Liiga-ennakko: Kuka jätetään jumbosijalle?

Faneille.comin viimeisessä ennakossa tarkastellaan pudotuspelien ulkopuolelle jääviä joukkueita. Ennakostamme löydät joukkueet sijoilta 11-14.

Seurojen nimen perässä näet suluissa joukkueiden viime kauden sijoituksen. Ennakkomme sijoista 1-6 löydät täältä ja sijat 7-10 täältä

11. KalPa (14)

Kalevan Pallon surkeaakin surkeampi viime kausi on varmasti jokaisella muistissa. Alkava kauden lähtökohdat ovat jälleen heikot, mutta viime vuotista laahustusta on tuskin luvassa. KalPan playoff-unelma elää, mutta sinne on vielä pitkä matka: joukkueen nimilista on heikko, mutta nimet selässä eivät aina kerro koko totuutta.

KalPalla on rosterissaan paljon pelaajia, joiden todellista tasoa ei olla vielä nähty. Esimerkiksi keskushyökkääjissä voi nähdä ison potentiaalin, mutta pelaaminen hyvällä tasolla Liigassa vaatii paljon muutakin kuin pelkkää potentiaalia. Joukkueen peräsimeen on palannut Pekka Virta, joka vakuutti muutama vuosi sitten kuopiolaisten riveissä. Virta peluutti hyvinkin kiekollista peliä, josta on tullut osa KalPan identiteettiä. Virran pelitaktiikassa ei välttämättä heitetä aina kiekkoa päätyyn vaan kiekkokontrolli on noussut isoon rooliin.

Kyseinen pelitaktiikka vaatii taitavia pelaajia ja KalPasta onkin rakennettu hyvin kiekollinen joukkue. Riittääkö pelaajien taso siltikään tähän? KalPa ei ole kokenut pahoja menetyksiä. Sami Kapanen lopetti hienon uransa ja Kasperi Kapanen tavoittelee paikkaa NHL:stä, mutta paluuta Kuopioon ei voida kokonaan poissulkea. Kuopiolaiset ovat kuitenkin onnistuneet naaraamaan hyviä pelimiehiä Savoon, vaikka ne suurimmat starat puuttuvatkin.

Kärkiosaajaksi hankitut Michal Birner ja Tomas Kubalik kantavat ison taakan KalPa-nutussa, mutta löytyykö heistä joukkueen kannattelijoita? Menestyvä joukkue tarvitsee hyvän maalivahdin, ja KalPa hankki sille osastolle Eero Kilpeläisen, joka on pärjännyt Liiga-jäillä hyvin, mutta 29-vuotias juvalainen ei ole mikään sateentekijä. Kilpeläisen viime kausi sujui heikosti Sveitsissä, eikä miehen nykykunnosta ole vielä tietoa.

Mikäli Kilpeläinen palaa Pori-vuosiensa tasolle, nähdään KalPa-maalilla loistava kassari, mutta se vaatii myös puolustuksen apua. Tämä osasto onkin Kuopiossa luvalla sanoen heikko. Toki alakerrasta löytyy Mikko Jokelan, Antti Halosen sekä Jussi Timosen kaltaisia oman pään pelaajia, mutta riittääkö tämän kolmikon panos puolustuksen kokonaisvaltaiseen onnistumiseen?

Lisäksi KalPan pakkiosastolta puuttuu selvä kiekollinen liideri. Adam Masuhrin ja Marko Kauppisen lähdettyä viime keväänä, on joukkueen puolustukseen jäänyt iso lovi. Ykkösylivoiman pyörittäjäksi on ehdolla kolme taitavaa puolustajaa: Tero Konttinen, Joonas Lyytinen, ja Miika Koivisto, joista viimeisenä mainittu on ehdottomasti paras vaihtoehto. Koivisto on kahden viime kauden aikana näyttänyt kykenevänsä hyvään kiekolliseen peliin, mutta nyt vaaditaan seuraavaa kehitysaskelta.

