Katseet kääntyvät Hakametsään – Ilves tarvitsee kolme pistettä

Kymmenen pistettä pudotuspelirajasta jäljessä oleva Tampereen Ilves kohtaa tänään Liigan viimeistä playoff-paikkaa hallussaan pitävän Vaasan Sportin.

Hakametsässä on luvassa huikea kiekkotrilleri: Ilves käytännössä tarvitsee tänään kolme pistettä, mikäli se haluaa pelata tänä keväänä pudotuspeleissä. Sport on saalistanut kymmenen pistettä enemmän kuin Ilves, mutta vaasalaiset ovat myös pelanneet kaksi ottelua tamperelaisia enemmän.

Ilveksen kolmen pisteen voitto kaventaisi eron seitsemään pisteeseen ja, kun joukkue on pelannut vähemmän otteluita, voi ero kaventua nopeastikin minimaaliseksi. Sportin voitto tekisi eroksi jo 13 pistettä, mikä kuulostaisi jo liian isolta vuorelta kiivettäväksi.

Tuomas Tuokkolan korvannut Kari Heikkilä onkin saanut tupsukorvat heräämään kreivin aikaan. Ilves on voittanut viimeisestä kuudesta ottelustaan viisi ja näissä otteluissa maaliero on ollut 19–12.

Tuokkolan aikainen kiekkokontrolli on muuttunut Heikkilän suoraviivaisempaan pystysuunnan kiekkoon. Heti kun pelaajat omaksuivat Heikkilän ideologian, alkoi tulosta syntyä. Ratkaisijoita on löytynyt useammasta kentästä, mutta tärkein ominaisuus on ollut ylivoiman toimivuus. Ilveksestä löytyy paljon kiekkotaitavia puolustajia, jotka ovat nostaneet tasoaan. Esimerkiksi Saku Salmela, Macus Fagerudd ja Veli-Matti Vittasmäki ovat löytäneet kosolti tehoja.

Hyökkäyksessä esiin on noussut etenkin Kai Kantola, joka on maalannut viimeisen kuuden ottelun aikana tehot 3+2, kun ennen tätä jaksoa hän oli iskenyt 32 ottelussa tehot 3+10.

Kotijoukkueen maalinsuulla on tällä hetkellä eniten kysymysmerkkejä: Hannu Toivonen on toistaiseksi sivussa, joten torjuntavastuu on annettu nuorelle Henri Kiviaholle. Dallas Starsin varaus on väläyttänyt osaamistaan, mutta pysyykö taso?

Isot panokset tekevät Ilveksestä taatusti vahvan joukkueen tänään, mutta illan vastus ei ole helpoimmasta päästä. Sport tietää tilanteen ja se yrittää pitää pudotuspelipaikkansa itsellään kynsin ja hampain. Vaasalaiset ovat olleet viime aikoina hyvässä vedossa, vaikk tulokset ovatkin vuoristoratamaiset. Joukkue pelasi viimeksi perjantaina kotijäällään, milloin Kärpät sai kokea pohjalaisten kovuuden.

Sport on tiiviisti puolustava joukkue, joka ajaa suoraviivaisesti kohti maalia. Vahva luisteluvoima ja iso asenne tekevät Sportista ärsyttävän vastustajan.

Seuraa heitä:

Saku Salmela, Ilves: Pienehkö ja taitava puolustaja on ottanut tällä kaudella taas askeleita oikeaan suuntaan. Kiekolliset taidot luokkaa loistava ja tehoja on syntynyt kovaan tahtiin. Muun muassa HPK sai kokea Sakun taidot, kun tämä väkkärä iski Kerhoa vastaan tehot 1+3. Häneltä vaaditaan taas urotekoja, mikäli Ilves haluaa jatkaa kauttaan runkosarjan jälkeen.

Tuomas Vänttinen, Sport: Kevään lapsi ja suuri johtaja. Työmies Vänttinen on iskenyt tällä kaudella sensaatiomaisesti 18 maalia, mihin ei kukaan uskonut ennen kautta. Hän on parhaimmillaan tiukoissa paikoissa, joten tänään ja loppukauden aikana saatetaan nähdä entistä parempi Tuomas Vänttinen.

Arvio:

Tänään ei maaleilla mässäillä, sillä jokaisesta kiekosta käydään hurjaa taistelua. Kumpikin pyrkii pelaamaan varmasti ja välttelemään virheitä, mikä saattaa näkyä eräänlaisena varovaisuutena. Ratkaisua voidaan hyvinkin hakea jatkoajalta, sillä erot ovat minimaaliset.

Kierroksen muut ottelut:

  • JYP-HIFK
  • Lukko-HPK
  • Pelicans-Blues
  • TPS-Tappara

Seuraa maan parasta kiekkoa Nelonen Pro -kanavilla tai Ruutu -palvelussa. Illan kierros alkaa kello 18.30.