Liiga-joukkueiden joululahjatoiveet: Vaasaan sopua, Turkuun tasaisuutta ja Mikkeliin pisteitä

Ruutu LogoVoit katsoa kaikki Liigan ottelut tuttuun tapaan Ruutu+ -palvelun kautta.

Betsafe tarjoaa asiakkailleen viikonlopuiksi riskittömän 20 euron mobiilivedon. Katso tarkemmat tiedot ja tartu tarjoukseen tästä!

Liigan runkosarjassa ollaan ylitetty jo puoliväli, joten jyvät alkavat erottua akanoista. Myös monien joukkueiden akilleen kantapäät ja mahdolliset kompastuskivet ovat hahmottuneet. Jouluaattoon on enää alle pari viikkoa aikaa, joten on aika tarkastella mitä Liiga-joukkueiden olisi syytä toivoa joululahjaksi.

HIFK

HIFK:n kausi alkoi synkästi, mutta sittemmin Ari-Pekka Selinin ovat tehneet vakuuttavan nousun sarjataulukon kärkipäähän. Nordenskiöldinkadulla pelaaminen on luistanut käytännössä läpi kauden ja ainoana häpeätahrana on tappio Jukureille, kun helsinkiläiset esiintyivät poikkeuksellisen löysästi. Viime aikoina joukkue on alkanut voittamaan pelejä myös vieraissa: HIFK on kuitannut edellisestä kolmesta matkapelistään yhdeksän pistettä, mikä on enemmän kuin kauden 13:sta ensimmäisestä vierasottelusta. HIFK:lla onkin pullat hyvin uunissa. Joukkueella on Kevin Lankisen tervehdyttyä Liigan paras maalivahtitrio ja myös hyökkäyksen suhteen palaset alkavat loksahdella kohdalleen. Puolustukseen sen sijaan mahtuisi yksi vahvistus lisää, mikä lieneekin kannattajien toivelistalla. Myös Miro Heiskasen säilyminen ehjänä otteluruuhkien keskellä on joukkueelle erittäin tärkeää.

Miro Heiskasen syyskausi on ollut häikäisevä. 18-vuotiaalla puolustajalla on 19 ottelun jälkeen kasassa tehot 9+4. Kuva: Matti Raivio / All Over Press

HPK

HPK on ollut yksi syyskauden suurimpia pettymyksiä. Erinomaisesti viime sesongilla pelannut joukkue on ollut kuin varjo vuoden takaisesta ja lumipallo on lähtenyt vyörymään väärään suuntaan. Runkosarja on noin puolivälissä ja HPK on 12 pisteen päässä kymmenennestä sijasta. Joukkueen materiaali ei ole aivan niin heikko kuin tulokset ovat olleet, mutta epäonnistumisten myötä helpoistakin asioista on tullut vaikeita. Hämeenlinnassa toivotaankin, että pelillinen ja henkinen umpisolmu aukeaisi ennen kuin on liian myöhäistä.

Ilves

Ilves on sarjataulukossa HPK:n alapuolella joten aivan putkeen ei ole mennyt Tampereen vihreällä puolella. Ilveksen suurimmat ongelmat löytyvät omasta päästä: Karri Kiven suojatit ovat päästäneet 31 ottelussa peräti 112 maalia, mikä on Liigan toiseksi isoin lukema. Myös alivoimapelaaminen on ollut todella heikkoa. Lisäksi vieraista pitäisi saada enemmän pisteitä, jotta menestyminen olisi mahdollista. Ilves on saalistanut 15:sta vierasottelustaan vain kahdeksan pistettä, mikä on sarjan vähiten. Tämäkin osa-alue parantuisi varmasti, mikäli puolustus- ja maalivahtipelaaminen nousisivat pykälän paremmalle tasolle.

