat kuin peilikuva toisistaan.

Ilves kaatoi Lukon viidesti peräkkäin, kunnes tammikuun lopussa Lukko onnistui viimein kaatamaan tupsukorvat 5-2. SaiPan vastustaja on karsintakierroksella joko Lukko tai Ilves. Vain Ilveksen voitto varsinaisella peliajalla muuttaa joukkueiden sijoitusta.

Jukurit – KooKoo

Kierroksen merkityksettömin ottelu. Kouvolalaiset voivat vielä suoralla voitolla nousta KalPan ohi, mikäli kuopiolaiset eivät saa pistettäkään. Tällöin KooKoo kuittaisi hieman isomman siivun playoff-kakusta. Jukureilla kausi tulee päättymään 14. sijaan. Jukurit on voittanut neljä edellistä runkosarjakohtaamista KooKoota vastaan, kolme niistä tällä kaudella.

KalPa – Kärpät

KalPan kauden päätösottelu.  Yksi piste varmistaisi 12. sijan. Kärpillä panosta on SM-liigan ennätysten jahtaamisessa. Runkosarjan piste-ennätys on tällä hetkellä 136 pistettä. KalPa kaatoi Kärpät Oulussa syyskuussa jatkoajan jälkeen, seuraavat kaksi kamppailua menivät Kärpille.

Pelicans – Sport

Illan mielenkiintoisin kamppailu. Pelicansille riittää kaksi pistettä kolmannen sijan varmistamiseen, playoff-vastustajan ollessa täysin auki. Sport on noussut JYPin romahduksen jälkeen pisteen päähän playoff-paikasta ja kaksi pistettä riittäisi 10. sijaan. Tasapisteissä voitot olisivat tasan, mutta JYPin maaliero on parempi, joten Sportin on voitettava ottelu jatkaakseen kautta.

Pelicansin viiden voiton putki siivitti sen playoffien kotietupaikalle, mutta viime kierroksen tappio katkaisi sen, kun lahtelaiset vierailivat Oulussa ja lukemat olivat 3-2 Kärpille. Lahtelaisten hyökkäysvoima on ollut hurjaa, sillä joukkue on viimeistellyt toiseksi eniten maaleja, eli 194 – vain kymmenen vähemmän kuin Kärpät. Onkin mielenkiintoista nähdä, miten joukkue pärjää kevään peleissä, kun playoff-vaihde asetetaan pykälään.

Viimeksi Vaasassa nähtiin 11 maalia, kun Pelicans haki pisteet lukemin 7-4. Sport vei kaksi edellistä kohtaamista alkukaudesta, toisen rankkareiden jälkeen. JYP on ainoa lepovuorossa oleva joukkue ja sen kauden kohtalo ratkeaa tähän otteluun, joten popcorneja popsitaan Jyväskylässä illalla. Kenties kynsiäkin.

TPS – SaiPa

Vierailevalla SaiPalla ei panosta ole, joten joukkue voi sparrata ilman paineita lauantain karsintaottelua varten. TPS on ollut kuntopuntarin surkein joukkue viidellä kierroksella mitattuna – viisi suoraa tappiota. Näissä turkulaiset ovat tehneet vain kuusi maalia ja omiin on uponnut 18.

TPS:n takana on kolme joukkuetta, joista joku saa varmuudella TPS:n vastaan – oli joukkue sitten kolmas tai neljäs. Tasapisteissä TPS häviää Pelicansille voittojen ollessa tasan, sillä Pelicansilla on huomattavasti parempi maaliero.

Kansikuva: All Over Press