Onko JYPin vuoristoradassa vuorossa ylä- vai alamäki?

Jyväskylässä kohtaa tänään kaksi vuoristoratamaisesti pelannutta joukkuetta, kun JYP isännöi TPS:ää. Kyseessä on myös Eric Perrinin ensimmäinen liigaottelu TPS:n paidassa Synergia-areenalla.

Jyväskyläläisten syksy on sujunut ristiriitaisissa merkeissä, vaikka joukkue majaileekin sarjataulukossa seitsemännellä sijalla. JYPin taso on ailahdellut todella paljon pelien välillä ja loistavaa ottelua onkin monesti seurannut paha konttaaminen.

JYP hävisi esimerkiksi SaiPalle Lappeenrannassa numeroin 0-5, mutta voitti seuraavassa liigaottelussa todella vakuuttavalla esityksen jälkeen vieraissa HIFK:n maalein 4-1. Pari viikkoa sitten joukkue kärsi kotonaan tylyn 0-2 -tappion KalPalle, mutta haki seuraavalla kierroksella komean voiton sarjakärki Lukosta Raumalta maalein 3-2.

Jyväskyläläisiltä on puuttunut todelliset johtavat pelaajat. Joukkueen paras pistemies on tehot 3+6 saalistanut puolustaja Valtteri Kemiläinen. Paras pistekeskiarvo on seitsemän peliä loukkaantumisen myötä missannut Jani Tuppurainen, joka on tehnyt kymmenessä ottelussa tehopisteet 1+7. JYPin hyökkäyspäästä ei löydy tällä kaudella aivan niin paljoa kiekollista taitoa, mihin ollaan viime kausina totuttu.

Ailahtelevat otteet heijastuu myös maalivahtipeliin. Joukkueen maalivahdit Veini Vehviläinen ja Tuomas Tarkki eivät ole pystyneet torjumaan kahta loisto-ottelua putkeen, vaan hyvää iltaa on yleensä seurannut heikompi iltapuhde. Tänään tolppien väliin luistelee Tarkki

Jyväskylä on perinteisesti ollut vaikea paikka vastustajille. JYP on ollut tällä kaudella harvinaisen huonossa vireessä kotonaan, sillä kahdeksasta kotipelistä joukkue on voittanut vain kolme. Tiistain koitokseen jyväskyläläiset lähtevät allaan neljä suoraa kotitappiota. JYP onkin saalistanut vieraista enemmän pisteitä, kun pistetili on karttunut matkapeleistä 15 pisteen verran.

Eric Perrinin maisemanvaihto on ollut onnistunut. Kuva: AOP

Eric Perrinin maisemanvaihto on ollut onnistunut. Kuva: AOP

Jos JYP on pelannut ailahtelevasti, niin täysin samaa voi sanoa tiistain turkulaisista vieraista. Edellisellä kierroksella TPS kärsi nöyryyttävän 2-7 -tappion kotonaan Tapparalle. Tamperelaiset johtivat ottelua jo avauserän jälkeen maalein 0-5 ja peli oli ohi. TPS vaihtoi hieman ennen ensimmäistä erätaukoa maalille Aleksander Georgievin, mutta venäläisen saldoksi jäi kaksi päästettyä maalia ilman yhtää torjuntaa. Toiseen erään tolppien väliin luisteli sieltä kertalleen pois vaihdettu Teemu Lassila.

JYPin tapaan TPS on saattanut pelata edellisenä iltana loistavasti, mutta seuraavana iltana kaukalossa on ollut kuin aivan eri joukkue. Syyskuussa turkulaiset pätkivät esimerkiksi Sportin vieraskaukalossa maalein 6-1, mutta seuraavana iltana KooKoo haki voiton Turusta voittomaalikilpailun jälkeen lukemin 1-0.

Viisi edellistä kautta Jyväskylässä pelannut Eric Perrin tekee tiistaina paluun Synergia-areenalle. Joukkueet kohtasivat jo CHL:n pudotuspeleissä, jolloin Perrin luisteli Jyväskylässä vastustajan paidassa ensimmäistä kertaa 14 vuoteen. TPS eteni otteluparista jatkoon yhteismaalein 6-3. Perrin kuritti vanhaa seuraansa kolmella syöttöpisteellä.

Piakkoin 40-vuotta täyttävä Perrin ei ole osoittanut mitään merkkejä ikääntymisestä. Kanadalaisen luistin liikkuu erinomaisesti ja mies sentteröi yhtä Liigan vaarallisimmista ketjuista. Perrin on tehnyt yhdessä laitureidensa Lauri Tukosen ja Tomi Kallion kanssa tehopisteet 18+30. Turkulaisten ylivoima on ollut Liigan toiseksi tehokkainta ja suuri kiitos kuuluu juuri ykkösketjulle. Kolmikon pisteistä peräti 21 on tullut ylivoimalla.

Arvio

TPS haluaa varmasti palata ryminällä kaukaloon edellisen kierroksen nöyryytyksen jälkeen. Turkulaisten ottelun jälkeisistä haastatteluista oli havaittavissa suorastaan häpeää omaa esitystä kohtaan, joten tiistaina kaukalossa nähdään varmasti aivan eri joukkue. Myös JYPin heikot kotiotteet kallistavat vaakaa vierailijoille. NordicBet tarjoaa TPS:n vierasvoitolle hyvän kertoimen 2.50, mikä sopii lapulle erinomaisesti.

CHL:n pudotuspelit lähenevät, NordicBetin KiekkoKbubi juhlii tämän viikon jakamalla kahden hengen VIP-paketteja CHL:n suomalaisjoukkueiden pudotuspeleihin! Lue lisää ja osallistu kisaan!

Kierroksen muut ottelut:

Ilves-Ässät (Ennakko: Mihin suuntaan Ilveksen kausi lähtee?)

SaiPa-Tappara

Liiga-kierros alkaa kello 18.30 ja voit seurata otteluita Nelonen Pro -kanavilla tai Ruutu-palvelussa.

Kansikuva: All Over Press