Sport on lyönyt epäilijöille luut kurkkuun

Sport on ollut viime aikoina kovassa iskussa. Vaasalaisiin kohdistui vielä syksyllä paljon epäilyjä, mutta joukkue on pelannut ennakkoluulottomasti, ja ennen kaikkea tuloksekkaasti.

Sportin koko kausi ei ole kuitenkaan ollut pelkkää ruusuilla tanssimista, sillä vaasalaisilla oli viime vuoden loppupuolella peräti yhdeksän ottelun tappioputki. Pudotuspelipaikka näytti karkaavan käsistä, mutta joukkue on noussut tuhkista ja on erinomaisessa iskussa. Nykyvireellä pudotuspelipaikan menettäminen olisi valtava takaisku. Parhaimmillaan Sport voi taistella vielä jopa suorasta pudotuspelipaikasta, mutta se vaatisi melkoisesti apuja muilta joukkueilta. Tällä hetkellä Sport majailee kymmenennellä sijalla. KooKoo on pykälää alempana neljä pistettä perässä, mutta ottelun enemmän pelanneena.

Suuri kiitos joukkueen nykyvireestä kuuluu luonnollisesti joukkueen valmennukselle. Tomek Valtonen on tehnyt toisella kaudellaan joukkueen käskijänä erinomaista työtä ja hedelmiä kerätään nyt. Sport pelaa myös viihdyttävää kiekkoa. Joukkueen peleissä on tehty Liigan toiseksi eniten maaleja. Ainoastaan HIFK:n otteluissa maaleja on syntynyt enemmän, mutta se johtuu pitkälti helsinkiläisten hurjasta hyökkäyspään materiaalista.

Sportin pelaa upporikasta tai rutiköyhää. Vaasalaiset esimerkiksi karvaavat todella korkealta, mikä avaa onnistuessaan tilanteita välittömästi hyökkäyspäähän. Vastaavasti vastustajat onnistuvat toisinaan purkamaan karvauksen, jonka myötä maalipaikkoja syntyy myös omaan päähän.

Valtonen on myös kehittynyt valmentajana viime kaudesta. Debyyttikaudellaan Sport ei voittanut esimerkiksi SaiPaa kertaakaan neljässä kohtaamisessa, vaan lappeenrantalaiset kuittasivat jokaisella kerralla voiton vähintään kahden maalin erolla. Kuluvalla kaudella Sport voitti kaikki neljä keskinäistä kohtaamista suoraan varsinaisella peliajalla.

Sport on saanut viime aikoina myös ylivoimaansa paremmin uomiinsa, mikä on osaltaan vaikuttanut voitokkaaseen liitoon. Vaasalaisten kymmenen edellisen ottelun ylivoiman onnistumisprosentti on 32,50, mikä on toiseksi paras lukema Lukon jjälkeen. Sportin koko kauden keskiarvo on 19,50 %:a.

Myös pelaajarintamalla on onnistuttu hyvin Vaasassa. Saksan toiseksi korkeimmalta sarjatasolta kuluvaksi kaudeksi Sportiin siirtynyt Mika Järvinen on torjunut yksin joukkueelle monia pisteitä. Akrobaattisiin torjuntoihin venyvän pienikokoisen maalivahdin heikkous on ajoittaiset epätasaiset otteet. Järvinen on pitänyt maalinsa puhtaana viidessä ottelussa, mikä on toiseksi paras lukema Lukon Ryan Zapolskin jälkeen. Järvisen torjuntaprosentti ei ole kuitenkaan kuin vain 90,97 %:a.

Tuomas Vänttinen on vaasalaisten ruumiillistuma. Lähinnä taistelevana raatajana tunnettu sentteri on ollut kuluvalla kaudella elämänsä iskussa. 32-vuotias Vänttinen on viimeistellyt 18 osumaa, kun miehen aikaisempi maaliennätys oli kymmenen osumaa.

Kesken kauden Sportiin liittyneiden Tero Koskirannan ja Teddy Da Costan myötä vaasalaisilla on kasassa tasainen nippu. Joukkue lähtee jokaiseen kamppailuun ennakkoluulottomasti jättäen kaukaloon 110 %:a itsestään. Valtonen on saanut Sportin kovaan liitoon ratkaisuottelujen lähestyessä eikä vaasalaisnippu varmasti ole toivottu vastustaja pudotuspeleissä.

Kansikuva: All Over Press