Jokerit jatkoi vierasvoittojen putkeaan

Jokerit jatkoi KHL-vierasvoittojen sarjaa, kun keskiviikkona Moskovassa kaatui Atlant maalein 2-3. Kentän hahmo oli tänään Steve Moses tehoilla 1+1. Mies myös aiheutti Atlantille kaksi jäähyä, joista toisen aikana Jokerit iski maalin.

Avauserässä tasaista, déjá vu -fiilis ei toistunut

Ensimmäinen erä käynnistyi odotetun varovaisesti molempien joukkueiden osalta. Karvaus oli korkeintaan näennäistä, ja molemmilla joukkueilla oli koko ajan vähintään kolme miestä kiekon alla.

Pelin edetessä vauhti lisääntyi, ja molemmille joukkueille siunaantui tekopaikkoja. Kotijoukkue Atlant oli lähellä maalintekoa, kun ottelua oli pelattu kuusi minuuttia. Jokereiden maalilla Riku Helenius saatiin pelattua jäihin, mutta ylärima pelasti Jokerit tällä kertaa.

Ottelun avausmaali nähtiin ajassa 12.05 Atlantin keskialueen kiekonmenetyksen seurauksena. Jokereille avautuneessa ylivoimahyökkäyksessä Petr Koukalin jättösyöttö vapautti Mosesin nokikkain Atlant-maalivahti Atte Engrenin kanssa, ja Moses laukoi hallitusti Jokerit johtoon.

Mytištši tasoitti ottelutapahtumiin nähden ansaitusti ajassa 16.37, kun Andrey Taratukhinin maalille ilman maskia toimittama kiekko lipsahti luvattoman helposti Heleniuksen selän taakse.

Valmentaja Erkka Westerlundin painottamaa tiivistä joukkuepelaamista ei puolustuspäässä nähty, ja Atlant pääsi muutamia kertoja nousemaan todella vapaasti maalintekosektorille puolustuksen keskeltä. Siinä mielessä ottelun avauserä ei missään nimessä ollut toisinto viime viikon vastaavasta. Tosin erätauolla kuultiin liveräppiä, aivan kuten viikko sitten.

Jokerit puolusti Atlantin ulos pelistä

Toisen erän alkuun Atlant tuli kovalla sykkeellä ja korkealla karvauksella. Kesken Atlantin painostuksen isäntien puolustus sekoili ottelussa toistamiseen kiekon Jokereiden lapaan, eikä kaksikko Moses-Linus Omark jättänyt tilaisuuttaan käyttämättä. Mosesin syötöstä Omarkin tarkka ja kova laukaus etuyläkulmaan jätti Engrenin voimattomaksi ja siirsi Jokerit 1-2 johtoon.

Tuosta maalista Atlant ei toipunut koko erässä, ja Jokereiden selkeästi tiivistynyt oman pään pelaaminen tylsytti Atlantin vaisuhkot yritykset. Mitä pidemmälle erä eteni sitä enemmän ote siirtyi vierailijoiden haltuun.

Ottelun ensimmäisen jäähy nähtiin vasta ajassa 29.29, kun Mosesin vahvan nousun seurauksena Maxim Velikov passitettiin jäähylle kampituksesta. Jäähy kostautui Tommi Huhtalan siirtäessä vieraat ratkaisevan tuntuisesti 1-3 johtoon.

Lopperä meni pelaillessa, ja vierailijat dominoivat kenttätapahtumia täysin. Atlantin polttoaine tuntui loppuneen, eikä erän alun rynnistyksestä ollut merkkiäkään.

Helenius kesti rynnistyksen

Odotin viimeisen erän olevan vain pelailua vieraiden osalta, mutta Jokerit tuli yllättävän kovalla hyökkäysinnolla päätöserään. Kovana jatkunut Jokereiden (vai pitäisikö sanoa Mosesin) pelitempo pakotti vastustajan rikkomaan ja Jokerit sai kokeillla erän alkuun ylivoimaa, kun Konstantin Koltsov joutui kahden minuutin istunnolle koukattuaan Mosesin kumoon. Tällä kertaa ylivoima ei kuitenkaan tuottanut tulosta.

Jokereiden hyökätessä myös Atlantille avautui paikkoja, ja vain hyvä tuuri ja Heleniuksen torjunnat estivät isäntien kavennusmaalit. Parhaimmillaan kiekko pyöri erän puolivälissä jo Jokereiden maaliviivalla, mutta puolustus ehti kiekkoon ennen Atlant-hyökkääjiä.

Isäntien vahva takaa-ajo tuotti lopulta tulosta, kun Artyom Chernon ohjasi ylivoimalla Atlantin maalin päähän ajassa 55.41. Enempää maaleja ei kuitenkaan enää nähty, kun Helenius kesti erän lopun takaa-ajon. Näin Jokerit otti tärkeät kolme pistettä ja jatkaa matkaansa Pietariin, jossa perjantaina vastaan asettuu SKA.

Mosesin ja Atte Engrenin kommentit luettavissa aamulla Faneille.comin verkkosivuilla.

Faneille.comin leijonapelaajat

*** Steve Moses
** Steve Moses
* Riku Helenius (Steve Moses)