Tervetuloa Suomeen, Nikolai

HIFK räjäytti pankin tiistaina, kun se julkisti venäläispelaaja Nikolai Goldobinin sopimuksesta. Kuka Nikolai, kysyy suuryleisö. Viimeiset kaksi kautta kanadalaisessa juniorisarjassa, OHL:ssä, pelannut Nikolai Goldobin on 19-vuotias laitahyökkääjä, joka on saanut kiekko-oppinsa Moskovassa.

Goldobin siirtyi Venäjän kovimmasta juniorisarjasta Kanadaan kaudeksi 2012-13, jolloin taitava venäläislaituri nousi heti joukkueensa kärkipelaajiin. OHL:ssä Sarnia Stingsiä edustanut Goldobin vietti seurassaan kaksi kautta ja kaikki odottivat miehen pelaavan Sarniassa vielä kolmannenkin kauden. OHL-kaudet tuottivat nuorukaiselle kevyet 68 maalia ja 162 tehopistettä 135 ottelussa.

Nuori huippulupaus varattiin menneen kesän NHL Draftissa ensimmäisellä kierroksella numerolla 27. San Jose Sharks sai varaustilaisuudessa erittäin ison kalan, joka olisi varattu jo aiemmin, mikäli nuorukaisen kansalaisuus olisi jokin muu kuin venäläinen.

Suurlupaus solmi Sharksin kanssa syyskuussa kolmivuotisen tulokassopimuksen, mutta alle 20-vuotiaat lupaukset palaavat yleensä junioreihin NHL:n harjoitusleirien jälkeen, mikäli paikka ei aukea The Show’ssa. Goldobinin kohdalla tehtiin kuitenkin poikkeus ja mies lähetettiin Suomeen kehittymään – Joku voisi sanoa: ”win-win situation”.

Goldobinin junioriseura Sarnia Stings olisi varmasti halunnut venäläispelaajansa takaisin, mutta Stingsin ulkomaalaiskiintiö on jo täynnä. Lisäksi Sarnian ulkomaalaispelaajat ovat lupaavia, joten Goldobin oli helppo päästää muualle. AHL:ssä mies ei saisi sääntöjen mukaan vielä pelata, vaikka säännössä onkin porsaanreikiä, joita muun muassa Julius Honka ja Dallas Stars hyödyntävät.

Näin ollen pelipaikat rapakon takana olivat vähissä. Lopulta Sharks lähetti lupauksensa Suomeen ja HIFK:hon, mikä vaikuttaa kaikkien kannalta loistavalta vedolta. HIFK sai halvalla huipputaitavan pelaajan, Goldobin pääsee pelaamaan miesten kanssa kovassa sarjassa ja Sharks korjaa potin vuoden päästä. Vaikka Goldobin solmi jo NHL-sopimuksen, astuu se voimaan vasta ensi kaudella.

Esimerkillinen hankinta

On todella harvinaista, että Suomeen hankittiin ulkomaalainen huippulupaus. Yleensä eurooppalaisseurat arpovat farmisarjoista pelaajia rosteriinsa, jotka eivät herätä mitään tunteita. Toki huippulupausten ”sainaaminen” on hankalaa, mutta kuten Goldobin-tapaus osoittaa, se on mahdollista.

Tällaisia pelaajia yleisö tulee katsomaan, he ovat kiinnostuneita 19-vuotiaasta tulevasta NHL-tähdestä. Tästä täytyy lähettää suuri kiitos HIFK:n toimistolle, missä on selvästi oltu hereillä. Goldobin lisäsi HIFK:n viihdearvoa roimasti, ja tämä mies tulee heilumaan otsikoissa – Suorituksista riippumatta.

HIFK sai joukkueeseensa nopean ja taidokkaan hyökkäysvelhon, joka kuvailee itseään pelintekijäksi. Goldobin ihastutti Sharksin harjoitusleirillä hyökkäyspään taidoillaan, mutta puolustuspelissä on vielä petrattavaa. Sitä on hyvä opetella Antti Törmäsen alaisuudessa, joka osaa tunnetusti käsitellä nuoria pelaajia.

Liiga tarvitsee Goldobinin kaltaisi hankintoja. Tämä on mies on ehkä koko Liiga-kauden mielenkiintoisin kiinnitys. Senpä vuoksi täytyy vain sanoa: tervetuloa Suomeen, Nikolai.