Liigan reilut kaksi vuotta vanha sääntömuutos on lisännyt viihdyttävyyttä, mutta ratkaisujen määrään ei ole tullut radikaalia muutosta

Ruutu LogoVoit katsoa kaikki Liigan ottelut tuttuun tapaan Ruutu+ -palvelun kautta.

Betsafe tarjoaa asiakkailleen viikonlopuiksi riskittömän 20 euron mobiilivedon. Katso tarkemmat tiedot ja tartu tarjoukseen tästä!

Liigassa tehtiin iso sääntömuutos kaudelle 2015-16, kun runkosarjan otteluiden jatkoajoissa siirryttiin pelaamaan kolmella kolmea vastaan. Tämän tarkoituksena oli tuottaa viihdyttävää peliä ja edesauttaa otteluiden ratkeamista jo jatkoajalla. Onko näin käynyt?

Viihdyttävyyttä on ainakin tullut lisää, sitä tuskin kukaan Liigaa seurannut kiistää. Tästä saatiin jälleen mainio esimerkki perjantaina, kun Kärppien ja HIFK:n tarjoama viisiminuuttinen ei jättänyt varmasti ketään kylmäksi. Paikkoja oli lähestulkoon kymmeneen osumaan, mutta maalit säilyivät kuin ihmeen kaupalla noiduttuina. Katsojat saivat kuitenkin vastinetta rahoilleen.

Myös ratkaisuja on tullut jatkoajoilla enemmän, mutta ehkä hieman odotettua vähemmän. Tällä kaudella on pelattu 181 ottelua ja näistä 45 on ollut tasatilanteessa varsinaisen peliajan jälkeen. Jatkoille venyneistä otteluista 24 eli 53 prosenttia on ratkennut ennen voittomaalikilpailua. Kaudella 2014-15, kun jatkoajat pelattiin neljällä neljää vastaan, 102 jatkoajalle venyneestä ottelusta 41 prosenttia ratkesi ennen voittomaalikilpailua.

Isommassakin kuvassa jatkoajalla tapahtuneiden ratkaisujen määrät ovat nousseet.

Kaudesta 2015-16 alkaen 262 ottelua on ollut tasan varsinaisen peliajan jälkeen. Näistä 139 kappaletta eli 53 prosenttia ratkesi jatkoajalla. 123 peliä eli 47 prosenttia päättyi vasta voittomaalikilpailussa.

Sääntömuutosta edeltäneillä neljällä kaudella (2011-15) 370 kamppailua eteni jatkoajalle. Näistä 154 eli 42 prosenttia päättyi jatkoajalla, kun taas suurin osa eli 216 peliä (58%) ratkesi vasta voittomaalikilpailussa.

Liigan muutos on ollut maltillinen. Esimerkiksi NHL:ssä vastaava sääntömuutos tuli niin ikään voimaan kaudelle 2015-16. Kyseisellä sesongilla jatkoajalle venyi 275 kamppailua ja näistä 61 prosenttia päättyi ennen voittomaalikilpailua, kun taas edellisellä kaudella lukema oli 45.

Liigan trendi on kuitenkin ollut nouseva. Kaudesta 2016-17 alkaen 158 peliä on venynyt jatkoajalle ja näistä 57 prosenttia eli 90 ottelua päättyi ennen voittomaalikilpailua.

Myös jatkoaikojen sisällä on huomattavissa muutosta. Kaudella 2015-16, kun sääntömuutos tuli voimaan, 49:stä jatkoajalla päättyneestä ottelusta 26 eli 54 prosenttia ratkesi jatkoajan kahden viimeisen minuutin aikana. Kaudesta 2016-17 alkaen trendi on ollut päinvastainen. Jatkoajalla päättyneistä otteluista vain 33 prosenttia ratkesi kahden viimeisen jatkoaikaminuutin aikana.

Summa summarum

Liigan tarkoituksena oli saada ratkaisuja tapahtumaan jo ennen voittomaalikilpailua ja näin on kiistämättä käynyt. Ennen sääntömuutosta jatkoajalle venyneistä otteluista noin 42 prosenttia ratkesi jatkoajalla, kun taas viimeisten kausien aikana lukema on ollut 53. Uudistus on ollut ehdottoman tervetullut, sillä lisääntyneiden ratkaisujen lisäksi jatkoajoilla on nähty poikkeuksellisen viihdyttävää ja yleisöystävällistä peliä, mikä on ollut katsojien mieleen.

Kaavio Liigan jatkoajalle venyneiden otteluiden ratkaisuista. Luvut ovat prosentteina.

Kansikuva: All Over Press