19-vuotias Lyytinen on kova lupaus, mutta hänen aikansa on tuskin vielä tällä kaudella. Konttinen on puolestaan luonut uraansa alasarjoissa, vaikka taustalla onkin yksi onnistunut 27 tehopisteen Liiga-kausi. Todellisuudessa Konttinen tuskin palaa noihin pistelukemiin enää koskaan.

Puolustusosasto vaikuttaa ennakkoon heikolta ja samaa voi sanoa hyökkäysosastosta. KalPalla on kuitenkin paljon taitavia ja nopeita hyökkääjiä, jota varmasti hyödynnetään Niiralan Montun lentokenttäjäällä. Paljon on pedattu tshekkikaksikko Kubalik-Birnerin harteille, joten heidän onnistumisensa on savolaisille elinehto. Birner on pelannut yhden loistavan kauden Liigassa ja viime kausi sujui KHL:ssä edesmenneessä HC Lev Prahassa. Birner on hyvä kahden suunnan hyökkääjä, mutta pystyykö hän ottamaan vastuuta myös tulosyksiköissä? 24-vuotias Kubalik on pelannut NHL:ssä, mutta hänenkään vahvuudet eivät välttämättä ole pistetehtailussa, sillä isokokoinen tshekki on parhaimmillaan rouhijana. Nyt mieheltä odotetaan myös pisteitä.

Joukkueen ehdoton ykkössentteri on Jukka Voutilainen, jonka täytyy palata omalle tasolleen. Kuopiolaislähtöinen hyökkääjä pystyy parhaimmillaan takomaan kovia pistelukemia, mutta konkarin peliotteissa on ollut hyytymisen merkkejä parin viime kauden aikana. Miehen loukkaantumishistoria asettaa myös pelottavia kysymyksiä KalPan kaudelle.

KalPa-hyökkäys on kaiken kaikkiaan verrattavissa Tokmannin ilmaisiin lahjaämpäreihin – hyvällä onnella voi saada 50 euron lahjakortin, mutta huonommalla tuurilla käteen jää puolikuntoisia kuulakärkikyniä. Arttu Ilomäki, Janne Keränen ja Jaakko Rissanen ovat puhtaita taitopelaajia ja heidän täytyy kantaa vastuuta. Pystyykö tämä kolmikko nostamaan tarpeeksi tasoaan? Jos pystyy, KalPan kausi näyttää huomattavasti paremmalta.

Palaako Jukka Voutilainen Ruotsi-vuosiensa tasolle?

Arvioimme KalPan jäävän taas pudotuspelien ulkopuolelle, mutta ihmeitäkin tapahtuu. Joskus paskastakin on väännetty suklaakonvehtia.

Seuraa häntä: Jaakko Rissanen

24-vuotias keskushyökkääjä on väläytellyt osaamistaan, mutta loukkaantumiset ovat estäneet lopullisen läpimurron. Taitava kuopiolaiskasvatti palasi parin vuoden jälkeen kotiinsa, joten nyt miehen näytönhalut ovat varmasti korkealla. Rissasella on kaikki potentiaali nousta tehokkaaksi kärkihyökkääjäksi, mutta polkeeko kehitys paikallaan?

Tulleet pelaajat:

  • – Mikko Jokela (HIFK)
  • – Eero Kilpeläinen (Zug)
  • – Sami Mutanen (Ässät)
  • – Jaakko Rissanen (SaiPa)
  • – Samu Perhonen (HIFK A-juniorit)
  • – Michal Birner (HC Lev Praha)
  • – Tomas Kubalik (HC Lev Praha)
  • – Janne Keränen (Lukko)
  • – Tero Konttinen (HCK)
  • – Mikael Ruohomaa (JYP)
  • – Mikko Nuutinen (SaPKo)
  • – Toni Hyvärinen (Jukurit)
  • – Timo Hiltunen (Hokki)

12. Ilves (11)

Tampereen toinen seura ei lähde tulevaan kauteen kovinkaan suuret paineet niskassaan. Viime kaudella Ilves keikkui jopa sarjataulukon kärkipäässä, mutta kevättä kohden kone hyytyi – lopulta viimeinen pudotuspelipaikka lipui runkosarjan viimeisessä ottelussa käsistä.

