Näkökulma: Tapparan menestysvuosilta tuttu tavaramerkki on loistanut poissaolollaan

Ruutu LogoVoit katsoa kaikki Tapparan kamppailut tuttuun tapaan Ruutu+ -palvelun kautta.

Tappara on tullut viimeisinä kausina tunnetuksi joukkueena, jossa yksilöt ottavat isoja kehitysaskeleita. Tämä on lisännyt nuorten pelaajien imua joukkueeseen, minkä lisäksi joukkue on niittänyt valtavasti menestystä. Tällä kaudella ylisuorittajat ja kehitysaskeleet ovat kuitenkin olleet vähissä.

Tappara on pelannut Liigan loppuotteluissa peräti viitenä edellisenä keväänä. Pelaajat ja valmentajat ovat vaihtuneet, mutta tamperelaiset ovat pystyneet säilyttämään asemansa sarjan eliitissä. Taustalla on toki tiivis joukkueen ydin eikä vaihtuvuus ole ollut aivan yhtä suurta kuin monissa muissa joukkueissa. Palapeliä ei ole tarvinnut rakentaa täysin uusiksi kesäisin.

Kirvesrinnoista on noussut tässä ajassa iso liuta kansainvälisen pelaajia. Muun muassa Aleksander Barkov, Jarno Koskiranta, Olli Palola, Patrik Laine, Veli-Matti Savinainen ja Henrik Haapala ottivat Tapparassa ratkaisevan askeleen kohti kansainvälisiä kenttiä.

Onkin muodostunut lähes perinteeksi, että joka vuosi Tapparan riveistä nousee uusia nimiä aina maajoukkuetasolle asti. Tällä kaudella isot harppaukset yksilöiden kehityksen suhteen ovat kuitenkin jääneet vähäisiksi. Päinvastoin: joukkueen riveissä on paljon pelaajia, jotka ovat esiintyneet odotuksiin nähden reilusti alakanttiin.

Pistekeskiarvot laskussa

19 Tapparan kenttäpelaajaa on pelannut runkosarjassa vähintään 20 ottelua. Heistä Kristian Kuusela ja Tomas Zaborsky kiekkoilivat viime kaudella ulkomailla, joten duo on jätetty vertailusta pois. Kuusela palasi tosin keväällä Tampereelle, mutta runkosarjassa otteluita kertyi vain kymmenen.

17 viime kaudella Liigassa kiekkoilleesta pelaajasta vain viisi on pystynyt parantamaan viime kauden pistekeskiarvoaan. Vastaavasti peräti 12 pelaajan keskiarvot ovat laskeneet. Viime kauteen verrattuna kovemmassa pistetahdissa ovat Otto Rauhala, Jan-Mikael Järvinen, Juhani Jasu, Joona Luoto sekä Veli-Matti Vittasmäki.

Rauhala onkin ollut Tapparan kenttäpelaajista positiivisin yllättäjä kuluvalla kaudella. Seuran oma kasvatti on iskenyt 40 ottelussa tehot 4+17 ja rikkonut jo aiemman piste-ennätyksensä. 22-vuotias sentteri ei pelaa ylivoimaa, vaan yhtä alivoimalla tullutta syöttöpistettä lukuun ottamatta kaikki tehot ovat tulleet tasakentällisin. Rauhala onkin oikeastaan Tapparan ainoa kenttäpelaaja, joka on pelannut odotuksiin nähden reilusti yläkanttiin.

Valtaosa Tapparan pelaajista on viime kauden keskiarvojaan jäljessä. Varsinkin Teemu Nurmen, Valtteri Kemiläisen ja Matti Järvisen kohdalla lasku on ollut jyrkkää.

Tappara lähti kauteen ylivoimaisena mestarisuosikkina ja joukkueen materiaali on erittäin laadukas. Niin moni avainpelaaja on kuitenkin pelannut alle odotusten, että kyseessä ei ole pelkkä sattuma. Ongelmia on ollut varsinkin hyökkäyspelaamisen suhteen. Aikaisemmilta kausilta tuttua luovuutta ei ole näkynyt, vaan hallitsevalla mestarilla on ollut hyökkäysalueella ikään kuin käsijarru päällä. Joukkueessa on paljon taitavia hyökkääjiä, mutta silti ylivoimat ja hyökkäykset pyörivät usein viivan ja puolustajien kautta.

Tampereen oranssilla puolella ei kuitenkaan ole aihetta paniikkiin. Joukkue on sarjataulukossa kolmantena ja kamppaillee jopa runkosarjan voitosta. Kotietu pudotuspeleihin on kuitenkin varsin selvä ilman suurta sulamista.

Vasta pudotuspeleissä Tappara mitataan todenteolla. Jukka Rautakorven suojatit ovat kiinni sarjataulukon kärkisijoissa, vaikka monet pelaajat ovat pelanneet alle odotusten. Mikäli palaset loksahtavat kohdilleen keväällä, niin Tappara on jälleen äärimmäisen vaikeasti kaadettavissa kauden kovimmissa kamppailuissa.

Kansikuva: All Over Press