TOP 10: Liigan parhaat tulokaspelaajat

Faneille.com listaa ennen Liiga-kautta parhaimpia pelaajia eri kategorioissa. Nyt vuorossa ovat Liiga-kauden ennakkoon kovimmat tulokkaat. Liiga määrittelee pelaajan tulokaskelpoiseksi, jos pelaaja on alle 25-vuotias eikä hän ole pelannut yli 20 ottelua aiemmilla kausilla.

1. Oula Palve, HPK

24-vuotias sentteri nakutti viime kaudella Mestiksessä Jukureissa 43 ottelussa huikeat 71 tehopistettä. Palve on hyvin liikkuva taitopelaaja, jolla on kyky tehdä ketjukavereistaan parempia pelaajia. Miehen tilannetta ei haittaa sekään, että HPK:ta valmentaa Antti Pennanen, jonka luottomies Palve oli Jukureissakin. Hän saa HPK:ssa heti ison roolin, ja Oulalta voidaan odotella noin 30 pisteen kautta, millä taistellaan visusti vuoden tulokaspalkinnosta.

2. Otto Koivula, Ilves

193-senttinen ja 100-kiloinen laiturijärkäle on huippulupaus, mutta mies tarvitsee vielä ison annoksen nopeutta ja ammattimaisuutta tekemiseensä. Koivulan hyökkäyspään taidot ovat kuitenkin timanttia, minkä huomasi myös New York Islanders kesäkuun varaustilaisuudessa. Koivula on saanut pelata harjoituskaudella isoja minuutteja Ilveksessä, ja mies on vastannut huutoon hyvillä otteilla. Hyvät otteet elokuussa antavatkin Otolle näyttöpaikan heti alkukaudesta, ja jos kaikki menee nappiin, tulee 18-vuotias nuorukainen pelaamaan tamperelaisten kärkikentissä koko kauden ja tekemään kovat tehopisteet.

3. Robin Salo, Sport

robin-salo-sport-liiga-aop

Robin Salo voi ottaa isonkin roolin Sportin takalinjoilta. (AOP)

Puolustajalupaus Salo on vasta 17-vuotias, mutta hän on jo pelannut kahden eri kauden aikana Liigaa Sport-nutussa. Otteluita on kertynyt tasan 20, joten Robin lasketaan vielä tulokaspelaajaksi. Sport-lupaus on monipuolinen pakki, jolta löytyy kivasti myös kiekollista taitoa. Hän ei tule nakuttamaan järjettömiä tehoja, mutta Salo pystyy taistelemaan kokonaisvaltaisella pelillään vuoden tulokaspelaajan tittelistä. Salo on kesän 2017 NHL Draftin kuumimpia suomalaisnimiä, sillä hän on muutaman muun suomalaispelaajan ohella potentiaalinen ykköskierroksen varaus.

4. Emil Larmi, HPK

Maalivahti Larmi on nuorten maailmanmestari sekä yksi viime kauden parhaista Mestis-tulokkaista. Mittarissa on vasta 19 vuotta, mutta Larmilla on kaikki eväät säväyttää jo tänä vuonna Liigassa. Hän lähtee kauteen Kerhon kakkosveskarina, mutta Nathan Lawsonin tasosta ei voi vielä vetää sen suurempia johtopäätöksiä, joten Larmilla saattaa olla iskunpaikka kauden edetessä. Ainakin harjoituspelien perusteella Larmi on loistavassa vedossa.

5. Denis Godla, KalPa

Omintakeisella tyylillä vetävä slovakki torjui kiekkoja viime vuonna Kokkolan Hermeksessä. Hyvät esitykset poikivat sopimuksen KalPaan, jossa Godla on lähtökohtaisesti kakkosveskari, kun Eero Kilpeläinen kantaa suurimman osan vastuusta. Godlan ainoa mahdollisuus taistella tulokastittelistä on se, että Kilpeläinen joutuisi loukkaantumisen takia sivuun. Godla saattaisi olla erittäin laadukas tuuraaja, mutta ilman Kilpeläisen loukkaantumisia Godlan pelimäärä jää vielä tällä kaudella hyvin vähäiseksi.