Ilves on menettänyt kovia nimiä kesän aikana: runkosarjan parhaimpiin pelaajiin lukeutunut Michael Keränen, selvä ykkösmaalivahti Ville Kolppanen sekä ykköspuolustaja Simon Gysbers vaihtoivat kaikki maisemia. Näihin saappaisiin ei ole astunut saman kaliberin herroja.

Ilveksen peräsimessä jatkaa Tuomas Tuokkola, joka on tehnyt loistavaa työtä tamperelaisten leirissä. Ilvekseltä nähdään varmasti samaa iloista kiekkoa, jota viime vuonnakin, mutta pystyvätkö tupsukorvat olemaan tehokkaampia kuin viime vuonna? Miten kovat pelaajamenetykset paikataan? Ilmassa leijuu paljon kysymysmerkkejä eikä ennusteet lupaa hyvää Ilves-leiriin.

Joukkueen maalivahtipeli asettaa ensimmäiset mustat pilvet tamperelaisten ylle. Kenestä tulee seuran ykkösmaalivahti – Joonas Korpisalo vai Juha Järvenpää? 20-vuotias Korpisalo on tulevaisuuden nimi ja viime kaudella Jokerit-kasvatilta nähtiin hyviä väläytyksiä. Onko hänen aikansa kuitenkaan vielä? Järvenpää on puolestaan hieman kokeneempi maalivahti, mutta viime kausi meni penkin alle loukkaantumisten vuoksi.

Maalivahtikaksikko on ennakkoarvioissa Liigan heikoimpia, mutta ennakot eivät aina pidä paikkaansa. Ilves-puolustus ei ole kokenut kovin isoja muutoksia. Gysbersia ei ole pystytty korvaamaan, mutta joukkueen pakistosta löytyy potentiaalisia pelaajia, kuten K-Vantaasta hankittu Saku Salmela. Nuori puolustaja on säväyttänyt harjoituskaudella kiekollisilla otteillaan, mutta tosipelit ovat aina oma maailmansa.

Kokeneet Jarkko Näppilä, Atte Pentikäinen ja Martti Järventie hoitavat roolinsa varmasti hyvin kentällä. Lisäksi MM-kisoissakin viime keväänä pelannut Tommi Kivistö tuo taattua oman pään osaamista Ilves-puolustukseen. Ei sovi myöskään unohtaa KalPa-kasvatti Mikko Kukkosta, joka pelasi viime kaudella uransa parhaan sesongin.

Ilveksen puolustus on tasapaksu suoriutuja, jossa kukaan ei loista sen suuremmin. Menestyvä joukkue tarvitsee kuitenkin ykköspuolustajan, joka pyörittää ylivoimaa vastustajan siniviivalla illasta toiseen. Löytyykö tupsukorvista yhtäkään pakkia, joka pystyy nappaamaan tämän roolin? Mestis-löytö Salmela on yksi potentiaalinen nimi, kuten on myös seuran oma kasvatti Konsta Mäkinen. Tältä nuorelta kaksikolta löytyy lahjakkuutta, mutta realisoituuko se vielä pisteiden valossa?

Kokenut Järventie ei ole enää muutamaan vuoteen onnistunut pistetehtailussa ja tuskin sellaista onnistumista todistetaan ensi kaudellakaan. 26-vuotias Näppilä sen sijaan on osoittanut pystyvänsä pelaamaan myös hyvää kiekollista peliä. Hänelle saattaakin avautua todella iso rooli hyökkäyspäänpelissä, mutta uutta ”bobbyorria” hänestä ei saa tekemälläkään.

Ilveksen hyökkäys on hyvin samankaltainen kuin puolustus: joukkue huokuu tasaisuutta ja potentiaalia, mutta todellisuudessa myös tehottomuutta. Seurasta tuskin löytyy uutta Michael Kerästä vastaamaan hyökkäyspään tehoista, mutta Ilves voi saada rosteristaan kasaan pari hyvää kenttää.

