TOP 10: Liigan kirkkaimmat nuoret tähdet

Ruutu LogoVoit katsoa kaikki Liiga-ottelut tuttuun tapaan Ruutu+ -palvelusta.

Liigaa on kuvailtu hyväksi sarjaksi nuorille pelaajille. Väite ei ole täysin tuulesta temmattu, sillä tälläkin kaudella kotimaan pääsarjassa viilettää toinen toistaan laadukkaampia nuoria tähtiä. Tähän listaukseen otimme mukaan vuonna 1997 ja sitä myöhemmin syntyneet pelaajat. Listauksessa painotettiin nimenomaan pelaajien tämänhetkistä suoritustasoa. Pelaajan nimen perässä on hänen syntymävuotensa.

10. Robin Salo, Sport (1998)

Robin Salon debyyttikausi Liigassa oli vahva. Sportin kasvatti kellotti keskimäärin yli 20 minuuttia peliaikaa ottelua kohden, mikä oli vaasalaisista toiseksi eniten. Lisäksi pistepussi karttui 54 ottelussa tehoin 1+15 ja New York Islanders nappasikin puolustajalupauksen viime kesän varaustilaisuudessa toisella kierroksella. 19-vuotiaan Salon kuluva kausi on ollut hieman haasteellisempi. Nuorukainen on saanut viime kautta vähemmän vastuuta ja toisinaan hän on on ollut kokoonpanon ulkopuolellakin. Salon tulevaisuus on kuitenkin äärimmäisen kirkas ja kova kilpailu takalinjoilla kehittää varmasti paljon.

9. Jesperi Kotkaniemi, Ässät (2000)

Jesperi Kotkaniemi on aloittanut Liiga-taipaleensa ryminällä. Ensimmäistä kauttaan miesten sarjoissa pelaava hyökkääjä on saalistanut 17 ottelussa tehot 4+4, millä irtoaa kuudes sija porilaisten sisäisessä pistepörssissä. 17-vuotias Kotkaniemi on yksi ensi kesän NHL-draftin mielenkiintoisimpia suomalaisnimiä eivätkä pirteät otteet Liigassa varmasti tule laskemaan varausnumeroa. Kookas hyökkääjä voisi tosin käyttää mainiota laukaustaan vielä enemmän hyödykseen.

8. Urho Vaakanainen, SaiPa (1999)

Urho Vaakanaisen kausi käynnistyi hankalasti, sillä nuorukainen loukkaantui juniorimaajoukkueen turnauksessa Yhdysvalloissa ja oli sivussa tositoimista aina lokakuulle asti. Kolmatta kauttaan Liigassa pelaavan puolustajan alku SaiPassa on ollut haastava, mutta nuorukainen on päässyt koko ajan paremmin peliin sisään. Vaakanainen on pelannut keskimäärin yli 23 minuuttia iltaa kohden ja otteetkin ovat parantuneet reilusti, kun pelejä on tullut alle. SaiPa on erinomainen ympäristö Boston Bruinsin viime kesän ykköskierroksen varaukselle, sillä vastuuta on tiedossa reilusti ja taitava puolustaja pääsee kehittämään vahvuuksiaan.

7. Kristian Vesalainen, HPK (1999)

Kristian Vesalainen kävi jo viime kaudella muutaman ottelun lainalla HPK:ssa, mutta teki kesällä yksivuotisen sopimuksen hämeenlinnalaisseuran kanssa. Winnipeg Jets nappasi kookkaan hyökkääjän kesällä ykköskierroksella, joten odotukset olivat luonnollisesti huipussaan. Vesalaisen taival HPK:ssa ei ole kuitenkaan ollut pelkkää ruusuilla tanssimista: vastuuta on toisinaan tullut niukasti ja onnistumiset ovat karttaneet nuorukaista. Viime aikoina tunnelin päässä on kuitenkin näkynyt valoa. Vesalainen on alkanut lunastamaan odotuksia ja viimeistellyt edelliseen seitsemään otteluun tehot 4+4.

Kristian Vesalainen pelasi viime kaudella HPK:ssa lainalla yhdeksän ottelun ajan, joissa syntyi yksi täysosuma. Kuva: AOP

6. Otto Koivula, Ilves (1998)

Otto Koivulan tulokaskausi Liigassa oli erinomainen ja hänet valittiinkin sesongin päätteeksi vuoden tulokkaaksi. 50 ottelun saldona oli tehot 10+20 ja nuorukainen kuului Ilveksen hyökkäyskaluston tärkeimpiin pelureihin. Toinen kausi pääsarjassa käynnistyi kuitenkin tahmeasti: avausmaali näki päivänvalonsa vasta 11. ottelussa. New York Islandersin varauksen luistin on alkanut luistamaan paremmin kauden edetessä: lokakuun seitsemän ottelun saldona on tehot 2+6. Koivula osaa käyttää kaukalossa kokoaan erinomaisesti hyödykseen, minkä lisäksi nuorukaisen mailatekniikka on hyvä.

