Kommentti: Haussa palapelin viimeiset palaset

Liigan siirtoikkuna on vielä auki muutaman viikon, minkä vuoksi useat seurat etsivät kuumeisesti vahvistuksia joukkueeseensa. Siirtoraja umpeutuu 15. helmikuuta.

Kevään viimeiset hankinnat voivat olla ratkaisevia tekijöitä: yksi tärkeä lenkki voi nousta yllättävän isoksi palaseksi. Esimerkiksi Teemu Selänne on sanonut, että Anaheim Ducksin vuoden 2006 mestaruushaave tuhoutui yhden palasen puuttumiseen. Se palanen oli Chris Pronger, joka tuli seuraavalla kaudella Anaheimiin, ja Ducks nousi samalla kaudella Stanley Cup -mestariksi. Pronger oli sarjan johtavia puolustajia, mutta se puuttuva palanen voi olla esimerkiksi neloskentän sentteri tai kakkosmaalivahti.

Tätä Liiga-joukkueissa tällä hetkellä mietitään: mikä on se tekijä, joka mahdollistaisi parhaimman mahdollisen lopputuloksen?

Suurimmat mestarisuosikit Kärpät, Tappara, HIFK ja Lukko eivät ole valmiita vielä. IFK:lla on paperilla kaikki kunnossa, mutta tällä hetkellä ongelmana on se, että joukkue ei pelaa tasollaan.

Kärppien puuttuva palanen voisi olla koodinimi ”jonipitkänen”. Yksi kokenut oman elämänsä ”chrispronger” toisi huomattavan paljon lisävoimia kärppänippuun. Toinen palanen voisi löytyä maalilta: Sami Aittokallioon voi taatusti luottaa, mutta kokematon veskari voisi tarvita rinnalleen kokeneen ja rutinoituneen sparraajan.

Tapparan suurin ongelma lienee maalivahdeissa. Tomi Karhunen on melkoinen kysymysmerkki, sillä hän ei ole pystynyt olemaan tasaisen varma suoriutuja. Kokematon Dominik Hrachovina on säväyttänyt, mutta voiko hänellä lähteä tavoittelemaan mestaruutta?

Maalivahtia etsiville ilmainen vinkki: jos Ilves on helmikuun alkupuolella menettänyt pudotuspelimahdollisuutensa, lyökää kriisiseuralle iso tukku kahisevaa ja pestatkaa Hannu Toivonen loppukaudeksi.

Mutta entäs Lukko? Joukkueessa on hyvät kärkikentät, loistava neloskenttä, mahtava maalivahti sekä nimekäs ja monipuolinen pakisto, joten kaikki näyttää hyvältä. Raumalle ei tarvita uusia ukkoja, mutta Lukolla on sama ongelma kuin IFK:lla: joukkue ei ole lunastanut potentiaaliaan.

Kysymys enää kuuluukin, mistä hommata vahvistuksia? Ulkomailta voi löytyä helmiä – tai ainakin nimellisesti helmiä – kuten Kärpät löysi viime keväänä hankkiessaan Ben Maxwellin sekä Lukas Kasparin. Tai kuten TPS löysi viime viikolla Francis Paren.

Suljettu Liiga tarjoaa häntäpään joukkueille mahdollisuuden kohennella talouslukemiaan myymällä tai lainaamalla pelimiehiään. Tässä vaiheessa kukaan ei ole vielä luovuttanut, mutta esimerkiksi Blues, Ilves ja HPK ovat saattaneet heittää kirveensä kaivoon helmikuun puolivälissä. Blues voidaan saman tien unohtaa laskuista, mutta Kerho ja Ilves voivat hyvinkin päästää joitain pelaajiaan pois.

Molemmissa joukkueissa vaihtuu ensi kaudeksi valmentaja ja molemmilla on sellaisia pelaajia, joilla ei ole sopimusta ensi kaudeksi. Ja ne, joilla olisikin sopimus nykyiseen seuraansa, voivat olla kaupan kevään mittaisella lainapestillä, jos hinnasta päästään sopuun. Yksi tällainen on juurikin Ilves-veskari Toivonen, vaikkakin skenaario on hyvin epätodennäköinen.

Aika näyttää, kuka vahvistuu ja kenellä, mutta yksi asia on varma: kärkipään seurat etsivät kuumeisesti viimeistä palasta ryhmäänsä.