Kärppien korpivaellus jäi puolen kauden mittaiseksi – nykyvire ei lupaa mestarisuosikeille hyvää

Unibetilta uudelle asiakkaalle 110 € starttipaketti

2000-luvun menestyneimpiin joukkueisiin kuulunut Kärpät aloitti kauden vaisusti. Oululaiset vaelsivat läpi syyskauden pohjamudissa, mutta niin vain joukkue on onnistunut hivuttautumaan mukaan taisteluun jopa suorasta puolivälieräpaikasta. Kärpillä on mahdollisuus olla kevään todellinen musta hevonen, jos 2000-luvulla kymmenen mitalia voittanutta seuraa sellaiseksi voi tosin kutsua.

Aurinko ei liiemmin Suomessa syksyisin paista, mutta vuodenaika sujui Oulussa poikkeuksellisen synkissä merkeissä. Tuttuun tapaan suurin odotuksin kauteen lähtenyt Kärpät konttasi sarjataulukon hännillä ja monet pettyneet kannattajat vaativat jo Kai Suikkaselle potkuja.

Kärppien kurssi kääntyi nousuun kuin salamaniskusta joulukuun alussa Mikkelissä. Toki Kärppien pelitapa oli jo aiemmin alkanut kääntyä kiekollisempaan suuntaan alkukauden suoraviivaisemmasta pelityylistä, mutta Mikkelistä haettu 6–1 -voitto avasi padot lopullisesti. Alkukauden 27 ottelusta Kärpät nappasi 30 pistettä (keskimäärin 1,11 pistettä/ottelu), kun taas Jukurit-ottelun jälkeisistä 25 pelistä pisteitä on irronnut 46 (1,84 pistettä/ottelu). Varsinkin Raksilassa peli on luistanut. Kärpät on jäänyt pisteittä vain kertaalleen edellisestä kymmenestä kotiottelustaan.

Kärpät on 20 ottelun kuntopuntarissa viidennellä sijalla. Oululaiset ovat tehneet tässä ajassa eniten maaleja Liigassa, kun vastustajan maaliverkko on heilunut peräti 46 kertaa. Kymmenen ottelun mittauksessa Kärpät on saalistanut peräti toiseksi eniten pisteitä. Puolen Suomen joukkueen kuntokäyrä on juuri oikeassa suunnassa kauden tärkeimpien pelien lähestyessä.

Kärpät oli alkukauden käytännössä Mika Pyörälän, Lasse Kukkosen ja Jussi Rynnäksen varassa. Kolmikko piti omilla panoksillaan joukkueen jumbosijan ulkopuolella, kun Kärppien kollektiivisessa tekemisessä oli runsaasti puutteita. Sittemmin onnistujia on alkanut tulla laajemmalla rintamalla. Esimerkiksi nuoret Antti Kalapudas, Ville Leskinen sekä Saku Mäenalanen ovat ottaneet kauden edetessä isoa roolia. Kärpät on kärsinyt tällä kaudella valtavasti loukkaantumisista.

Kärpät vahvisti siirtorajan viime hetkillä rivejään Brock Trotterilla sekä Ivan Svarnylla, jotka vakuuttivat heti ensimmäisissä otteluissaan. Lisäksi oululaisten sairastuvalla on vielä muutamia pelureita, joiden paluun jälkeen Suikkasen palapelissä on erinomaiset palaset. Runkosarjan loppusuoralla on vielä mainiosti aikaa löytää sopivat ketjukoostumukset kauden tärkeimpiin koitoksiin. Ykkösketjun suhteen Kärpät on saanut vastauksia Trotterin otettua väkevillä otteillaan paikkansa ykkösvitjasta. Palapelin kenties tärkein palanen on ollut oikealla paikallaan läpi kauden, kun Jussi Rynnäs on torjunut heti alusta alkaen erinomaisella tasolla. Sarjan paras maalivahti antaa Kärpille mahdollisuuden voittoon ottelusta toiseen.

Kärpät majailee tällä hetkellä sarjataulukon kahdeksannella sijalla ja joukkueella on kaikki mahdollisuudet jopa kuuden joukkoon. Pelicans pitää hallussaan viimeistä suoraa puolivälieräpaikkaa kuuden pisteen erolla Kärppiin, mutta lahtelaisilla on yksi ottelu enemmän pelattuna.

Kävi Kärppien runkosarjasijoituksen suhteen miten tahansa, niin kestomenestyjä ei ole varmasti toivottu vastustaja pudotuspeleissä. Sen verran kovaan lentoon joukkue on lähtenyt kauden tärkeimpien otteluiden lähestyessä.

Liiga jatkuu tänään viiden ottelun voimin ja taistelu pudotuspelipaikoista käy kuumimmillaan. Voit seurata maan parasta kiekkoa Nelonen Pron kanavilta sekä Ruutu+ -palvelustaKattavan kerroinvalikoiman Liigaan löydät Unibetiltä.

Kansikuva: All Over Press