Pelicans lähtee rikkomaan Sportin kotitaikaa

Lahden Pelicans joutuu tänään kovaan testiin, kun joukkue vierailee Vaasassa. Sport-Pelicans-ottelun lisäksi Liigassa pelataan kolme muuta kamppailua.

Vaasalaisten alkukausi aiheutti varmasti monelle pohjalaisfanille harmaita hiuksia, sillä Sportille ei meinannut millään tippua pisteitä ja joukkueen tappioputket venyivät venymistään.

Joukkueen pelillinen anti oli välillä lähes naurettavaa ja kiekollinen peli loisti poissaolollaan. Kotkapaidat ovat kuitenkin oppineet niin sanotusti talon tavoille, sillä joukkueen peli ja tulokset ovat parantuneet selvästi: joukkue on voittanut kolme viimeistä kotiotteluaa, sillä TPS, JYP ja Blues ovat saaneet kokea Kuparisaaressa karvasti kalkkia viimeisissä Vaasan otteluissa. Sport on myös tällä hetkellä ensimmäistä kertaa voittoputkessa, sillä joukkue päätti viime viikon voittoon ja aloitti meneillään olevan viikon mainiolla vierasvoitolla. Tiistaina Lukko isännöi vaasalaisia, mutta pohjalaiset hakivat yllättäen Raumalta kahden pisteen voiton ja pelasivat kokonaisuudessaan vakuuttavan pelin.

Jos on sarjajumbo Sportin alkukausi mennyt tilastojen valossa heikosti, niin on myös vierasjoukkue Pelicansin: lahtelaisnippu on sarjataulukon toiseksi viimeisenä ja ero Sportiin on pieni, vaikka joukkue on kerännyt kymmenen pistettä enemmän. Pelicans on kuitenkin kerennyt pelaamaan vaasalaisia kolme ottelua enemmän.

Pelicans on napannut viimeisen neljän ottelun aikana vain yhden voiton ja kolme runkosarjapistettä – Viimeisin tappio tuli tiistaina, kun HIFK kuritti pelikaaneja kotiluolassaan. Pelicans oli jo matkalla hienoon vierasvoittoon, kun se johti ottelua kymmenen minuuttia ennen loppua. Sitten kuitenkin tapahtui jotain ja IFK painoi päätöskympillä neljä osumaa ja hoiteli vierasjoukkueen maalein 6-3.

Ranskalaisduo kotiyleisön suosikki

Sportin parantuneisiin otteisiin ovat vaikuttaneet muun muassa ranskalaiset Charles Bertrandt ja Damien Fleury, jotka ovat tehneet tuhojaan hyökkäyspäässä. Varsinkin Bertrandtin otteet ovat olleet mahtavia ja Sport suorastaan elää hänen teoistaan.

Duo’n lisäksi Sportista on nostettava esiin Erik Riska, joka on ottanut suuria kehitysaskelia. Isossa roolissa Vaasassa pelaava rymistelijä on iskenyt yllättäen jo seitsemän maalia ja on heti Fleuryn jälkeen Sportin paras maalintekijä. Fleury on iskenyt yhdeksän osumaa.

Pelicansilta ei ole löytynyt viime aikoina todellisia johtopelaajia, sillä alkukaudella hyvää tulosta tehnyt Tommi Paakkolanvaaran johtama ykköskenttä on hieman hiipunut. Paakkolanvaaran laidoilla ovat pelanneet Michal Repik sekä Jordan Smotherman. Kolmikko luo hyvin tilanteita ja pelaa vahvasti puolustussuuntaan, mutta tehokkuus ei ole ollut samalla tasolla.

Vili Sopanen on sen sijaan parantanut selvästi ja päässyt viime aikoina hyvin tehoille. Sopanen on pelasi viime ottelussa Hannes Björnisen ja Joonas Alanteen vierellä, mikä tuntui ajoittain toimivan hyvin. Björninen-Alanne-kaksikko on pelannut todella pirteää ja vauhdikasta kiekkoa, mihin on pystynyt monet nuoret lahtelaispelaajat tällä kaudella. Ainoastaan tehot ovat jääneet vielä varaston puolelle.

Suurimmat erot ovat ehkä tänänä erikoistilanteissa: Sport on ollut yllättävän hyvä ylivoimajoukkue viime otteluissa ja varsinkin tiistaina joukkueen ylivoima toimi upeasti. Mikäli Sport pystyy tänään samaan, on Pelicans ongelmissa. Vierasjoukkueen ylivoima on ollut selvästi heikompaa, vaikka joukkueesta löytyy lähtökohtaisesti selvästi parempia ylivoimapelaajia kuin isänniltä. Muun muassa Juha Leimu ja Tyler Redenbach ovat suorastaan mahtavia ylivoimapelaajia.

Seuraa heitä:

Erik Riska: Loistavaa duunia nurkissa ja maalinedustalla, mikä on näkynyt myös tehoissa. Riska nauttii Vaasassa suurta suosiota ja hän on joukkueen suurimpia johtajia, niin jäällä kuin jään ulkopuolellakin.

Hannes Björninen: Nuori sentteri on noussut hienosti miesten tasolle ja hakee parhaillaan paikkaa U20-maajoukkueesta, joka matkaa vuodenvaihteessa MM-kisoihin. Monipuolinen pelaaja, jonka tulevaisuus näyttää hyvältä.

Arvio:

Kotivire, parantunut ylivoima ja äänekäs vaasalaisyleisö siivittävät Sportin tänään voittoon. Päävalmentaja Tomek Valtonen on saanut joukkueensa puolustuspelin kuntoon ja joukkueen henkinen takalukko on historiaa.

Veikkaus: Sport voittaa maalein 4-1.

Kierrokset muut ottelut:

Blues-SaiPa
Kärpät-HPK
KalPa-HPK

Kierros starttaa kello 18:30 ja voit seurata otteluita Nelonen Pro -kanavilla tai Ruutu-palvelussa.