Kommentti: Tappiot hämäävät, Tapparalla on vielä varaa kiristää

Jokerit – TsSKA-matsiin maanantaina? Osallistu arvontaan nyt!

Hallitsevaa Suomen mestaria Tampereen Tapparaa on pidetty läpi kauden suurimpana mestarisuosikkina, jopa itsestään selvänä mestarina. Viime viikot ovat kuitenkin muuttaneet yleistä olettamusta osittain. Tappara on nimittäin hävinnyt viimeisestä kymmenestä pelistään puolet. Torstain tappio tämän kalenterivuoden kovakuntoisimmalle joukkueelle JYPille käynnisti heti spekulaatiot, että onko JYP kuitenkin se suurin mestarisuosikki. Spekulaatiot ovat kuitenkin turhia.

Ne jotka näkivät torstain ottelun, huomasivat varmasti, ettei Tappara hävinnyt huonolla pelillä. Tamperelaiset veivät kenttätapahtumia kahdessa viimeisessä erässä ja joukkueella oli jo tavaramerkiksi muodostunut takaa-ajoaseman ajojahti päällä. Peliä hankaloitti kuitenkin kaksi typerää jäähyä, jotka Jani Lajunen huolimattomasti otti ja joista molemmista JYP rankaisi. Tapparan alivoima ei ole vakuuttanut tällä kaudella, sillä se on tilastojen valossa sarjan kolmanneksi huonoin. JYPiä vastaan sitä hankaloitti vielä Jukka Peltolan poissaolo. Peltola kun on kenties koko sarjan paras av-pelaaja. Peli oli niin sanotusti pienestä kiinni.

Tappara on kuitenkin hävinnyt viimeisestä viidestä tappiostaan kolmessa vasta rankkareilla. Kärpille ja Lukolle Kirvesrinnat hävisi varsinaisen peliajan puitteissa kahden maalin erolla. Kärpiltä Tappara otti pataan, kun joukkueesta oli Leijonien matkassa Peltola, Henrik Haapala ja Veli-Matti Savinainen. Lisäksi kokoonpanosta puuttui loukkaantumisten vuoksi Jere Karjalainen, Jan-Mikael Järvinen sekä Martin Røymark, joten tappio ei ollut yllätys. Tapparan ylle on siis mahdotonta vetää mitään pelillistä kriisiä tappioiden perusteella.

Peleihin ei välttämättä ole maailman helpoin latautua, kun runkosarjan piikkipaikka on hallussa lähes kymmenen pisteen erolla seuraavaan. On luonnollista, että silloin ei saa revittyä ihan kaikkea itsestään irti illasta toiseen. Etenkin ensimmäiset erät ovat olleet Tapparalta varsin aneemisia. Viimeisestä kymmenestä ensimmäisestä erästä joukkue on hävinnyt neljä.

Kirvesrintojen kokoonpano on elänyt viime peleissä, kun Kristian Kuusela ja Blake Parlett ovat tulleet uusina pelaajina mukaan. Päävalmentaja Jussi Tapola on yrittänyt etsiä sopivia ketjukoostumuksia, mutta vielä esimerkiksi Kuuselasta ei ole saatu läheskään kaikkea irti. Kultakypärä Haapala on tällä hetkellä Tapparan selkeä pelillinen johtaja, joka pystyy pelaamaan ketjussa kuin ketjussa huipputasolla. Tapparalla on siis vielä varaa kiristää vähintään Kuuselan panoksen verran.

Esimerkiksi JYPiltä puuttuu tämä elementti ja joukkueen terävin kärki ei ole Tapparan vastaavan tasolla. Tämä yksityiskohta pitääkin Tapparan yhä selkeänä mestarisuosikkina. Se ei näytä vieläkään joukkueelta, joka olisi lyötävissä paras seitsemästä -sarjassa.

Kuva: AOP