Pelicans antoi myrskyvaroituksen – HIFK:n löysäily ei enää toistu

Helsingin IFK näytti menevän helposti välieriin, mutta Lahden Pelicans heräsi taisteluun viimeisillä hetkillä ja kavensi voitot 2-1:een.

Kaksi ensimmäistä ottelua olivat IFK:n näytöstä, kun joukkue nappasi 5–1- ja 3–0-voitot jättäen lahtelaiset täysin vastaantulijaksi. IFK oli jokaisella osa-alueella Pelicansia parempi, ja sarjan uskottiin menevän poikki neljässä ottelussa.

Viime tiistai muutti asetelmia: Pelicans heräsi taisteluun ja otti 4–2-voiton Helsingissä. Ratkaisijaksi nousi maalivahti Niko Hovinen, jota ei edes merkitty alun perin aloittavaksi maalivahdiksi. Psykologinen sota tuotti tulosta, ja Hovinen pelasi käsittämättömällä tasolla antaen joukkueelleen mahdollisuuden voittoon.

IFK meni tuossa ottelussa 1–0-johtoon Jasse Ikosen osumalla, minkä jälkeen hyvänolontunne valtasi kotijoukkueen ja selät suoristuivat. Olihan sarja menossa liian helpolla poikki. Punapaidat saivat kuitenkin karun opetuksen: Pelicansille ei voi antaa siimaa. Löysäily kostautui, kun Pelicans käytti tehokkaasti paikkansa ja iski neljä maalia tauluun. IFK:n tyhmät oman pään virheet ja maalivahti Ville Husson heikompi päivä antoivat Pelicansille isoakin isomman mahdollisuuden.

Kun Pelicans oli saavuttanut johtoaseman, alkoi IFK heräti todellisuuteen. Pitkät hyökkäysrallit, tolppalaukaukset ja totaalinen kiekonhallinta kertovat, kuinka iso tasoero näiden joukkueiden välillä on. On selvää, että IFK:n valmistautuminen neljänteen otteluun on toiselta planeetalta, eikä Pelicans saa tänään yhtään siimaa. Tällöin lahtelaisten voittomahdollisuudet näyttävät pieniltä.

IFK:n liikkuvuus tuottaa ongelmia lahtelaispakistolle, joka on kädetön. Se tuo IFK:lle myös ylivoimahdollisuuksia, joista punapaidat niin usein naulaavat.

Kotijoukkueen ainut mahdollisuus on Hovisen unelmapeli. Hän on saanut hyvän draivin päälle, mutta tällä kertaa HIFK ei löysäile vaan painaa lahtelaispäätyyn täydet 60 minuuttia. Hovisen urakasta on tulossa isompi ja hankalampi kuin tiistaina.

Seuraa heitä:

Niko Hovinen, Pelicans: Hovinen ei ole pitkiin aikoihin ollut omalla tasollaan, mutta tiistainen näytös lupaa parempaa jatkoa. Hän on parhaimmillaan Liigan dominoivimpia maalivahteja, mutta löytyykö tasaisuus saman tien tekemiseen? Hän on se pelaaja, joka voi tuoda voiton Lahteen tänään.

Thomas Nykopp, HIFK: Neloskentän mies oli viime ottelussa loistava. Juuri tällaisia pelimiehiä HIFK tarvitsee alempiin kenttiinsä, kun mietitään välieriä ja finaaleja. Hyvällä liikkeellä matkassa oleva Nykopp rouhii ansiokkaasti eikä jäädyn kiekon kanssa.

Arvio

Tämänkin ottelun juoni on selvä: HIFK pitää kiekkoa, paineistaa visusti ja luo paikkoja urakalla. Vieraat eivät sorru enää samanlaisiin lapsuksiin kuin viime ottelussa. HIFK:llä oli viimeksi paljon huonoa tuuriakin, sillä tolpat tulivat usein tielle. Huono tuuri tuskin jatkuu, ja HIFK marssii kolmanteen voittoonsa. Maalivahtipeli voi pitää lukemat tasaisena, jos Hovinen on samassa vireessä ja Hussolle ei taas tartu, mutta lopulta parempi voittaa – eli IFK.

Kierroksen muut ottelut:

  • Lukko-Tappara
  • TPS-Kärpät
  • SaiPa-JYP

Seuraa Liiga-kauden huipennusta Nelonen Pro -kanavilta tai Ruutu-palvelusta. Illan kierros alkaa kello 18.30.

Kansikuva: All Over Press