Joukkueesta löytyy useampikin hyökkääjä, joilla on mahdollisuudet iskeä 30 tehopistettä runkosarjassa: Turo Asplund, Sami Sandell, Mark Hurtubise, Alexander Ruuttu, Antti Tyrväinen ja Teemu Rautiainen kuuluvat tähän joukkoon. Lista ei vakuuta, mutta loistavalla joukkuepelillä pystytään tekemään tulosta. Varsinkin nuoriso-osastolta kaivataan nyt harppauksia. 92-ikäluokkaa edustavat Rautiainen ja Ruuttu saavat elämänsä mahdollisuuden nousta kärkihyökkääjiksi miesten tasolla ja potentiaalia heiltä siihen löytyykin.

Ilvekseltä löytyy joukkueestaan myös vielä nuorempia lupauksia, joilta ei varsinaisesti vielä odoteta tulosta, mutta he pystyvät yllättämään jo ensi kaudella. Nuorten maajoukkueissa paljon pelanneet Aleksi Mustonen ja Roope Hintz ovat taitavia ja ennen kaikkea todella lupaavia pelaajia, mutta onko heistä vielä tällä kaudella nousemaan isoon rooliin?

Ei olisi suuri ihme, mikäli Ilves painisi tehottomuuden kanssa koko kauden, mutta se ei välttämättä vielä tarkoita heikkoa menestystä. Tasapaksusta hyökkäyksestä löytyy hyviä taistelijoita ja varsinki alempiin kenttiin löytyy kelvollisia pelimiehiä. Tommi Välimaa, Jiri Veistola ja Tapio Laakso tuovat joukkueeseen fyysisyyttä ja hyvää kahden suunnan peliä. Ilveksen iskun paikka onkin ärsyttävässä, nopeassa ja rymistelevässä kiekossa, jolla menestystä voikin karttua.

Uskomme Ilveksen kuitenkin jäävän pudotuspelien ulkopuolelle, sillä joukkue ei ole millään osa-alueella tarpeeksi laadukas.

Jatkaako Asplund samalla tasolla? (AOP)

Jatkuuko Asplundin lento? (AOP)

Seuraa häntä: Turo Asplund

29-vuotias JYP-kasvatti on noussut vanhemmalla iällä parrasvaloihin. Viime kaudella Asplund teki todellisen läpimurtonsa iskemällä 32 tehopistettä Ilves-nutussa ja nyt häneltä odotetaan vähintäänkin samanlaista kautta. Vahva kahden suunnan sentteri nautti isosta roolista Tampereella, mutta pystyykö mies vielä parantamaan?

Tulleet pelaajat:

  • – Saku Salmela (K-Vantaa)
  • – Antti Tyrväinen (Jokerit)
  • – Joonas Riekkinen (KalPa)
  • – Mark Hurtubise (AIK)
  • – Teemu Rautiainen (HPK)
  • – Tapio Laakso (TPS)
  • – Patrik Moisio (ei joukkuetta)

13. Sport (Liiga-nousu)

Liiga-nousijan kautta on vielä hyvin vaikea ennustaa, mutta ennusmerkit eivät lupaile hyvää. Joukkueen päävalmentajaksi siirtyi Tomek Valtonen, jonka kokemattomuus ei ainakaan paranna asetelmia. Sport on jäänyt kilpavarustelussaan selvästi jälkeen, ja joukkue näyttääkin enemmän tasokkaalta Mestis-joukkueelta kuin huonolta Liiga-joukkueelta.

Vaasassa ensimmäisen kauden tavoite on varmasti välttää jumbosija, vaikka julkisesti siitä ei puhutakaan. Pudotuspelipaikka olisi suuri ihme, mutta urheilussa kaikki on mahdollista – Sport pystyy loistavan kotiyleisönsä turvin napsimaan tärkeitä voittoja Vaasassa, mutta miten käy vieraissa?

Valtonen on sanonut Sportin pelaavaan kurinalaista puolustuspeliä, johon vaasalaisten pelin onkin pakko perustua. Kiekollisessa pelissä Sport on kieltämättä Liigan pohjasakkaa, maalintekopelistä puhumattakaan.

