CHL:n välierät alkavat – Lukko vai Kärpät finaaliin?

Jääkiekon mestarien liigan eli CHL:n taival lähenee loppuaan. Tänään pelataan välierien ensimmäiset osaottelut ja viikon päästä ovat vuorossa toiset osaottelut. 9. helmikuuta pelattavassa finaalissa nähdään varmasti yksi suomalaisjoukkue, sillä toisessa välieräparissa kohtaavat Rauman Lukko ja Oulun Kärpät. Toisessa välieräparissa paremmuuttaan ratkovat sveitsiläinen HC Davos sekä ruotsalainen Frölunda.

Lukolla ja Kärpillä on ollut erilaiset tiet tänne asti. Kärpillä on käynyt hyvä tuuri niin lohko- kuin pudotuspeliarvonnassakin. Lukko on taas saanut kohdata huippukovia joukkueita alkulohkosta lähtien. Fakta on kuitenkin se, että Kärpät on esittänyt oikeilla hetkillä mestarin otteita ja ansainnut paikkansa CHL:n välierissä. Oululaisnippu saattanee olla myös suurin mestarisuosikki kaikista välieräjoukkueista.

Millainen on ollut Kärppien tie? Alkulohkossa Kärpät kohtasi kahdesti itävaltalaisen Vienna Capitalsin sekä saksalaisen Krefeld Pinguinen. Kaikki neljä ottelua menivät Kärpille, ja lohkovoitto oli selviö. Pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella oululaiset saivat vastaansa taas saksalaisjoukkueen, kun Dusseldorfer EG hävisi suomalaisille yhteismaalein 0–6.

Neljännesvälierissä Kärpät koki ensimmäisen tappionsa, kun tshekkiläinen Sparta Praha nappasi kotonaan 4–2-voiton. Oulussa Kärpät oli kuitenkin vahvempi ja osoitti venymiskykynsä voittamalla 4–1. Viimeinen ja samalla ratkaiseva osuma syntyi Mika Pyörälän lavasta ottelun viimeisellä minuutilla. Puolivälierissä Kärpät joutui taas ongelmiin, kun Espoon Blues kaatoi pohjoispohjanmaalaiset maalein 2–0. Kärpät venyi taas ja iski toisen ottelun viimeisessä erässä tarvittavat maalit selvittäen paikkansa välierissä.

Lukko taas on pelannut omia pudotuspelejään elokuusta lähtien, kun raumalaiset joutuivat samaan lohkoon ruotsalaisen Luulajan sekä sveitsiläisen Fribourg-Gotteronin kanssa. Lukko hävisi ruotsalaisjoukkueelle kahdesti, mutta onnistui kaatamaan sveitsiläisryhmän molemmissa kohtaamisissa. Lohkon kakkossija toi Lukolle pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle vastaan saksalaisen Red Bull Munichin, jonka suomalaisnippu kaatoi selvällä viiden maalin erolla.

Neljännesvälierissä Lukko kohtasi ruotsalaisen Djurgårdenin. Kaksi tiukkaa kamppailua, mutta raumalaiset nappasivat vakuuttavat maalin voitot sekä Suomen että Ruotsin maaperällä. Puolivälierissä Lukko sai kimppuunsa TPS:n. Ensimmäinen ottelu päättyi tasan ja toisessakaan ottelussa varsinainen peliaika ei tuonut voittajaa, joten välieräpaikka ratkaistiin jatkoajalla. Lukko oli lopulta vahvempi, kun Turo Asplund iski ratkaisuosuman ja vei raumalaiset Kärppien pariksi välieriin.

Lukolla hankala jakso

CHL:n välierät eivät tule Lukolle parhaimpaan mahdolliseen aikaan, sillä raumalaisilla on ollut kotoisassa Liigassa isoja ongelmia vuodenvaihteen aikaan. Lukko hävisi joulutauon jälkeen neljä ensimmäistä peliään eikä joukkue onnistunut näiden aikana kuin seitsemän kertaa maalinteossa. Yksi tappiosta tuli juurikin Kärpille, kun hallitseva Suomen mestari voitti Lukon kotonaan jatkoajalla maalein 5–4. Kärpät on ollut Lukolle muutenkin paha vastus, sillä oululaiset ovat voittaneet kaikki kolme joukkueiden välistä kohtaamista tällä kaudella.

Raumalaiset saivat kuitenkin helpottavan voiton viime viikolla, kun se katkaisi tappioputkensa kaatamalla Ilveksen kotonaan maalein 4–0. Tuo ottelu ei silti kerro paljoa Lukon nykykunnosta, sillä Ilves on Liigan kuntopuntarin pohjalla.

Kärppienkään peli ei ole ollut Liigassa parasta mahdollista, mutta joukkue on silti pystynyt napsimaan voittoja. Kärpät on ollut juurikin ratkaisuhetkillä tarpeeksi hyvä onnistuen kääntämään kamppailut voitokseen. Kärpät onkin tällä hetkellä neljän ottelun voittoputkessa, ja on huomioitavaa, että kaikki voitot ovat tulleet vain maalin erolla.

Kärpät sai viime otteluun maailmanmestarinsa takaisin, mikä oli enemmän kuin tärkeää. Etenkin Sebastian Ahon poissaolo näkyi kärppärosterissa. Molemmat joukkueet pääsevätkin otteluun lähes parhaalla mahdollisella kokoonpanollaan. Ainoastaan Kärppien Kim Hirschovits ei saa pelata enää tällä kaudella CHL:ssä, kun hän edusti alkukaudella mestarien liigassa Espoon Bluesia.

Arvio:

Lukko on tällä hetkellä täysi mysteeri, kun taas Kärpät on satavarmasti totutun hyvä. CHL-pelit ovat oma maailmansa eikä Liiga-peleille anneta nyt liialti painoarvoa. Lukossa tiedetään, että joukkueen pitäisi pystyä voittamaan kotiottelunsa – mieluiten useamman maalin erolla. Kärpät on nimittäin kotonaan erittäin vahva, ja raumalaisten voittomahdollisuudet Oulussa ovat huomattavasti pienemmät. Raumalla nähdään tänään todennäköisesti huipputasainen vääntö. Veikkaajien silmin tasapeli kuulostaa houkuttelevalta ja todennäköiseltä.

Seuraa CHL-kiekkoa MTV Sport -kanavilla tai Katsomo-palvelussa. Lukko-Kärpät-ottelu alkaa kello 18.30.

Kansikuva: All Over Press