Nälkäinen Sport haastaa pettyneen TPS:n – ääripäät heti vastakkain

TPS kohtaa Sportin pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella. Turkulaisille suoran pudotuspelipaikan menettäminen oli iso pettymys, kun taas Vaasassa iloitaan historian ensimmäisistä pudotuspeleistä. Joukkueet lähtevätkin kamppailuun täysin eri lähtökohdista. Toisessa otteluparissa kohtaavat KalPa ja Pelicans.

Epätasainen TPS

Turussa kauteen lähdettiin suurin toivein. Joukkueen peräsimessä aloitti Ari-Pekka Selin ja rivejä oli vahvistettu muun muassa Eric Perrinin, Dave Spinan, Tomi Kallion ja Henrik Tallinderin kaltaisilla nimimiehillä. TPS aloittikin kauden mukavasti ja joukkueen odotettiin taistelevan sarjataulukon kärkisijoista. Perrin, Kallio ja Lauri Tukonen muodostivat yhden sarjan kovimmista ketjuista.

Tukonen kuitenkin loukkaantui kauden 18. pelissä ja pian myös Perrin oli sivussa peleistä kuukauden päivät. Turun ylle alkoi ilmestyä tummia pilviä, jotka leijailevat siellä edelleen. Hiljalleen turkulaisten otteet alkoivat ailahdella entistä enemmän otteluiden välillä.

Epätasaisuus onkin ollut turkulaisten suurin ongelma kuluvalla kaudella. Joukkue saattaa ensin voittaa kärkijoukkueen loistavalla pelillä, mutta seuraavana päivänä hävitä häntäpään joukkueelle murskalukemin. TPS voitti runkosarjassa vain kertaalleen kolme ottelua putkeen. Muuten tappio koitti korkeintaan kahden voiton jälkeen. Vastaavasti tappioitakaan ei kertynyt kuin kerran kolme ottelua putkeen.

Historiallinen Sport

Sportia veikkailtiin ennakoissa sarjataulukon häntäpäähän, mutta Tomek Valtosen suojatit onnistuivat nappaamaan himoitsemansa historian ensimmäisen pudotuspelipaikkansa hienon kauden päätteeksi. Vielä joulukuussa vaasalaiset tarpoivat yhdeksän ottelun tappioputkessa ja pudotuspelipaikka näytti kaikkea muuta kuin varmalta. Hieno kauden jälkimmäinen puolisko kuitenkin varmisti pelien jatkumisen runkosarjan jälkeenkin.

Sportilla on käytössään rajallinen pelaajamateriaali, joten Valtonen ansaitseekin ison sulan hattuunsa kuluvasta kaudesta. 35-vuotias päävalmentaja on luonut joukkueelle aktiivisen pelitavan, joka sopii kiekollisesti rajalliselle joukkueelle mainiosti. Pelitapaha on uhkarohkea, koska Sport esimerkiksi karvaa todella korkealta, mikä epäonnistuessaan avaa paljon tilaa vastustajalle. Vaasalaisille se on kuitenkin toiminut hyvin ja Mika Järvinen toimii maalilla varmana viimeisenä lukkona.

Tuomas Vänttinen oli 18 maalillaan Sportin toiseksi paras maalintekijä. Kuva: AOP

Tuomas Vänttinen oli 18 maalillaan Sportin toiseksi paras maalintekijä. Kuva: AOP

Ratkaisunpaikat

Joukkueet lähtevät ensimmäiselle pudotuspelikierrokselle täysin eri asetelmista. TPS tavoitteli viime metreille asti paikkaa kuuden joukossa, ja varsinkin odotuksiin nähden säälipudotuspeleihin joutuminen on pettymys. TPS on ollut vaatimattomassa vireessä viime aikoina, sillä edellisestä varsinaisen peliajan voitosta on kulunut jo yhdeksän ottelua. Myös puolustus on vuotanut melkoisesti, sillä turkulaiset päästivät runkosarjan lopulla kolmessa peräkkäisessä ottelussa peräti 19 maalia.

Vaasassa historian ensimmäinen pudotuspelipaikka otettiin vastaavasti suurella ilolla vastaan. Sport on ollut myös ollut mainiossa vireessä, sillä joukkue lähtee pudotuspeleihin kolmen ottelun voittoputkessa. Vastustajana oli tosin sarjataulukon kolme viimeisintä joukkuetta, mutta pakkovoittojen ottaminen ei ole ikinä helppoa.

Sportin pitääkin pystyä kanavoimaan pudotuspeleistä saama energia oikeisiin asioihin. TPS:n joukkue on täynnä rutinoituneita ja kokeneita pelaajia, jotka ovat parhaana päivänä lähes pysäyttämättömiä.

TPS on ollut niskan päällä joukkueiden kauden aiemmissa kohtaamisissa. Kaikki neljä kohtaamista päättyivät turkulaisten voittoon yhteismaalein 22-4. Tomek Valtonen joutuukin nyt suureen testiin. Taistelusta ja tahdosta vaasalaisten jatkopaikka ei tule jäämään kiinni, mutta joukkueen pitää pystyä tiivistämään peliään. Runkosarjasta tuttu riskaabeli pelitapa ei ole välttämättä se paras mahdollinen pudotuspeleihin, varsinkin kun jatkoon pääsyyn vaaditaan vain kaksi voittoa.

Maalivahtien taistossa Sport on edellä. Turkulaisten Teemu Lassilan torjuntaprosentti on ollut edellisessä seitsemässä ottelussa vain kaksi kertaa yli 86. Paljon vastuuta viime aikoina saanut Oskari Setänen sai runkosarjan toiseksi viimeisessä ottelussa alavartalovamman ja Palloseura joutuikin kutsumaan Aleksandar Georgijevin takaisin SaPKosta.

Seuraa heitä:

Tomi Kallio, TPS: Miten TPS:n kokeneet pelaajat motivoituvat säälipudotuspeleihin, kun himoittu suora pudotuspelipaikka karkasi näpeistä viimeisillä kierroksilla? Kallio oli joukkueensa paras pistemies runkosarjassa ja karismaattisen johtajan on näytettävä joukkueelleen esimerkkiä. Kallion merkitys joukkueelleen on valtava niin henkisesti kuin pelillisesti.

Tuomas Vänttinen, Sport: Vaasalaisten erinomaisen kauden ruumiillistuma. Lähes tuplasi maaliennätyksensä 32-vuotiaana, kun runkosarjassa syntyi 18 täysosumaa. Ikitaistelija, joka on pudotuspeleissä omimmillaan. Pelannut urallaan yli 50 pudotuspeliottelua ja kokemuksen pitää näkyä kaukalossakin, jos Sport mielii jatkaa otteluparista jatkoon.

Arvio

Pettynyt TPS vastaan kiimainen Sport. Vaasalaiset ovat paremmassa vireessä ja Valtonen lietsoo joukkueensa taistelemaan raivoisasti. Sport käy ensin ryöstöretkellä Turussa ja ratkaisee otteluparin sunnuntaina kotonaan. Sport jatkaa puolivälieriin otteluvoitoin 2-0.

Voit seurata pudotuspelit ratkaisuun asti Nelonen Pron kanavilla tai Ruutu -palvelussa.

Kansikuva: All Over Press