Sport-maalilla häärivät Hannu Toivonen ja Ville Hostikka, jotka ovat hyvin samanlaisessa tilanteessa. Mikäli kaksikko haluaa vielä yltää urillaan eteenpäin, nyt on tehtävä tulosta. Elokuun perusteella Sportin maalivahtitilanne vaikuttaa kelvolliselta, vaikka taso ei aivan yltä sarjan kärkiveskareihin.

Sportin puolustuksesta ei löydy yhtään kovaa tekijää, mikä tulee viemään Valtoselta varmasti useammatkin yöunet. Viime kaudella Mestiksessä tehoillut Eetu Heikkinen ei ole pystynyt ottamaan tarvittavia kehitysaskelia, mikä saattaa tiputtaa miehen jopa kokoonpanon ulkopuolelle. Lukosta hankittu Matt Generous on hyvä oman pään luuta, mutta kiekollista vastuuta hänelle ei ole luvassa.

Sportilla on kohtalaisen hyvä pakkikalusto omaan päähän, mutta kiekollinen taito loistaa poissaolollaan. Antti Uitto, Petteri Lindbohm, Mikko Pukka ja Miko Malkamäki muodostavat jämäkän nelikon Sportin takalinlinjoille, mutta tehoja heiltä on turha odottaa.

Jokerilaina Niko Peltola saanee alkukaudesta ison vastuun joukkueen takalinjoilla, mutta 24-vuotias vaasalainen tuskin pystyy iskemään hirmuisia tehoja. Mestiksestä tulleilta miehiltä odotetaan nyt harppauksia, kuten Ari Gröndahlilta, joka on 195-senttinen rightin puolustaja. Kolossimainen pakki luistelee kokoisekseen hyvin ja lähtee mielellään tukemaan hyökkäyksiä. Olisiko tässä vaasalaisten täsmäase?

Kokonaisuudessaan pohjalaisten alakerta vaikuttaa heikohkolta, etenkin hyökkäyssuuntaan. Eikä joukkueen hyökkäys myöskään aiheuta sen suurempia hurraa-huutoja. Sportilta puuttuu jokaiselta osa-alueelta tähtipelaajat, mutta kuten kaikille muillakin joukkueilla, rosterissa on useita potentiaalisia yllättäjiä.

Kärkiosaamista edustavat ulkomaalaiset Kelsey Tessier ja Damien Fleury. Kaksikon ympärille rakentuu vaasalaisten ykköskenttä ja maalintekovastuu. Molemmat ovat melko pienikokoisia, mutta kaksikon taitotaso on korkealla. Tessier ja Fleury saapuivat Sport-nuttuun Allsvenskanista, joka osaltaan asettaa kysymyksiä.

Kärkikaksikon takana on iso tukku pelaajia, joilla on loistavas mahdollisuus nousta tulosta tekeväksi Liiga-hyökkääjäksi, kuten Charles Bertrand, Samuli Kivimäki sekä Lassi Kokkala. Varsinkin Kivimäellä on loistavat ominaisuudet: kova laukaus, hyvä luistelu ja luontainen maalintekijävaisto. Mestiksessä Kivimäki paukutti viime kaudella peräti 38 osumaa 54 ottelussa.

Hieman kokeneempaa kaartia edustavat Marko Luomala, Jarkko Immonen sekä Jarkko Hattunen ovat tuottaneet aiemmin urallaan enemmän tai vähemmän pisteitä Liigassa. Luomalalla on tilillään maalipörssin voitto kaudelta 2009-10 ja Immonenkin on iskenyt parhaalla kaudellaan 38 tehopistettä. Näillä herroilla on oiva tilaisuus nostaa statustaan, sillä koko kolmikon urasuunnat ovat olleet selvästi laskussa.

Kotkapaitojen hyökkäys huokuu mielenkiintoisia nimiä. Monella pelaajalla on elämänsä mahdollisuus nostaa osakkeitaan ja napata paikkansa Liiga-jäillä. Valtonen on saanut nippuunsa taistelevia pelaajia, kuten Erik Riskan, ja nuoria lupauksia, kuten Aleksi Rekosen, mutta onko Valtosesta vielä johdattamaan Sportia jatkopeleihin? Tuskin on vielä sen aika, mutta mahdollisuus siihen on olemassa.