denis-godla-hermes-liiga-aop

Denis Godla vakuutti viime kaudella Kokkolan Hermeksessä. (AOP)

6. Eetu Koivistoinen, Lukko

21-vuotiaan Koivistoisen tarina on mielenkiintoinen: Hän oli aikoinaan 95-luokan suurimpia lupauksia, mutta kehitys ei jatkunut odotetulla tavalla. Lopulta Koivistoinen piti eräänlaisen ”välivuoden”, kun hän pelasi kauden 2014-15 alasarjoissa Kirkkonummen Salamoissa. Tuon kauden jälkeen hyökkääjä sai sopimuksen Lukkoon, ja hän viiletti ensimmäisen sopimuskauden lähes kokonaan Mestiksessä KeuPassa Ville Niemisen alaisuudessa. Kausi oli loistava, kun 39 ottelussa syntyi tehot 18+18. Nyt raamikas mies pääsee kokeilemaan menoa Lukko-paidassa, ja Eetulla onkin kaikki eväät lyödä heti läpi Liigassa.

7. Otto Leskinen, KalPa

97-ikäluokkaa oleva puolustaja Leskinen sai maistaa Liiga-vauhtia viime kaudella 19 ottelun verran. Nyt jos nuorukainen on pystynyt ottamaan massaa ja kovuutta lisää, saattaa hän napata paikan KalPan vakiokokoonpanosta koko kaudeksi. Kyseessä on monipuolinen pakki, jolta löytyy paljon kiekollista talenttia, ja Otto sopiikin KalPan kiekolliseen muottiin paremmin kuin hyvin. Ainakaan aluksi mies ei saa paikkaa ylivoimakentällisistä, mutta jos ja kun loukkaantumisia alkaa sadella, voi Leskinen saada yhä enemmän vastuuta, ja silloin hänellä on mahdollisuudet tehdä tulosta myös miesten sarjoissa.

8. Miro Heiskanen, HIFK

Helsingin IFK:n huippulupaus on vasta 17-vuotias, mutta silti varteen otettava tulokaspelaaja. Heiskanen on kiekollinen puolustaja, joka on osoittanut harjoituskaudella pysyvänsä miesten mukana, vaikka nuorukaisen fysiikka onkin vielä melko alkeellisella tasolla. HIFK-puolustuksesta löytyy kuitenkin loukkaantumisten takia Mirolle peliaikaa kauden aikana, mutta täyttä runkosarjaa hän vielä tuskin tulee pelaamaan. Heiskanen on viisas ja rauhallinen puolustaja, jonka pelinlukutaito tulee tuomaan miehelle mukavasti pisteitä kauden aikana.

9. Janne Väyrynen, Lukko

Ison ja nopean laitahyökkääjän kehitys on ollut nopeaa, kun ottaa huomioon, että mies pelasi vielä osan kaudesta 2014-15 Suomi-sarjassa. Väyrynen on ollut hylkiönä urallaan niin HPK:n A-nuorissa kuin Mestiksessäkin Jukurien sekä Kiekko-Vantaan riveissä. Väyrynen aloittaa tämän kauden lainalla Keuruun Pallossa, mutta hänet voidaan kutsua koska vain takaisin Liigaan, minkä vuoksi Väyrynen voi nopeastikin päästä näyttämään osaamistaan Lukossa. Mies paukutti viime kaudella Mestiksessä 23 maalia, ja hän onkin erittäin taidokas viimeistelijä – sarjatasoa katsomatta – minkä vuoksi Väyrynen voi nousta vielä taistelemaan tulokastittelistä.

10. Valtteri Ilomäki, Ilves

Tämä 19-vuotias Ilves-puolustaja ei aikoinaan mahtunut edes Ilveksen B-nuorten ykkösjoukkueeseen, mutta nyt Valtteri taistelee aidosti minuuteista Liiga-ryhmässä. Oikea käsi alhaalla pelaava Ilomäki liikkuu hyvin ja lukee peliä mainiosti, minkä vuoksi hänellä on oiva mahdollisuus menestyä jo nyt pääsarjatasolla.

Seuraa 16. syyskuuta alkavaa Liiga-kautta Nelonen Pro -kanavilla tai Ruutu-palvelussa.

Kansikuva: All Over Press