Näkökulma: Sarjanousija syöksykierteessä – Jukureiden kausi vedenjakajalla

Jukurit oli yksi Liigan syyskauden suurimpia yllättäjiä. Lähes jokaisessa ennakossa varmaksi sarjajumboksi tuomittu sarjanousija oli pitkään sarjataulukon kärkikahinoissa, mutta talven tullessa sijoitus on vyörynyt reilusti alaspäin.

Jukurit nappasi ensimmäisestä 20 ottelustaan peräti kymmenen varsinaisen peliajan voittoa. Seuraavasta 17 ottelusta kolmen pisteen voittoja on kertynyt vastaavasti vain kolme, joista yksi edelliseen kymmeneen otteluun. Mikkeliläisten sijoitus sarjataulukossa on kymmenes, mutta otteiden olisi parannuttava huomattavasti, jotta joukkue pystyisi saavuttamaan himoitun pudotuspelipaikan.

Suurin tekijä heikkojen otteiden taustalla on ongelmat maalinteon suhteen. Jukurit on tehnyt viidenneksi vähiten maaleja Liigassa, mutta ruuti on ollut erityisen märkää edellisissä otteluissa. Viimeiseen neljään peliin joukkue on tehnyt vain kolme täysosumaa, joten voitoista on ollut hankalaa taistella, vaikka erinomainen maalivahtipeli on tarjonnut siihen saumat. Edelliseen kymmeneen otteluun Jukurit on tehnyt vain kahdesti yli kolme maalia, ja joukkue voitti molemmat kamppailut.

Mikkeliläisten hyökkäyspeli on tökkinyt jo pidemmän aikaa. Jukurit ei pysty luomaan otteluissa tarpeeksi paljoa maalipaikkoja ja hyökkäykset ajautuvat usein kulmiin, joissa joukkue ei ole vahvimmillaan. Lisäksi Jukureiden materiaali ei ole Liigan kärkipäätä ja osa pelaajista ehkä hieman ylisuoritti syksyllä, tai ainakin pelasi aivan taitojensa ylärajoilla. Arki on sittemmin koittanut pitkän ja raskaan kauden edetessä. Jukureiden pelaajista peräti 13 on huilannut korkeintaan yhden ottelun tällä kaudella ja lukema onkin sarjan isoin. Esimerkiksi HIFK:n vastaava lukema on kolme. Mikkeliläisillä on rajallinen materiaali ja varsin kapea materiaali, joten pelipaikoista ei ole ollut todellista kilpailua. Avainpelaajat ovat saaneet pelata isoja minuutteja illasta toiseen, vaikka onnistumisia ei ole tullut aivan odotettuun tahtiin. Risto Dufva ei ole myöskään ollut innokas tekemään muutoksia ketjuihin. Maanantain kamppailuun Tapparaa vastaan päävalmentaja kuitenkin hajoitti esimerkiksi koko kauden joukkueen ykkösketjuna toimineen Henrik Koiviston vitjan.

Mikäli sarjanousijan hyökkäyskalusto on hieman hiipunut, niin samaa ei voi sanoa joukkueen puolustuksesta. Jukureiden peräpää on pysynyt läpi kauden yllättävän tiiviinä, kun ottaa huomioon joukkueen materiaalin. Keni Karalahdella ja Samuli Piipposella tekisi tiukkaa mahtua minkä tahansa muun liigajoukkueen kokoonpanoon, mutta Jukureissa kaksikko on pelannut tällä kaudella yhteensä 65 ottelua. Vaikka henkilökohtaisia virheitä otteluihin mahtuukin, niin tällaisen puolustuksen hitsaaminen tiiviiksi on hieno osoitus Dufvan kyvyistä puolustuspelin organisoinnin suhteen.

Runkosarjaa on vielä reilu kolmannes jäljellä, joten Jukureilla on saumoja lähes mihin tahansa. Menestyminen tosin vaatisi erityisesti kotiotteiden parantumista. Jukurit on napannut edellisen kerran kolme pistettä kotikaukalossaan marraskuun alussa. Heikot otteet ovat näkyneet myös yleisömäärissä, sillä reilu viikko sitten Ikioma Areenan lehtereille löysi tiensä vain reilut 3100 katsojaa, mikä on kauden pienin lukema Mikkelissä.

Maanantaina sarjanousija kohtaa hallitsevan mestarin. Kyseessä on joukkueiden kauden kolmas mittelö, mutta Tappara ei ole onnistunut vielä kertaakaan voittamaan Jukureita. Tappio niskassaan otteluun lähtevät tamperelaiset eivät ole hävinneet tällä kaudella vielä kertaakaan kahta ottelua putkeen, joten ainakin jollain mittarilla Mikkelissä tullaan lähes tekemään historiaa tänään.

Ottelu alkaa kello 18.30. Voit seurata maan parasta kiekkoa Nelonen Pron kanavilta tai Ruutu+ -palvelusta. 

Kansikuva: All Over press