Arvioimme vaasalaisten välttävän jumbosijan, mutta kausi päättynee runkosarjaan.

Damien Fleuryltä odotetaan paljon. (AOP)

Damien Fleuryltä odotetaan paljon. (AOP)

Seuraa häntä: Damien Fleury

Ranskalainen snaipperi, joka on totuttu näkemään keväisin MM-kisoissa. 28-vuotias Fleury on niitannut kovaa tulosta Ruotsin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla, mutta riittääkö potku Liiga-jäillä? Ranskalaiselle on annettu iso rooli alkukaudesta ja arpa on nyt heitetty.

Tulleet pelaajat:

  • – Hannu Toivonen (Toledo Walley)
  • – Ville Hostikka (TPS)
  • – Petteri Lindbohm (Jokerit)
  • – Miko Malkamäki (Ässät)
  • – Niko Peltola (Jokerit)
  • – Mikko Pukka (SaiPa)
  • – Joonas Valkonen (Blues)
  • – Matt Generous (Lukko)
  • – Damien Fleury (Lausanne)
  • – Kelsey Tessier (Rögle)
  • – Charles Bertrandt (TPS)
  • – Jarkko Immonen (Pelicans)
  • – Antti Kangasniemi (Ilves)
  • – Erik Riska (Lukko)
  • – Aleksi Rekonen (K-Vantaa)
  • – Teemu Henriutus (K-Vantaa)
  • – Joel Kiviranta (Jokerit)
  • – Roope Kuhakoski (HIFK)
  • – Felix Westermarck (Blues)
  • – Tomi Körkkö (Kärpät)

14. HPK (10)

Pudotuspelien ulkopuolelle jäävistä joukkueista, kuka tahansa voi tippua jumbosijalle. Sport on ennakkoon heikoin joukkue, mutta HPK:lla saattaa olla hankala kausi edessään. Tällä kertaa HPK valikoitui runkosarjan viimeiseksi, sillä Hämeenlinnassa on havaittavissa suuria aukkoja monella osa-alueella.

Sportiin verrattuna HPK:sta löytyy enemmän yksilötaitoa, mutta hyökkäyspään kärkipelaajien nykykunnosta ei ole vielä tietoa. Maalilla nähdään kovan luokan nimi, sillä Juuse Saros jatkaa kasvattiseuransa tolppien välissä. Puolustusta johtaa Craig Schira, joka on varsinkin ylivoimapelissä todella näpäkkä pelaaja, mutta kokonaisuus ratkaisee. Vaasalaisten joukkue vaikuttaa yksinkertaisesti nopeammalta, fyysisemmältä ja nälkäisemmältä kuin HPK, jonka vuoksi Kerho jää tällä kaudella jumbosijalle.

Joukkueen päävalmentajana jatkaa Pasi Arvonen, joka nosti keväällä Hämeenlinnassa osakkeitaan, mutta uusi kausi tuo aina uudet ongelmat. Kerholta puuttuu hyökkäyksestään Ville Viitaluoma, Borna Rendulic sekä Teemu Rautiainen. Tilalle on astunut pari ulkomaalaista ja muutama suomalainen, mutta löytyykö tästä joukosta tarpeeksi kovia korvaajia?

HPK:n maalivahtiosasto on kunnossa, mikäli Saroksen taakaksi ei nouse ”toisen kauden kirous”. Saros on parhaillaan Liigan kärkiveskareita ja häntä sparraa kokenut Joni Myllykoski.

Laadukkaan maalivahtikaksikon edessä pelaa mielenkiintoinen puolustus: alakerrassa on lukuisia hyviä nuoria puolustajia, joilta vaaditaan vastuunkantoa. Schiran lisäksi perussuoriutujia ovat kokeneet Antti Bruun ja Ossi-Petteri Grönholm. Schira vastaa HPK:n ylivoimapelistä, mutta kuinka nuoriso pystyy vastaamaan tähän?