Ilveksen syyskausi on ollut haastava. Sesonkiin on mahtunut muun muassa kuuden ottelun tappioputki. Kuva: AOP

Jukurit

Toinen kausi pääsarjassa on ollut mikkeliläisille erittäin haasteellinen. Jukurien joululahjatoive onkin erittäin yksinkertainen: joukkue tarvitsee vain ja ainoastaan pisteitä eikä tyylillä ole mitään merkitystä. Jukurit on jo 19 pisteen päässä kymmenennestä sijasta, joten pistetahdin on parannuttava melkoisesti, jotta pudotuspelijuna ei karkaa liian aikaisin.

JYP

JYP aloitti kauden väkevästi, mutta sittemmin traktorin kone on hieman yskähdellyt. Tästä huolimatta JYP on sarjataulukon kuudennella sijalla ja mainiolla iskuetäisyydellä, kun runkosarja on kääntynyt jälkimmäiselle puolikkaalleen. Sarjataulukon kärki tosin uhkaa karata, joten JYPin on saatava tasaisuutta otteisiinsa. Lisäksi Marko Virtasen pitäisi saada erinomaisesta materiaalistaan vielä enemmän irti. JYP tulee joka tapauksessa olemaan erittäin epämieluisa vastustaja pudotuspeleissä.

KalPa

KalPan kaudesta näytti jo muodostuvan synkkä, mutta Sami Kapanen esikuntineen sai korjattua joukkueen kurssin kreivin aikaan. Voittoputki tuli päätökseen, mutta se ei heikennä tunnelmaa Kuopiossa ja Savossa voidaankin rauhoittua joulun viettoon levollisin mielin. Pelkästään erinomainen maalivahtipeli antaa joukkueelle mahdollisuuden taistella voitosta illasta toiseen. Kapasella on käytössään kapea materiaali, joten Kuopiossa toivotaankin erityisen paljon terveyttä avainpelaajien osalta.

Kapasen avauskausi KalPan päävalmentajana on sujunut nousujohteisesti. Ensimmäisestä 18 ottelusta pisteitä kertyi 16. Viimeisestä 13 pelistä pinnoja on irronnut peräti 32. Kuva: AOP

KooKoo

Kouvolan syyskausi on sujunut ailahtelevissa merkeissä ja joukkueen taso on aaltoillut. Tästä huolimatta KooKoo on vielä mainiossa asemissa pudotuspelitaistelun suhteen. Kouvolassa on tosin kärsitty valtavasti loukkaantumisista ja esimerkiksi Michael Keräsen puuttuminen näkyy kaukalossa välittömästi. Vuoden takaiseen verrattuna Kouvolassa on positiivisemmat tunnelmat, mutta avainpelaajien loukkaantumisilta on säilyttävä, jotta joukkue pystyisi nappaamaan pudotuspelipaikan.

Kärpät

Kärppien alkukausi on ollut loistava ja Mikko Mannerin joukot ovat olleet ylivoimaisesti syyskauden paras joukkue. Kärppien pullat ovat sen verran hyvin uunissa, että aihetta isompiin toiveisiin ei ole. Mikael Ruohomaan, Charles Bertrandin ja Julius Junttilan muodostama ykkösnyrkki on ollut Liigan paras ketju ja tämän kolmikon kestäminen ehjänä on joukkueen menestystoiveiden kannalta äärimmäisen tärkeää.

Julius Junttila on ollut Liigan syyskauden paras pelaaja. Pistepörssin kärkisija irtoaa tehoin 7+28. Kuva: AOP

Lukko

Rauman taivaan ylle on alkanut ilmestyä tummia pilviä joulun lähestyessä. Lukko on saalistanut edellisestä kahdeksasta ottelustaan vain kaksi pistettä ja joukkueen sijoitus sarjataulukossa on laskenut jyrkästi. Mainio alkukausi takaa Pekka Virralle työrauhaa, mutta Raumalla tarvitaan kärsivällisyyttä. Lisäksi joululahjojen toivelistalla on kevättä ajatellen voimaa kokeneille avainpelaajille sekä valtavasti uurastavalle Kaapo Kähköselle.

