Sportilla edessään tukala tilanne – avainpelaaja palasi Jokereihin

Vaasan Sport sai huonoja uutisia, kun Helsingin Jokerit kutsui Niko Peltolan takaisin pääkaupunkiseudulle vaasalaisten takalinjoilta.

Jokerit lainasi Niko Peltolan Vaasaan ennen kauden alkua ja miehen piti pelata koko vuosi Sportin paidassa, mutta loukkaantumisista kärsinyt helsinkiläisnippu oli käytännössä pakotettu kutsumaan Peltola takaisin. Tämä aiheutti Sportille erittäin tukalan tilanteen, sillä Peltola on ollut joukkueensa tärkein puolustaja eikä hänen korvaamisensa tapahdu sormia napsauttamalla.

Peltola pelasi Vaasassa todella suuressa roolissa, sillä mies kellotti suurimmat peliajat illasta toiseen ja nautti ykkösylivoimassa viivamiehen paikasta. Peltola oli kiekollisesti muita Sport-puolustajia edellä ja hänen mukanaan Pohjanmaalta poistuu iso määrä avauspelaamisen taitoa.

Vaasalaisten alkukausi oli tuskainen eikä voittoja meinannut tippua alkuunsakaan, mutta viime aikoina meno on muuttunut: Sport on pystynyt haastamaan jokaisen vastustajansa ja kerännyt pisteitä kiitettävällä tahdilla. Kotkapaitojen meno jatkuu varmasti samanlaisena, vaikka ykköspuolustaja lähtikin. Ei sota yhtä miestä kaipaa, mutta kyseinen takaisku on kevättä ajatellen erittäin iso.

Peltola ei ole missään nimessä Liigan eliittipuolustajia ja hänen tasoisia pelaajia löytyy varmasti monesta kolkasta, mutta Sport-ryhmässä hän oli tähti, jonka tasolla ei kukaan pystynyt yltämään. Tilanne ei ole katastrofaalinen, mutta jotain on tapahduttava, jotta säälipudotuspelipaikka olisi vielä realistinen.

Tilanne ei ole kovin otollinen, sillä Peltola oli lainapelaaja, minkä vuoksi hänen hintansa oli varmasti pieni Sportille. Näin ollen vaasalaisille ei irronnut suurta määrää kahisevaa, jolla hankittaisiin tilalle uusi ykköspuolustaja. Tämän vuoksi Sportistä pitäisi löytyä uusia vastuunkantajia, mutta vaihtoehdot ovat vähissä. Sportin ainoat varsinaiset offensiiviseen peliin pystyvät puolustajat ovat Oskari Manninen sekä Ari Gröndahl. Kaksikko ei ole vielä pystynyt tehoilemaan, vaikka heiltä onkin nähty väläytyksiä. Heillä on nyt elämänsä mahdollisuudet nousta Liiga-tasolla johtavaan rooliin. Manninen eikä Gröndahl eivät ole kuitenkaan lähelläkään ykkösylivoimapelaajan tasoa, mutta he pystyvät väliaikaisesti paikkaamaan Peltolan jättämää aukkoa.

Vaasaan ei ole tunkua

Sportin on löydettävä uusi profiilipuolustaja, jotta menestystä tulisi läpi loppukauden, mutta puolustajamarkkinat ovat luonnollisesti tällä hetkellä erittäin heikot. Markkinoilla on vapaana isoja kaloja, mutta heidän kiinnittäminen Liigaan ja etenkin Vaasaan on käytännössä mahdotonta. Sportin organisaatiossa ei makseta kenellekään isoja tilipusseja, joten joukkueen skouttausosastolta vaaditaan nyt isoja tekoja. Esimerkiksi Mike Brennan oli loistava löytö, sillä mies saapui Vaasaan Saksan pääsarjasta ja Brennanista on osoittautunut laadukas oman pään luuta. Nyt vaaditaankin Brennan kaltaisia hakuja.

Sportin pelaajakoordinaattorina toimii Matti Virmanen, joka on työskennellyt jo useamman vuoden Edmonton Oilersin skouttina. Virmanen tietää satoja pelaajia ympäri Euroopan, joten uusia hakuja lienee tulossa. Kysymys kuuluukin, kuinka laadukkaita hakuja on luvassa? Potentiaalisia suomalaispelaajia on vähän, mutta katseet onkin käännettävä suoraan muualle. Ties vaikka verkkoon tarttuisi Craig Schiran kaltainen lahjakkuus, joka saapui Suomeen Norjan pääsarjasta.

Yksi vaihtoehto on myös uuden lainapestin hakeminen, mutta ollaanko Vaasassa enää kiinnostuneita epävarmoista lainoista? Tuskin, mutta väliaikaisena ratkaisuna se voisi toimia, mikäli Manninen, Gröndahl tai joku muu ei pysty astumaan Peltolan saappaisiin.

Peltolan lähtö ei ole missään nimessä kuolinisku kotkapaidoille – Joukkue porskuttaa jatkossakin samalla tavalla keräten yhtä paljon pisteitä. Ongelmat tuleekin vastaan keväällä, kun ratkaisupelaajia haetaan – Tuolloin esiin nousevat johtopelaajat, jotka ottavat joukkueensa reppuselkään tehden yksilösuorituksillaan ratkaisuja. Sportin on löydettävä uusi ykköspuolustaja ja mieluiten jopa kovemman kaliberin pakki kuin Peltola.

On mielenkiintoista nähdä millaisen roolin Peltola Jokereissa nappaa ja sen vain tulevat ottelut näyttää. Yksi asia on kuitenkin selvää: miestä tuskin enää Sportin paidassa tällä kaudella nähdään.