Juuso Honka, Petteri Nikkilä ja Aleksi Laakso ovat taitavia pakkeja, mutta onko tästä kolmikosta antamaan tulitukea Schiralle? Lisäksi Jyri Niemi pystyy suhteellisen hyvään kiekolliseen peliin, mutta lähtökohtaisesti hämeenkyröläinen siivoaa omaa päätä.

Kerholla on kevyt puolustus, joka saattaa aiheuttaa isoja ongelmia kauden aikana. Kokonaisuudessaan HPK:lta pitäisi löytyä hyvää kiekollista osaamista, mutta pysyykö alakerta puhtaana? Tämä aiheuttaa isoimmat kysymykset ennen kauden alkua.

HPK-hyökkäyksestä löytyy kyseenalaisia nimiä. Joukkueen kärkisenttereistä ei voi vielä sanoa mitään, sillä Zach Hamill ja Marek Viedensky ovat iskeneet urallaan lähinnä kohtalaisen hyviä teholukemia AHL-jäillä. HPK:n menestys riippuukin hyvin paljon siitä, millaisiksi hankinnoiksi Hamill ja Viedensky osoittautuvat. Alempien kenttien keskusta on kuitenkin hyvällä mallilla, sillä Juhani Jasu, Tuomas Vänttinen ja Otto Paajanen ovat loistavia puolustavia senttereitä. Lisäksi heiltä löytyy riittävästi kiekollista osaamista.

HPK:lla ei ole heittää todellisia maalipyssyjä laidoille. Jesse Saarinen, Eero Somervuori ja Joonas Vihko ovat aikoinaan iskeneet kovia maalilukemia, mutta tästä kolmikosta tuskin löytyy enää tarpeeksi potkua 20 maalin kausiin. HPK:lla on hyökkäyspäässä isoja ongelmia, minkä vuoksi voittaminen tulee olemaan hankalaa.

Arvioimme HPK:n jäävän runkosarjassa viimeiseksi, vaikka joukkue onkin paperilla Sportia edellä. Hämeenlinnalaisilla on puutteita kovuudessa, tehokkuudessa ja jopa nopeudessakin. Fanit eivät löydä hallille, jos tulokset ovat heikkoja, joten HPK vajoaa syvään talviuneen jo hyvissä ajoin kautta. Tätä ongelmaa tuskin nähdään Liiga-nousija Sportin peleissä.

Hamill on pelannut 20 NHL-ottelua tehoin 0+4. (AOP)

Hamill on pelannut 20 NHL-ottelua tehoin 0+4. (AOP)

Seuraa häntä: Zach Hamill

25-vuotias kanadalaishyökkääjä oli aikoinaan suurlupaus. Boston Bruins varasi taidokkaan sentterin kesän 2007 NHL Draftissa numerolla kahdeksan. Ura aikuisten peleissä on kuitenkin jäänyt vaatimattomaksi. Hamill on karttanut kokemustaan lähinnä AHL:ssä, eikä tehot sielläkään ole päätä huimaavia. Viime kaudella Hamill nähtiin myös KHL:ssä, mutta jälleen laihoin tuloksin. Kanadalaisella alkaa olla viimeiset mahdollisuudet nousta urallaan eteenpäin ja nyt siihen olisi oiva tilaisuus.

Tulleet pelaajat:

  • – Eero Somervuori (HIFK)
  • – Juhani Jasu (Lukko)
  • – Joni Myllykoski (Sterzing/Vipiteno)
  • – Zach Hamill (Barys Astana)
  • – Marek Viedensky (Worcester Sharks)
  • – Nicolas Ritz (Dijon)
  • – Jere Laine (HCK)
  • – Toni Jalo (Jukurit)
  • – Saku Salminen (Jokerit)

Runkosarja käynnistyy tällä viikolla ryminällä. Kausi alkaa keskiviikkona 10.9 Kärpät-Tappara -ottelulla ja siitä eteenpäin pelejä pelataan joka päivä tällä viikolla. Muista myös tsekata ennakkomme kärjen sekä keskikastin osalta.