Liiga-siirrot: Lukko on naarannut markkinoilta laadukkaita pelaajia

Faneille.comin Liiga-siirrot-juttusarjassa tarkastellaan Liiga-joukkueiden nykyistä pelaajatilannetta. Millaisia hankintoja joukkueet ovat tehneet, ja millaisia hankintoja pitäisi vielä tehdä? Näihin kysymyksiin saadaan vastaukset juttusarjan aikana, ja yhdeksännessä osiossa tarkastellaan Lukon tilannetta.

Voit lukea juttusarjan aiemmat artikkelit täältä.

Lähtijät:

Lukko koki viime kauden jälkeen muutaman pahan menetyksen, mutta se pystyi myös pitämään useat kärkipelaajansa. Suurin menetys oli maalivahti Kaapo Kähkönen, joka lähti NHL-jäille. Kähkönen oli viime kaudella sarjan parhaimpia maalivahteja, ja hänen paikkaamisensa on luonnollisesti äärimmäisen vaikeaa.

Pakistosta poistui yksi avainpelaaja, Johan Motin, joka oli viime kaudella sarjan laadukkaimpia yleispuolustajia. Motin päätti lähteä isomman rahan perässä HIFK:iin.

Hyökkäyspäästä lähtivät muun muassa Chris VandeVelde sekä Peter Tiivola. Molemmat olivat tärkeässä roolissa Raumalla, ja heidän lähtönsä kirpaisee. Teemu Ramstedt on yhä ilman sopimusta, mutta taitavan sentterin osoite lienee jokin muu kuin Rauma. Vaikka hänen viime kautensa ei ollut parhaimmaista päästä, olisi hänellä potentiaalia olla edelleen sarjan parhaimpia pelaajia, miksi Ramstedtin lähtö olisi myös iso takaisku.

Lukolle on kuitenkin tärkeintä, että sen riveissä jatkavat muun muassa Janne Keränen, Arttu Ilomäki, Toni Koivisto, Ville Vahalahti ja Janne Niskala. Heidän varaansa on hyvä rakentaa menestyvä ryhmä.

Lähteneet: Konsta Mesikämmen, Toni Suuronen, Peter Tiivola, Johan Motin, Janne Väyrynen, Chris VandeVelde, Kaapo Kähkönen, Joose Antonen, Joonas Niemelä, William Wrenn, Juho Keränen ja Atte Mäkinen.

Hankinnat:

Raumalaisten tärkein tehtävä oli löytää uusi ykkösmaalivahti, ja sellainen löytyi Turusta, kun Oskari Setänen päätti matkata takaisin kotikonnuilleen. Setänen on laadukas maalivahti Liigaan, ja hän pystynee täyttämään Kähkösen saappaat – ainakin jossain määrin.

Lukko on tehnyt myös puolustukseensa yhden kovan kaappauksen, kun Jakub Krejcik jätti Tshekin ja suuntasi Raumalle. Krejcik iski viime kaudella Tshekin liigassa 52 ottelussa upeat 35 tehopistettä ja edusti maataan MM-jäillä. Hän on lähtökohtaisesti koko Liigan kovimpia puolustajahankintoja. Mielenkiintoisia hakuja olivat myös Ässistä saapunut 17-vuotias Ville Heinola sekä viime kaudella yliopistokiekkoa pelannut Mark Auk. Etenkin huippulupaavassa Heinolassa on valtava potentiaali, mutta aika näyttää, onko hänestä pelaamaan vielä ensi kaudella Liigassa. Auk on niin ikään täysi mysteeri, sillä hänellä on takanaan vasta viisi ottelua ammattilaisena.

Keltasinisten hyökkäyskin on saanut muutaman kovan tekijän: Tapio Laakso on aliarvostettu kahden suunnan sentteri, joka voi pelata isossakin roolissa Lukossa. Linus Nyman on puolestaan huippulupaava hyökkääjä, joka lienee valmis Liiga-jäille. Suurin kysymys lienee, onko Nyman valmis pelaamaan kärkikentissä? Suurin mysteeri on kanadalainen Justin Danforth, joka pelasi viime kauden pääosin Yhdysvalloissa niin sanotussa farmin farmissa, ECHL:ssä. Miehen kausi oli tehokas, kun hän iski 44 ottelussa 59 tehopistettä, mutta toisaalta näytöt AHL:ssä jäivät ohuiksi. ECHL:stä tulleet pelaajat ovat aina silloin tällöin todellisia kultakimpaleita, mutta floppiriskikin on suuri.

Kokonaisuudessaan Lukko on tehnyt monta laadukasta hankintaa, sillä esimerkiksi Heinolan nappaaminen Raumalle on tärkeä sijoitus tulevaisuuteen.

Uudet pelaajat: Ville Heinola, Tapio Laakso, Oskari Setänen, Linus Nyman, Justin Danforth, Jakub Krejcik ja Mark Auk.

Mitä tarvitaan?

Alakerrassa Lukolla on melko hyvä tilanne, ja esimerkiksi puolustuskalusto ei tarvitse toistaiseksi lisäyksiä. Sen sijaan veskaripuolelle voi tulla uutta nimeä, sillä Setäsen aisaparina toimii 19-vuotias Lassi Lehtinen, jonka Liiga-kokemus on erittäin vähäinen. Ykkösmaalivahti Setänen on myös nuori kaveri, joten hieman kokeneempi kakkostorjuja voisi olla tervetullut. Paljon riippuu Lehtisen kehityksestä. Mikäli Lukko seuraa maalivahtimarkkinoita, niin vapaana olisi muun muassa viimeiset neljä kautta Pelicansin ykkösvahtina toiminut Janne Juvonen. Juvosta kokeneempi vaihtoehto olisi Pekka Tuokkola, joka torjui viime kaudella Kai Suikkasen valmentaman Bolzanon monikansallisen EBEL-sarjan mestariksi. Hän olisi taatusti laadukas kakkosvahti Liiga-jäille.

Lukon hyökkäyskaluston tilanne on vielä jokseenkin auki: pystyykö Lauri Tukonen pelaamaan, alkaako Vahalahdella ikä painaa ja onko Danforthista nousemaan kärkikenttien pelaajaksi? Lukko katselee hyökkääjämarkkinoita, mutta päätöksiä aletaan tehdä todennäköisesti vasta kauden alettua. Markkinoilta löytyisi vielä esimerkiksi Jesse Saarisen ja Ilkka Pikkaraisen kaltaista suhteellisen halpaa, mutta laadukasta pelaajaa.

Kansikuva: All Over Press