Pelicans

Pelicans on kärsinyt erinäisistä takaiskuista läpi syyskauden eikä joukkue ole oikein missään vaiheessa päässyt näyttämään täyttä potentiaaliaan. Petri Matikaisella on käytettävissään mainio kokoonpano, kunhan pelaajat vain säilyisivät ehjinä. Lahdessa toivotaankin, että pelaajat säästyisivät jatkossa loukkaantumisilta.

SaiPa

SaiPa on ollut kenties suurin yllättäjä syyskaudella. Lappeenrantalaisten korttitalon romahtamista on odotettu jo pitkään, mutta tästä ei ole näköpiirissä mitään viitteitä. Joukkueelta löytyy kuitenkin vielä osa-alueita, jotka kaipaisi parannusta. Ylivoimapeli on parantunut alkukauden sysimustista lukemista, mutta SaiPan ylivoimaprosentti on silti Liigan heikoin. Yksi vahvistus hyökkäyspäähän ei tekisi hallaa Tero Lehterän palapeliin, varsinkin kun Peter Quenneville on osoittautumassa hudiksi.

Loistavasti pelannut Frans Tuohimaa on ollut SaiPan erinomaisen syyskauden kulmakiviä. Kuva: AOP

Sport

Vaasassa ei päästä joulun viettoon aivan ideaalissa tunnelmissa. Sportin syyskausi oon ollut synkkä ja joukkue on jumahtanut sarjataulukon häntäpäähän. Lisäksi seurajohto on ajautunut riitoihin fanien kesken, mikä ei luonnollisesti lupaa hyvää. Kannattajien keskuudessa toivotaankin joululahjaksi uutta päävalmentajaa, mutta tämä voi olla liian kallis toive täytettäväksi. Ennen kaikkea Vaasassa tarvitaan rauhaa ja yhteen hiileen puhaltamista.

Tappara

Tapparan kausi alkoi valtaviin odotuksiin nähden tahmeasti, mutta niin vain joukkue nappasi loka-marraskuun taitteessa kymmenen voittoa putkeen. Tästä huolimatta Tappara ei ole päässyt aivan sille tasolle, mitä hallitsevalta mestarilta odotettiin. Tamperelaiset ovat sarjataulukon kolmannella sijalla, joten kevään suhteen kaikki on vielä täysin auki. Tapparalla olisi kuitenkin vielä varaa parempaankin, sillä joukkueen materiaali on niin hyvä. Tampereen oranssilla puolella toivotaankin, että loputkin avainpelaajat palaavat tasoilleen.

Tomas Zaborskyn taival Tampereella on sujunut tahmeasti: 31 ottelun jälkeen kasassa on tehot 5+5. Kuva: AOP

TPS

TPS:n syyskausi on ollut mainio, mutta hyvän ja huonon päivän ero on valtava. Alkukaudella joukkueelta onnistui kaikki, kun taas viime aikoina turkulaisilla on ollut haastavampaa. TPS:llä on kasassa potentiaalinen nippu, mutta menestyshaaveiden kannalta Kalle Kaskisen suojatit kaipaavat tasaisuutta otteisiinsa. Myös kokeneiden pelaajien, kun Tomi Kallion, Eric Perrinin ja Ilari Filppulan, on kestettävä ehjänä.

Ässät

Porissa on riittänyt tuulta ja tuisketta syyskauden ajan, mutta joukkue majailee mainiosti seitsemännellä sijalla ja kevään osalta kaikki on auki. Ässien olisikin syytä rauhoittua huolella joulun viettoon ja levätä kunnolla, sillä Ässät on ottanut eniten jäähyjä kuluvalla kaudelle. Porilaisille on tuomittu 32 ottelussa peräti 473 rangaistusminuuttia, mikä on yli 220 minuuttia enemmän kuin tilaston toista ääripäätä edustava Ilveksellä.

Kansikuva: All Over Press