5. Veini Vehviläinen, Kärpät (1997)

Veini Vehviläinen on tehnyt läpimurtoaan pääsarjaan jo useamman kauden ajan. Jyväskyläläinen pelasi jo kaudella 2015-16 28 ottelua, mutta seuraavalla sesongilla vastuuta tuli vaisummin. Vehviläinen viettikin viime kauden lopun lainalla Sportissa. Vuonna 2016 nuorten maailmanmestaruuden voittaneen maalivahdin tie veikin kesällä Kärppiin, jossa alku on ollut erinomainen. Vehviläinen on haastanut Jussi Rynnäksen tosissaan kamppailuun ykköstorjujan paikasta ja Vehviläinen on toistaiseksi pelannut kaksikosta enemmän. Nuorukainen on pelannut kymmenen ottelua, joista kahdeksan on päättynyt Kärppien voittoihin. Lisäksi hän on kärkisijoilla käytännössä kaikissa maalivahtien tilastoissa ja pitänyt kahdesti maalinsa puhtaana.

4. Jerry Turkulainen, JYP (1998)

Jerry Turkulainen löi niin ikään viime kaudella, kun 48 ottelussa syntyi tehot 9+17. 19-vuotias hyökkääjä on ollut syyskaudella vielä hurjemmassa vedossa: 18 ottelussa pisteitä on kertynyt 3+9. Turkulainen on pienikokoinen hyökkääjä, mutta paikkaa puutteitaan erittäin hyvällä luistelulla. Nuorukaisen tehotilasto onkin 11 astetta plussalla, mikä on Liigan toiseksi paras lukema. Myös vastuuta on tullut hyvin: Turkulainen on pelannut kuudenneksi eniten JYPin nimekkäästä hyökkäyskalustosta. Turkulainen on siitä poikkeuksellinen nuori lupaus, että hänellä ei ole vyöllään juurikaan nuorten maaotteluja.

Jerry Turkulainen on syntynyt Mikkelissä, mutta kiekkoillut Jyväskylässä kaudesta 2013-14 lähtien. Kuva: All Over Press

3. Petrus Palmu, TPS (1997)

Petrus Palmu kiekkoili kolme edellistä kautta OHL-sarjassa, mutta siirtyi kesällä TPS:n riveihin Hurjia tehoja juniorisarjoissa takonut hyökkääjä on aloittanut pirteästi myös Liigassa. Palmu on nakuttanut 17 ottelussa tehot 6+6. Vancouver Canucks poimi Palmun  viime kesän draftissa kuudennelta kierrokselta, mikä vaikuttaa tällä hetkellä melkoiselta ryöstöltä. 20-vuotias hyökkääjä omaa erinomaisen pelikäsityksen ja loistavan tekniikan, millä hän paikkaa erinomaisesti heikkouksiaan.

2. Olli Juolevi, TPS (1998)

TPS nappasi lokakuun alussa melkoisen vonkaleen, kun Olli Juolevi liittyi turkulaisten jo ennalta vahvaan nippuun. 19-vuotias puolustaja on täysin poikkeuksellisen lupaus, mistä kertoo paljon jo se, että Vancouver Canucks nappasi hänet vuosi sitten varaustilaisuuden viidentenä pelaajana. Juolevin alku Turussa on ollut tunnusteleva, mutta viimeisimmässä ottelussa Jukureita vastaan nähtiin jo viitteitä potentiaalista, kun hän saalisti kuuden minuutin sisään tehot 1+2. TPS:n puolustus on äärimmäisen laadukas sekoitus kokemusta ja nuoruutta. Henrik Tallinderin ja Ilkka Heikkisen kaltaisten pelureiden rinnalla Juolevinkin on erittäin hyvä ottaa kehitysaskeleita urallaan.

1. Miro Heiskanen, HIFK (1999)

Miro Heiskanen on jo nyt 18-vuotiaana Liigan parhaita puolustajia. Otteiden perusteella olisi vaikeaa uskoa HIFK:n puolustajaa ikäisekseen, sillä Heiskanen pelaa erittäin viisaasti ja kypsästi. Virheet loistavat poissaolollaan, minkä lisäksi Dallas Starsin varaus on äärimmäisen hyvä luistelija. Heiskanen säväytti jo viime kaudella ollessaan aaltoilevan HIFK:n tasaisimpia suorittajia. Kesällä tehty kova työ kantaa nyt hedelmää, sillä nuorukainen on ollut syyskaudella huimassa vireessä. Heiskanen pääsi loukkaantumisen jäljiltä kaukaloon vasta lokakuussa, mutta on saalistanut kuudessa ottelussa peräti tehopisteet 3+4 ja ollut HIFK:n takalinjojen johtaja. Hän onkin saanut HIFK:n pelaajista selvästi eniten jääaikaa, ja täysin ansaitusti.

Kansikuva: All Over Press